[2005][2006][2007][2008][2009][2012]

PÄIVÄKIRJA BY KIKKA 2006

31.12.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2007!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

27.12.

 

 

 

 

Tänään työpäivän päätteeksi ajelin TurenkiinYlikärpille. Visiitin aiheena on ryhmämme kuvaaminen. Meidän poppoo pääsee Star Awards äänestykseen mukaan ryhmä sarjaan. Äänestys tapahtuu netissä SCT:n ja Showdownin sivuilla, äänestys alkaa alku vuodesta 2007 ja voittajat julkistetaan Showdown 2007 skaban ilta gaalassa. Mahti juttu, että päästään moiseen mukaan, mutta senhän ansiota tämä on, että ollaan oltu kaikissa mahdollisissa Suomen kisoissa ja tapahtumissa mukana tämän vuoden aikana :)
Kuvaan me kaikki laitettiin kisavaatteet päälle ja kuvaajana toimi Teija. Harmi, että Hanna K ja Terhi eivät päässeet kuvaan mukaan!! Ja olisin toivonut kuvaan myös seuraavan kisan missaavia Gangiläisiä.... Mutta kyllä me sellanenkin kuva vielä joskus saadaan, jossa ollaan me ihan jok´ikinen!! Kuviin olen erittäin tyytyväinen. Pitänee laittaa yksi etusivullekkin.

24.12.

HYVÄÄ JOULUA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

20.12.

 

Hui, hulinaa ja vilskettä!! Meikä vääntää viimosia joululahjoja illat ja päivät kuluukin kokonaisuudessaan Sirossa. Tällä viikolla työtunteja alusvaatteiden parissa vaivaset 50! Eli varmaan arvaatte, että Kikan tanssiharjoitukset on nyt totaalisella tauolla. Mutta josko vaikka sitten joulunpyhinä ehtisin taasen....

17.12.

 

Gang ryhmätreenit Turengin koululla. Harmi, ettei kaikki oltu paikalla, kun seuraavana kahtena viikonloppuna relataan. Treeneihin olen todella tyytyväinen. Kaikki tytöt muistaa jo todella hyvin askeleet, joten ensi vuoden puolella teemme jo hinosäätöä!!

11.12.

 

 

Olin Tiinalla treenaamassa. Nyt kun kaikki tarvittavat introt, kädet ja variaatiot ovat valmiita, niin halusin selkeytystä ongelmakohtiini. Ja ongelman nimihän taas vaihteeksi on funky. Ihan pikkuosasissa purettiin taas tanssia variaatioineen kaikkineen ja alkohan se luonnistua. Kylläkin omasta mielestäni näytin peilistä katsottuna hyvinkin huvittavalta, mutta kummityttö koitti kovasti kannustaa ja vakuttaa mun liikkuvan ihan ok, hah :D Mutta treeni jatkuu nyt joulun yli itsekseen ja katsotaan, tarvitsenko vielä apusia Tiinalta.... hyvin todennäköistä!

10.12.

 

 

 

 

SUURET ONNITTELUT NITALLE JA HANNA K:lle TEAM UNIQUE VISIONIN TEILLE MYÖNTÄMIEN VALMENNUSSTIPENDEJEN JOHDOSTA!!
Mielettömän mahtava juttu!! Toivottavasti tämä kannustaa treenaamaan vielä lisää :) Onnea!!
Ryhmätreenit Turengissa. Lilt ja smooth menee jo todella hyvin siihen nähden, että meillä on tosi rutkasti aikaa treenailla ennen kisoja. Aikaisemmin meidän setit on valmistuneet niin täpärästi. Edelleen etsiskeltiin omia paikkojamme, suoristeltiin rivejä, tarkennettiin askeleita. Kokonaisuus alkaa olla todella hyvin jo hallussa.
Illan päätteeksi opetin vielä Shoot The Rooster tanssin niille, jotka on lähdössä Vääksyn kisoihin. Tällä hetkellä lähtijöitä on kuusi, mutta muistattehan tytöt, että mukaan mahtuu vielä ;)

7.12.

 

 

Minisakki jälleen koolla ja Hillybilly alkaa olla jo suurimmaksi osaksi hallinnassa. Nyt odotetaan kovasti sunnuntain treenejä kokoporukalla, jotta päästään testaamaan löytyykö ne omat paikat isommassa sakissa :)
"Hämyvuorolla" siirryin Tiinan tanssisaliin issesseni. Tiina loi funkyyn ja smoothiin variaatiot ja olen niihin erittäin tyytyväinen!!! Ja sitten taas pitää sanoa, että kumpa oppisi ne ;)

4.12.

Minisakilla harkattiin ryhmäsettiä meidän keittiössä. Taas oli kattolappu kovilla kun käsiliikkeet etsi liikeratojaan. Päästiin aloittamaan Hillybilly osuuden treenausta.

3.12.

Gang ryhmätreenit Turengin koululla ja harkattiin lilttiä ja smoothia putkeen. Etsittiin "omia paikkojamme" ja alkoihan ne sieltä löytyä.

30.11.

 

 

 

Pikkujoulut Parolassa ja tanssahdeltiin samojen tanssien parissa, kuin eilen Turengissa. Koko DancALot Gang ei ollut nyt paikalla, mutta "typistetyllä sakilla" (minä, Nita, Minna, Jonna ja Hannat) esitettiin ryhmägoremme. Nuorisotalon vintti muuttui todella tunnelmalliseksi paikaksi ja leppoisaa jutustelua olisi jatkunut vaikka kuinka pitkään.
KIITOS PAROLA mahtavasta syksystä!!!
Suurkiitos Kertulle!!!! Nalle Puh on viihdyttänyt minua jokaisena joulukuisena aamuna ja suklaa on maistunut makoisalle. Kynttilää en ole vielä raaskinut polttaa, mutta ehtiihän tässä vielä :) HYVÄÄ
JOULUA KAIKILLE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

29.11.

 

 

 

Meillä oli tänään viimeiset opistotanssit Turengissa. Ihan mieletöntä vauhtia mennyt tämä syyskausi!!! Tanssittiin pikkujoulujen merkeissä välillä herkutellen nyyttärimaistiaisilla. Kuumolan ilta aloitettiin DancALot Gang ryhmäesiintymisellä (esiintymässä minä, Heli, Anne, Nita, Minna ja Pirjo). Vapaantanssin ja syöminkien lomassa opetin tanssit Do Dat Dance, Cha Cha Slide ja Cheseburger. Tunnelma oli jouluisa ja rento. Iso kiitos Turenkilaisille mukavasta syksystä - keväällä jatketaan harjoituksia :) Kuumolalaisille erityiskiitos ihanasta joulukortista ja sukluulaista. Kikka pistää suun makiaksi jouluaattona :)

27.11.

 

 

Minitreenit jälleen keittiössä ja hyvin tiivis tunnelma :) Paikalla oli mun lisäksi Hannat, Jonna ja Terhi. Käsiliikkeet oli pakko jättää vain puheasteelle, ettei tanssikaverilla olisi käden kuvaa leukapielessä. Lilt ja smooth sujuu jo todella hyvin ja ehdittiin aloittaa vikaa musiikkiakin. Enään 1/4 koko setistä olisi näillä uusilla tulokkailla hämäränpeitossa. Hyvällä mallilla tälläkin saralla :)

26.11.

 

 

Pariskunta Ahrapalo saapui taas Hämeenlinnaan seuraksemme :) DancALot Gang treenasi nyt kolmannen kerran tekniikkaa Masters kisoja varten Arin opastuksella. Salina oli sama paikka kuin ekallakin kerralla, eli Academy. Kaikki aloittelija sarjan kolme tanssia alkaa sujua mallikkaasti ja hienosäädöllekkin jää vielä aikaa liki kolme kuukautta. Aivan mahtava tilanne!! KIITOKSET ARILLE JA JUTALLE TAAS KERRAN!! Nähdään taas pian!

25.11.

 

 

Äidilläni oli tänään Ripustuksessa taidenäyttelyn avajaiset. Näyttelyn nimi on KUUS´kyt, kun sen verran äidille tulee ikää täyteen ensi kuussa. Paikalla oli noin 50 vierasta ja tunnelma oli leppoisa. Äidin pyynnöstä esiinnyin alkupuheen jälkeen - tanssini oli With These Eyes. Tila oli aika pieni ja buutsit ei luistanut lattialla pätkääkään, mutta selviydyin :)
PALJON ONNEA ÄITI!!

23.11.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mulla olisi vapaapäivä Sirosta, mutta kuinka ollakkaan olen onnistunut taas buukkaamaan kalenterin aivan täyteen koko päivälle. Aamusta kävästiin tyttöjen kanssa terveysasemalla ja saatiin hyviä uutisia. Petran korvatulehdus ei ole uusinut ja tärykalvoissa on taas liikettä. Hienoa!! Mutta ei auta liikaa tuuletella, kun talvea kohti taas mennään.
Käspyteltiin lekurilta bussipysäkille ja siitä suunnistettiin opistolle. Olen ekaa kertaa menossa Vanajaveden Opiston opettajien pikkujouluun ja kävin ilmoittautumassa. Sitten suunnistettiin neitien kanssa Henkkamaukalle hakeen uusia jumppatrikoita ja mammakin sai ihastella kaupungin uutta kauppaa. Hienoa oli ja paljon houkutuksia..... ylläri, en sortunut kuin Snoopy-kassiin ;) Pullahiiri Petra vaati päästä kahvilaan, niin vielä ennen takaisinpäin lähtöä kävästiin Laurellilla. Mutta ei me vieläkään kotiin päästy. Olin sopinut Janeten eskeriin juttutuokion. Käytiin läpi neidin sopeutumista kurinalaisempaan elämään kotivuosien jälkeen ja sujuuhan tuo suurimmitta ongelmitta.
Sitten kotiin....
Kylläpäs tyttöset oli reippaita, kun parin kilsan matka kävellen sujui muitta-mutkitta, vaikka oli viipelletty koko aamupäivä. Kotona tytöt pääsi syömään ja lepäämään, kun mä aloin valmistella illan opistotantsuja.
Parolassa opistotanssit meni kertaillen. Puolitoistatuntisen päälle vielä vetästiin Hannojen ja Jonnan kanssa ryhmäohjelman opitut pätkät läpi ja siirreltiin videoclippejä tikkuihin kotitreenejen avuksi.
Parolasta suuntasin Tiinalla. Meidän piti tehdä mulle funky tai smooth variaatioita, mutta aika hurahtikin DancALot Gangin ryhmämusiikin miksauksessa. No, pääasia on, että se on kunnossa, niin päästään treenaamaan koko kokonaisuutta!! Minä koitan treenailla itseäni sen mitä ehdin - jaksan - pystyn.....

22.11.

Se olisi sitten tämän vuoden tokavika opisto tantsu Turengissa. Tänään kertaillaan ja ensi viikolla pikkujouluillaan :)

20.11.

 

 

Keittiön pöytä sai taas siirtyä seinää vasten ja matot joutui rullalle. Jonna ja Hannat tulivat illalla "miniryhmätreeneihin". Käytiin tarkkaan kaikki liltin ja smoothin askeleet läpi ja sitten poppi pauhaamaan ja tanssit pystyyn. Pikkasen oli ahtaan vikaa meidän treenisalissa, käsiliikkeet oli typistettyjä ja askeleet minejä. Mutta pääasiahan oli oppia askeleet :) Seuraavalla kerralla päästään Hillybillien pariin, jota osuutta olenkin miksaillut tänään valmiiksi.

19.11.

 

 

 

Tänään treenattiin Turengin koululla ryhmäsettiä. Kiiruhdin paikalle MLL kirpparilta, jossa olin yhdistyksen tuotteita myymässä. Jumppasali olikin tällä kertaa vapaana, niin valloitettiin se. Hyvä, enemmän tilaa meidän isolle kokoonpanolle! Koko seuraavaan kisaan lähtävä sakki oli paikalla, eli kaikki kymmenen. Lilt alkaa sujua jo hienosti ja päästiin smooth-askeleiden pariin. Nekin saatiin opeteltua liki loppuun, joten parin viikon päästä kun kokoonnutaan taas koko sakki, aloitetaan viimeisen musiikkipätkän opettelu.
Treenien päälle haipakalla kotiin ottamaan vastaan kakkukahveille tulevia Janeten kummeja, mammaa ja muoria.

18.11.

 

 

 

 

Luvassa olisi kiireinen viikonloppu. Eilen olin putiikissa koko pitkän päivän ja sen päälle noudin tytöt päiväkodista ja kyyditsin Parolaan naperojumppaan. Ilta kotona menikin siivoamisessa, kun tänään juhlitaan Janeten viikolla olleita nimipäiviä. Tänään aamulla talo täyttyi eskari-ikäisistä lapsista ja vilske oli aikamoinen. Kiitos Ani, että olit täällä jeesimässä. Pantomiimileikit ja muut sujui helpommin, kun oli toinen aikuinen apuna.
Juhlien jälkeen ajelin Turengin työväentalolle tyttöineni, kun ohjelmassa oli kolmannet Ahrapalojen pitämät tekniika treenit. Ari antoi tosi hyviä vinkkejä sekä yleisestä käsien käytöstä että esimerkkejä siitä, mitä voi käsillä tehdä tulevissa kisatansseissa. Kiitos Ahriksille taas tosi hyvistä tunneista!
Minä päivän päätteeksi kiirehdin kotiin ottamaan vastaan sukulaisvieraita, eli Janeten juhlat jatkui.

13.11.

 

 

Olin päivän putiikissa ja somistelin jouluikkunaa. Nyt ihan oikeesti tuntuu siltä, että se Joulu lähestyy. Työpäivän jälkeen viipelsin kovaa vauhtia kohti Parolaa ja opistotuntia. Opetin Stitch It Up ja Before The Devil ja vaikka kumpikin on nopeita tansseja, niin hienosti kaikki oppivat.
Parolasta ajelin Tiinalle uurastaan funkyn parissa. Harjoittelu on saanut jotain aikaseksi :) Nyt alkaa olla perusaskeleet hallussa. Kunhan saisin jostain oikean biisin, ettei vain tuota mulla olevaa liveversiota.... Käsiliikkeet on nyt valmiit ja Kikan harjoittelu jatkuu.

15.11.

 

 

Kiitos Perttulan väki mukavasta tanssillisesta syksystämme. Oli kiva piipahtaa teidän luona keskiviikkoisin. Ja suuri kiitos siitä makoisasta kakusta!! Toivottavasti vielä tapaamme tanssinmerkeissä :)
Opisto tunnitkin lähestyvät loppua. Tämän viikon jälkeen on enään kaksi kertaa ja sitten jäädään joululomalle. Ens viikolla sitten vaan kertailemme tänä syksynä opittuja tansseja.

12.11.

Hyvää isänpäivää kaikille iseille. Ja erityisesti Hessulle ja omalle isälleni sekä isopapalle sinne pilvien päälle.

9.11.

 

 

Parolassa tanssien alkuilta ja sitten Tiinalle variaatioiden pariin. Käsittelyyn otettiin Masterissien funky, jonka lukeminen lakanasta on mulle ollut täysi mahdottomuus. Funky ei oo ollenkaan mun lajini ja monta askelta tanssissa oli mulle aivan uusia. Olen pyörinyt lakanapaperin kanssa ympyrää täällä kotonani muutaman illan ja nyt Tinden avustuksella sain lappuun jonkun selvyyden. Sitten kun saisi kroppaansa pisaran funkyä!

8.11.

Perttulassa ja Turengissa tanssien :)

7.11.

 

Gang palveri pidettiin tänään meillä. Toimintatapojen muistiin palauttelua ja keksittiin muutama uusikin lisää ;)

5.11.

 

Hyvin pirteä jengi saapui ryhmätreeneihin koululle juhlista huolimatta. Koossa oli kaikki kymmenen seuraavaan ryhmäkisaan lähtevää; hieno homma! Saatiin lilt osuus harkattua muistiin hautumaan ja ens viikolla sitten otetaan smooth.
Kikasta tunuu, että Gang olisi palverin tarpeessa..... Kutsua pukkaa :)

4.11.

 

 

Tänään oli Gang bileet Anne Hoon luona ja mukavasti tuli jengiä paikalle. Ilta kului tanssien, pelaten, saunoen sekä syöden. Milloin selitettiin omituisia sanoja Aliaksen säännöin, milloin taas oltiin mitä ihmeellisimmissä asennoissa Twister matolla. Aloittelimme jo neljältä ja puolenyön jälkeenkin meno jatkui. Osa väestä hipsi koteihinsa, mutta nuoriso jäi valvomaan sekä "yökylään".

2.11.

 

 

 

 

 

 

 

 

Se olisi marraskuu.... ja lunta taivaan täydeltä!!
Eilinen päivä oli aikamoinen "suoritus". Aloitin aamun juuttumalla autoineni meidän kotipihaan ja siinä sitten harrastin voimanainen lajeja "työnnä farmariautoa lumihangessa". Kun pääsin Hessun avustuksella vapaaksi, niin likat nopeeta tarhaan ja itse töihin. Ja kun oli pakkasta, niin enhän mä voinut jättää mankkaa ja läppäriä autoon parkkipaikalle. Juosin sitten kamat olalla Kaivokadulta Siroon.... ja olin myöhässä puolituntia. Työpäivän jälkeen taas juostiin kamojen kanssa kohti parkkista, kun Perttulaan oli siirtymäaikaa puoli tuntia --> sitten tunti tanssia ---> puoli tuntia siirtymäaikaa --> 1½ tuntia tanssia Turengin työväentalolla --> puolituntia siirtymä aikaa ---->1½ tuntia tanssia Kuumolassa......
Sen jälkeen mä olin kuin maratoonin vetässy. ONNEKSI TÄNÄÄN OLI VAPAAPÄIVÄ!!!!!
Aamun kerhoilujen jälkeen olenkin sitten ottanut ihan iisisti ja nukuin liki kolme tuntia päikkäreitä :D Illalla olin kuin uusi nainen :)
Se olisi torstai ja Parola päivä, kivaa! Opetin The King And I sekä Got You Too tanssit. Ite tykkään näistä tansseista valtavasti ja empä tainnut olla ainoa. Tuo valssi musiikko on aivan ihanainen - se soi nyttenkin mun päässäni.
Hannojen kanssa juteltiin tänään tanssien päälle kisajuttuja ja tytöt tanssivat läpi kisatantsunsa. Meillähän on ollut suunnitteilla seuraavina kisoina Masters In line Hesassa, mutta nyt Kinkereillä huhutaan, että Vääksyn kisatkin tultaisiin järjestämään. Ja tottahan toki me sinnekkin menisimme :D Voi tätä kilpailuviettiä......

30.10.

 

 

 

 

 

 

 

Ruununmyllyn koululla oli kova vilske, kun astelin urheilusaliin mankkoineni. Päiväkodin vanhempainyhdistys oli kutsunut minut ohjaamaan rivitanssia ja kun koko perheen tapahtuma osuus oli ohi ja saliin jäivät vain hoitajat ja äidit, aloimme "kantojen koputtelun". Ensin opetin Strutin ja se sujui todella mallikkaasti. En edes käyttänyt kaikkia harjoittelubiisejäni. Seuraavaksi vuorossa oli Ghost Train ja meno jatkui yhtä mallikkaasti. Ehdittiin tanssia kolmaskin tanssi, Cajun Thang. Punaposkiset tanssijat vaikuttivat tyytyväisiltä ja suunnittelivat jo oman tanssiryhmänkin perustamista. Niin upeasti teiltä tunti sujui, että oma ryhmä ei olisi yhtään hullu idea :) Siitä vaan esiintymään kevätjuhliin ja muihin pippaloihin.

Ruununmyllyltä ajelin ajatuksissani keskustaan ja soittelin "Tiinan summeria". Ovea ei avattu.... Soitin Tiinalle ja heh-heh. Kikka se seisoi aivan väärän oven takana. Päätin sitten unohtaa kummityttöni muuttaneen :D Mutta onneks kyseessä oli vain pari kilsaa. Uudessa osoitteessa me sitten muuttolaatikoiden keskellä käytiin mun kisatansseja läpi. Cubaniin ei tehty mitään lisää, mutta varmisteltiin mun harjoitelleen oikein. Valmiina on nyt kädet sekä kolmosseinän eka kasi. Uutena valmistui smooth kädet. Huomena mulla ei oo illalla mitään, niin pitää ilta varata itsensä treenaamiselle. Heti kun tyttöliinit on untenmailla, niin keittiö muuttuu tanssilattiaksi.

29.10.

 

 

 

 

 

 

 

 

Olempa mä väsynyt..... Tämä työn, kodin, vapaaehtoistoiminnan ja harrastusten yhteensovittaminen, ainakin näin alkuun, alkaa tuntua. Pitäisiköhän Kikan opetella sanomaan ei??? Pakko vähentää kalenterin täyteen buukkausta, että joskus ehtisi vaikka nostaa jalat ylös ja hengähtääkkin :)
Tänään siirryttiin talviaikaan ja sää oli kovin rapean tuntuinen. Yhdeksi Gang kokoontui Academylle ja paikalle saapui myös Jutta ja Ari. Jutalla oli kaksi isoa pakaasia tanssijalkineita mukanaan ja tytöt sai tehdä tarpeellisia hankintoja. Iltapäivällä salilta lähti muutama onnellinen uusien tanssibuutsien omistaja ja tossuloitakin taidettiin ostella.
Ari veti kolmeen tuntiin todella hyvän tekniikan tietopaketin. Hän kävi lävitse kolme motionia; ne jotka Newcomerit tulevat tanssimaan Finnish Masterseissa (eli valssi, lilt ja smooth). Tällä kertaa keskityttiin jalkatyöstentelyyn, mutta seuraavalla kerralla käsitellään mitä käsillä ja ylävartalolla tulisi tehdä. Ja jos vielä saamme jostain löydettyä aikaa sekä salin kolmansiinkin tekniikkatreeneihin Arin kanssa, niin pääsemme "viimeistelemään" aikasemmin opitut. Tyttöjen palaute Arin opetuksesta oli hyvin positiivinen ja täällä innolla odotetaan jo seuraavaa miittinkiä.
Kiitos Jutta ja Ari, että tulitte vierailulle!!!!!!! Nähdään pian uudelleen!
PS. Janetelta ja Petralta terveisiä!!!!

Illalla vietin tunnin linnankasarmilla tanssittaen naisseuruetta Stut:in askelten mukaan. Tsemppiä teille treeneihin ja onnistunutta esiintymistä!! Oli mukavaa tanssia kanssanne!

26.10.

Parolan tanssituksen vuoro. Nuorisotalon vintti oli saanut "peilit" koko puolitoista tuntiselle. Kun pihalla on pilkkosenpimeää ja sisällä valot, niin isot ikkunat toimivat hienosti peileinä :D

25.10.

 

Tänään: Perttulan koulu -> Turengin Työväentalo -> Kuumola Hui, se olisi viimeinen lokakuinen tanssikerta Turengissa! Kauheeta kun tämä syksy on mennyt äkkiä. Ihan justiinsa joudutaan jäämään joulupaussille :(

23.10.

Kävin illalla tekemässä vuokrasopparin Säteen kanssa Academyllä. Päästään tyttöjen kanssa Arin tekniikka oppiin hyvässä peilisalissa.

22.10.

 

 

 

Naci Orishas on lakanalla ja voi että, kun mä tykkään siitä musiikista aina vaan enemmän ja enemmän.
Tänään oli Gang treenit koululla ja harjoiteltiin yhdeksän hengen voimin tulevaa ryhmäsettiä. Uudet tytötkin pääsi jo hienosti juoneen mukaan, vaikka aloituksen liltissä on vauhtia. 2½ tuntia hurahti ohi tosi nopeesti ja kaikki ei olisi malttaneet vielä lopettaa. Mutta onneksi syysloma on ohitettu ja opistotunnitkin taas jatkuvat. Ettei mun tyttöseni riudu tanssittomuudessa :) Keskiviikkona nähdään jo!!!! Malttakaa siihen saakka :)

20.10.

 

Törmäsin hauskaan cuban musiikkiin ja luomistyö käynnistyi päässäni. Tikutusta syntyi post-it lapulle ja sekavia suomenkielisiä rivejä isommalle lapulle. Ehkä siitä on tulossa jossainvaiheessa tanssikin :)
Hanna Jii:n ja Anne Hoo:n kanssa ollaan mesetelty ja meilailtu heidän uusien tanssien tiimoilta. Saapa nähdä valloitetaanko me Gangiläiset Showdownissa koreografia sarjatkin.

19.10.

 

 

 

 

Voihan hyypiö pinkeissään..... Saa Kikka ihan tosissaan harjoitella tätä tulevaakin kisafunkyään. Miten se voikaan olla niin vaikea motioni?? No, tulevaisuus näyttää mitä saadaan aikaan.
Illalla olin treenaamassa Tiinalla cubania ja tarkennettiin muutamia askeleita, joita tein ihan omalla tyylilläni ;) Sitten paneuduttiin ensimmäisiin variaatioihin. Masterseilla onkin kaksi ekaa seinään tanssittava perusaskelin (novice) ja vasta kolmannella seinällä voi olla variaatioilla. Sitten neljäs seinä taas normaalisti, viiden variaatioin jne. Cuban ei tullut valmiiksi. Taisi olla Tindekin vähän väsy, mutta minä se vasta olikin. Kroppa ei pysynyt ollenkaan pään mukana tai toisinpäin. Tämä (päivä)työmaailmaan astuminen taitaa väsyttää mua, kun olen ollut tosi uupunut. Olen jopa muutamana iltana saanut itseni nukkumaan "ihmistenaikoihin", eli ennen yhtätoista.

16.10.

 

 

Tulipa istuttua konetta naputtamassa..... Mutta nyt on uusi lay tehty ja siirretty palvelimelle. Nyt linkit löytyvät vasemmasta reunasta ja navigointi on paljon helpompaa, kun linkit pysyvät aina näkyvillä. Lay on edelleen vaaleanpunainen ja saman tyylinen kuin aikaisemminkin. Pientä mainosta on lisätty etusivulle ja Kikan koreografia sivu muuttui Gangin koreografia sivuksi. Ihan mielettömän mahtavaa, että jengistä löytyy muitakin tanssien tekijöitä! Toivottavasti sivut on selkeämmät ja viihdytte niillä.

15.10.

 

 

 

 

 

Meillä oli tänään jengin kanssa treenit Turengin koululla. Opetin Finnish Masters Newcomer tanssit tytöille ja pikasesti tutustuttiin myös Showdown 2007 keskitason tansseihin. Mastersien liltistä pidettiin kovasti ja onhan se mukava!
Toinen meidän "uusista Hannoistamme" oli mukana tanssimassa, mutta valitettavasti Hanna Jii oli kotona flunssan kourissa. Ihan mielettömän mukavaa, että saadaan jengiimme lisää väkeä!!
Mulla ittellä on tanssien harjoittelu vielä alkutekijöissään. Valssin olisinkin jo osannut, mutta se vaihdettin. Viikko sitten olin treenaamassa Tiinalla funkyä, mutta mun onnekseni sekin vaihdettiin. Oli sitten muuten tosi haastava tanssi!! Eli vielä olisi kolme tanssia ihan aloitussuoralla...
Urakoin tän viikonlopun näiden nettisivujen kanssa. Tarkoitus olisi saada näistä enemmän koko meidän Gangin sivut - ei pelkästään mun. Vielä on paljon tehtävää, mutta varmaan parin päivän kuluttua saan ajettua uuden ulkomuodon nettiin.

12.10.

Irkkutanssi Coustin´ valloitti tänään Parolan opistolaisia ja myös eilen Turenkilaisia. Niin nuo irkut vaan tuntuvat olevan suosikeita.

5.10.

 

 

 

 

 

 

 

Eilen oli Turengin opistotunnit ja tänään Parolan. Vaikka eilen työpäivän päätteeksi (kyllä, olen aloittanut päivätyöt - olen taas kaupantäti) ajelin vielä tanssituskierrokselle, niin ei hetkeäkään ollut tunne etten jaksaisi. On tämä tanssi vaan niin kivaa.

ISO KIITOS GANGILLE!!! Aivan ihanan kukkakimpun olitte ostaneet, KIITOS! Te olisitte jokaikinen ansainneet sellaisen!!

Tänään loin ajatuksia jo tulevaisuuteen ja helmikuisiin Masters In Line kisoihin. Harjoittelin kaksi Newcomer tanssia, joita en entuudestaan osannut. Tuleehan niistä kolmeesta yksi vielä vaihtumaan, mutta kun en tiedä mikä.... Tanssit oli tosi kivoja ja varsinkin funkystä tykkäsin. Aivan varmasti Gang on innoissaan siitä! Sitten meilailin tytöille aikataulukyselyä, että koska aloitetaan treenit. Aivan, en taaskaan malttanut viikkoakaan venata/levätä kisojen jälkeen.

Parolasta Hanna oli meilaillut mulle kiinnostuksestaan Gangiin ja onhan se innostus paistanut jo muitakin kanavia pitkin. Tosi mukavaa, että saadaan lisää väkeä ryhmäämme. Ja sitten tänään kun olin Parolassa pitämässä opistotunteja, liitty mukaan toinenkin Hanna. Nyt meitä on jo 14!! Mahtavaa!! Toivottavasti pian saadaan treenit aikaiseksi ja uudet jäsenet pääsee tutustumaan muihin ryhmäläisiin.

1.10.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Havahduin klo 6.58, kun kellon soittoon oli kaksi minuuttia. Sisäinen kello toimi taas. Musta kuontalo sykeröille takaraivoon, kamat kassiin ja menoksi. Aamiaisella ei näkynyt kuin muutama hassu ihminen. Mä en uskaltanut syödä kuin ihan vähän, sillä vartin päästä oli oltava warm upissa ja siitä puolentunnin päästä jo kisaamassa (klo 9.00). Nita, Heli ja Anne kipitti juuri syömään kun mä lopettelin.
Warm up meni hyvin ja olin erittäin tyytyväinen cuban musiikkiin. Se vaihdettiin ja pelkäsin sen olevan jotain josta iskuja ei kuule. Mutta turha pelko - musiikki oli hyvä.
Valssiin valmistauduin itsekseni ja kiitos Marjolle avusta, että saatiin kisanumerokin kiinnitettyä selkääni. Valssissa kakkosseinällä menin vielä perusaskeleita. Olin kai niin jähmeenä, että ne vaan jäi tekemättä. Sen jälkeen oli taas varitaatiotkin mielessä sekä askelissa. Lattia tuntui ehkä hivenen liian nahkeelta vaikka bootsin pohjat oli harjattu. Mutta tollanen han on vain selittelyä! Se on tanssijan huonoutta, jos ei pysty tanssimaan lattialla kuin lattialla ;)
Liltiin valmistautuessani tyttösiä tuli jo avukseni. Lyhyt hame päälle ja takaisin lattialle. Niinkuin jo harjoitellessani lilt oli tuntunut askeleineen varmalta, niin sitä se oli kisatilanteessakiin. Tietysti se lilttiin kuuluva sähäkkyys multa puuttuu vieläkin, kun oon vähän tälläinen lälly, mutta minä itse olin tyytyväinen. Tein parhaani.
Smooth tanssini on ihan Rise ja harjoitusten alkukankeudesta huolimatta uskon onnistuneeni siinä hyvin. Biisi on kyllä jumalaisen ihana, ettei siihen voi olla eläytymättä.
Cubanin variaatiot kolmosseinälle ei sujunut edellisenä iltana ollenkaan niinkuin halusin ja ajattelin jättää ne pois, josseivät meinaa luonnistua. Niinpä sitten teinkin, että vitosseinällä tein perusaskelia. Mutta muuten olen tyytyväinen.
Funky - tämä Kikan ikuinen murheenkryyni.... huh. Taas näitte, kuinka Kikka teki itsestään pellen. Ei tästä rouvasta saa funkyä sitten millään. Mutta yritys oli kova, ja uskokaa tai älkää se on näyttänyt kymmenen kertaa pahemmalta kuukausi sitten :D
Noveltyn aikana aloin olla jo aika uupunut. Koko kisaan en saanut varsinaista tsemppiä päälle vaikken ihan nuupahduksissakaan ollut, mutta tässä viimeisessä suorituksessa alkoi jo pohkeita kiristään. Mutta siitäkin selvisin tolpillani läpi ja siinä olikin sitten kaikki kisat kisattu.
Kokosin kimpsut ja kampsut kassiin ja roudattiin kamat autolle. Ylikärppien voileipä-asuntovaunubaari tarjosi uupuneelle tanssiopelle maittavan aterian ja ihanan hengähdyshetken. Kun massu oli täynnä, oli hyvä siirytä takaisin saliin odottelemaan palkintojen jakoa. Mä olin kolmas yksilöissä: rise&fall Second Change Waltz (3,3,3,2,3), lilt When I Leave (3,3,3,3,3), smooth Rise (3,3,3,2,2), cuban A Little Hip (3,3,3,2,1), fynky Ooops Up! (3,3,3,2,2) ja novelty Bomshel Stomp (3,3,3,3,2). Koreografioistani kolmoseksi non-country sarjassa tuli Come Back (3,1,4,1,4) ja neloseksi Daddy (4,5,3,4,3) ja country sarjassa We Share This Love tuli kakkoseksi (2,2,2,2,2).
Iso kasa mitaleja lähti Gangin mukana kohti Hämettä - We are the Champions! Kiitos ja ONNEA koko Gangille!!!! Vetästäämpä nyt taas hetki happea, mutta voin luvata että ennen kuin huomaattekaan, niin otan teihin yhteyttä seuraavien suunnitelmien merkeissä. Vai ehdinkö minä ensiksi ollenkaan?

30.9.

 

 

 

 

 

 

Kello herätti aamulla aikasin ja Kikka marssi tyytyväisenä hotelliaamiaiselle - NAM puuroa!!
Puoli kymmeneltä lainattiin yhtä kokoustilaa ryhmäharjoituksiamme varten. Läppäri vain auki ja pöytiä sivuun ja jalalla koreasti. Harjoiteltiin vielä yhden potkukohdan ajoituksia, joissa oli epävarmuutta. Mutta muuten ei tullut mitään suurempaa korjattavaa ja fiilis oli korkealla. Ja saatiin muuten kuulla, että meillä olisi vastustajakin kilpailuissa. Country Heels & Toes ryhmä kilpaileekin samassa ryhmässä, eikä niinkuin ymmärsimme että he ovat Teens ja me Open. Mutta mahtavaa, ettei tarvitse olla ainoana omassa sarjassaan. Välillä lepäiltiin ja käytiin katsomassa newcomer kisat ja heti kun alkoi seuraava warm up, kokoonnuimme taas samaiseen kokoustilaan harjoittelemaan. Nyt meillä oli yleisöäkin (Jossu), joten nehän oli vähän niinkuin kenraaliharjoitukset :)
Intermediate / Advanced kisan jälkeen alkoi ryhmäosuus. Meidän vuoro oli ensimmäisenä ja mä olen tosi tyytyväinen koko ryhmän suoritukseen.
Iltajuhlassa nähtiin mahtavia esityksiä ja viimeiset tunnit oli vapaata tanssia. Mä hilpasin ajoissa huoneeseen valmistautumaan aamua varten, käymään tanssit kertaalleen läpi ja lepäämään.

29.9.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään olisi se kauan odotettu päivä... Aamusta kuskasin Petraa avoimeen päiväkotiin ja sen jälkeen haettiin isosisko eskarista. Sitten kireen vilkkaan tyttöset viikonlopuksi hoitoon. Ihana, että hoitopaikka on mieleinen ja Petran itkupotkuraivarit alkavat olla ohi. Äidistäkin voidaan olla jo hetken erossa. Paljon mukavampi lähteä reissuun, kun ei tarvitse irrottautua pienistä takertuvistä käsistä itkun säestyksessä.
Ylikärpän perhe saapui caravaanina noutamaan pihasta ja viiden tunnin matka taittui rattoisasti.
Kovin paljoa meille ei jäänyt valmistautumisaikaa, mutta onneksi sekään ei tainnut vaikuttaa kisasuorituksiin. Nita, Minna, Pirjo, Anne ja Heli kisasivat starter luokissaan ja suoritukset menivät nappiin. Monelta tutulta tuli kehuja tyttöjen huimasta kehityksestä ja tottahan he puhuvat!
Starter luokan jälkeen alkoi koreografia kilpa. Minäkin olin kolmella tanssilla mukana; niillä samoilla joilla olin Showdownissakin. Minna, Nita ja Teija tuli taas esittämään mun kanssa tanssit Come Back ja Daddy. We Share This Love tanssin pyyhkäisin itsekseni. Harmi, etten ollut tajunnut kysyä Terhiä aikaisemmin mukaani lattialle. Kysyin vasta vuorokautta aikaisemmin Parolan tunnilla ja siinä ajassa harjoittelu meni turhan tiukille. Nyt haluankin toistaa teille gänniläiseni, että kuka vaan teistä voi tulla esittämään tanssejani kisalattialle vaikken sitä erikseen tajuisi pyytääkkään. Mitä enemmän teitä on mukana, sitä iloisempi olen :)
Nukkumaan lähdettiin ajoissa, sillä voimia pitää kerätä! Lauantaina olisi vuorossa ryhmäkisa.

28.9.

 

 

Torstai ja Parolan nuorisotalon vintti kutsuu.... Toisena uutena tanssina opetin Rita´s Waltz tanssin, joka mahdollisesti on alku keväästä ekoissa Finnish Masters kisoissa newcomer tanssina. Vähän olisi vihiä siitä, että Gang olisi kasvamassa noihin kisoihin ;) Te kaikki uudet oppilaani, joilla vähänkin kilpailuvietti kutkuttelee - tulkaa juttelemaan aiheesta lisää. Minä koitan kertoa kaikkea mahdollista faktatietoa, opettaa tansseja ja jeesiä. Gang on teille avoin - TERVETULOA!!

27.9.

Keskiviikko. Eli Kikka matkaa Perttulaan tunniksi opettamaan tansseja ja sitten 1½ tunnin jatko sekä alkeet Turengissa, mukavata!! Niiiiiiiiiiiin mukavata!! :)

26.9.

 

 

 

 

Avoimessa päiväkodissa oli tänään avoimien ovien päivä ja mut oli pyydetty sinne keikalle. Kolmisen varttia heiluin siellä salissa tanssien ja tanssittaen. Muutamia äitejä ja vieraita uskaltautui tanssimaankin; isät tyytyivät katselemaan sivusta. Toivottavasti sain edes johonkuhun tartutettua rivitanssikipinän.
Päiväkodilta kiiruhdin hakemaan Janettea eskarista ja viemään kumpaakin tyttöä äitini hoiviin ja sitten TÖIHIN. Kyllä vain, eka työpäivä Sirossa ja seuraavalla viikolla sitten lisää. Kivaa!
Ja kun työpäivä oli ohi niin mitäpä minä muutakaan tekisin, kuin hakisin tytöt sekä Tiinan ja kiiruhtaisin koululle treenaamaan Gangin kanssa. Se olisi niinkuin viimeiset yhteistreenit ennen kisoja! Janette ja Petra reppanat jo surkutteli, kun kivat kisatreenit koululla menee taas hetken tauolle. Mutta eipä tässä kai kovin pitkää aikaa joudeta paussia pitämään, jos entisiin kuvioihin uskotaan.

24.9.

 

Gang treenit taas sunnuntai illan iloksi Turengin koululla. Hiontaa, hiontaa ja hiontaa :) Mutta hyvältä näyttää! Mä olen niin mielettömän ylpeä teistä, tytöt. Olette jokaíkinen kehittynyt aivan valtavasti.

23.9.

 

 

TUV piti kisatreenit Academyllä klo 15-17. Treeniin ei kuulunut yksilöohjausta, mutta erittäin hyvä oli että pääsi tsekkaamaan menoaan peilin eteen. Olen kyllä koittanut Kuumolassa pyörähtää muutaman tanssin läpi keskiviikon alkeistunnin jälkeen, mutta silloin alkaa olla mehut aika finaalissa. Nyt Academyllä oli variaatiot ajoittain tosi hukassa, kun biisit tuli niin yllättäin, mutta jotain juttuja sitä ehti aivojen sopukoista poimia. Parhain parituntisen osuus oli, että saimme testata ryhmäsettiä peilien edessä ja koko kisaporukka oli paikalla.
Enään vajaa viikko kisoihin!!

21.9.

Torstai ja Parolan nuorisotalon vintti kutsuu.

20.9.

 

 

Ompas tämä elämä haipakkaa.... On tyttöjen harrastukset, minä olen rampannut työhaastatteluissa, gang treenit, kore-harjoittelut ja omiakin yksilötansseja pitäisi ehtiä harjoitella. Tuo viimeinen on valitettavasti jäänyt nyt kaikkein vähimmälle. Mun aika meinaa loppua kesken! Olisiko jollain myydä mulle vuorokauteen lisätunteja?
Viipellyspäivän päätteeksi kuitenkin mami tuli meille hoitamaan tyttöjä ja minä ajelin Perttulan kautta Turenkiin ja tanssittelin tyttöjä yhteensä neljä tuntia. Ja kivaa oli!! :)

17.9.

Mun vetämät Gang treenit koululla illalla. Ryhmäohjelma on valmis ja nyt vain tehdään hienosäätöä.

14.9.

 

 

 

 

 

 

Parolassa opistotunnit: Olipa mukavaa, että mukaan oli uskaltautunut neljä uutta tanssijaa!! Tervetuloa! Leppoisassa tunnelmassa puolitoista tuntia hurahti äkkiä.
Sitten lähdin Hämeenlinnan keskustaan jatkamaan tanssimista, eli Tiinalle yksärille. Näytin nolona, mitä olin saanut funkyn kanssa aikaseksi ja ei sieltä Tiinalta tullutkaan tylytystä. Ehkä tämä fankikin sitten tästä pikkuhiljaa...... huh. Kolmosseinänkin variaatiot olisi nyt valmiit, eli tämä tietää sitä, että Kikka vääntää ja pakottaa itseensä mulle niin luonnottomiin funky liikkeisiin :) Mut pakko mun on ittekkin myöntää, että jotain haisua alkaa taas olla. Cubaniin ei lisätty mitään mutta tarkennettiin pikkusia mulle hämäränpeitossa olleita juttuja. Valssiinhan mulla on variaatiot valmiina, mutta itse valssitekniikan kanssa tein taas uuden heräämisen. Tiina osasi siis valita oikeat sanat, jotta Kikallakin meni jakeluun että mitä mun oikeesti pitää tehdä :D Lilt variaatiot on valmiit, mutta kolmosseinän viimeisen kasin koin aivan liian vaikeaksi, joten siihen tehtiin uudet kujeet.
Nyt tilannekatsauksena voisi sanoa, että valssi ja lilt on valmis, funkyä on harkattava tosi paljon, noveltyyn aion olla tyytyväinen, cubaniin haluan haluan vielä kolmannelle seinälle variaatiot ja smooth on otettava totaali käsittelyyn + kaikkiin vielä treeniä = kaksi viikkoa ihan täpöllä!!

13.9.

Hurruuttelin taas kaarallani pitkin Hämeenlinnan eteläpuolella, eli ensin Miemalaan, sitten Turengin työväentalolla ja sitten Turengin Kuumolaan. Ja tietenkin tanssahdeltiin välissä.

12.9.

 

 

 

Seitsemännet treenit Gangin kanssa tätä uutta ryhmäsettiä varten. Tiina oli taas menossa mukana ja aloiteltiin alku veryttelyllä. Sitten oli vuorossa tilankäyttöharjoituksia sekä luottamusharjoittelua. Tytöt taisivat tykätä, kun oli välillä vaihteluakin. Mutta ettei menisi ihan vaan "hauskanpidoksi", niin paneuduttiin ryhmäohjelmaankin. Mulla on tosi hyvä fiilis ohjelman kanssa. Tytöt on kehittyneet huikeasti ja kaikki meidän uudet vaikeat rutiinit alkavat mennä hienosti läpi.
Kahtena seuraavana kertana Tiina ei olekkaan meidän mukana. Ajattelin, että videoidaan - katsotaan - parannetaan - videoidaan.... Hiotaan vielä viimisiäkin epämääräisyyksiä. Seuraavat treenit onkin jo sunnuntaina ja paikkana taas koulu.

8.9.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Illalla hyppäsin autooni ja lähdin ajelemaan kohti Lahden seutua. Auto liki ääriään myöten pakattuna, poppikone pauhaten matkustin kohti Vääksyä ja SCT:n ideapäiviä. Perille päästyäni otin hotellihuoneen ja lähdin etsimään kollegojani. Vielä illan aikana oli tarkoitus palveerata tulevan viikonlopun ohjelmista ja käytännön asioista. Kaikki tuntui olevan kunnossa, joten aikasin unille hotellin lakanoiden väliin ja valmistautumaan reipastahtiseen viikonloppuun.
Aamulla aloittelimme kymmeneltä ja mun ensimmäinen opetus oli heti alkupuheiden ja Arin yhden tanssin opetuksen perään. Opetin Bomshel Stompin.
Päivän aikana istuin Arin ja Tomin opetuksissa, jotka olivat taas kerran aivan uskomattoman hyviä. Näistä luennoista ei varmaan koskaan saa tarpeekseen - aina tulee jotain uutta!
Viideltä tanssihuone kutsui minua ja aloittelin tunnin mittaisen tanssiohjauksen. Opetettavakseni olin valinnut tanssit Easier Touch, A Little Hip ja Da Buzz. Huone oli pieni, joten oltiin kuin sillit suolassa, mutta silti tanssit tuli opittua.
Lauantain illanvietossa esiintyivät Tom Mickers, Team Unique Vision ja Country Heel´s & Toes. Todella upeita esityksiä ja sen jälkeen reuntouttavaa vapaatatanssia. Puolille öin väki tanssasi, jonka jälkeen dj. pariskunta Ahrapalon kanssa laitettiin kamat kasaan seuraavaa aamua varten.
Sunnuntaina taas aloiteltiin kymmeneltä ja itse kullakin oli päättämisen vaikeus, minnekkä nokkansa suuntaisi. Tekniikkaa, tanssiopetusta ja faktatietoa oli tarjolla. Itse kävin jutustelemassa tunnin verran tanssihuoneessa esiintyvän ryhmän perustamisesta. Jutun aihe minulle ehdotettiin, koska vajaa vuosi sitten kokoilin DancALot Gang ryhmän kasaan ja nyt me viipotetaan milloin missäkin.
Iltapäivällä huomasi, että ompa sitä väsy. Kaippa sitä oli niin täysillä mukana, että energiaa kului. Ennen neljää vielä kertailtiin kaikki viikonlopun opetetut tanssit ja tanssien päälle -A- piti loppupuheen omasta puolestaan ja minä SCT:n hallituksen puolesta. ....sitten olikin kotiinlähdön aika. Auto taas täyteen tavaraa ja tällä kertaa sain matkaseuraakin. Kuskasin Tiinan, Riikan ja Tompan Idänpään torpalle viettämään tekniikka/tanssi-iltaa. Kovasti munkin olisi mieli tehnyt sinne mennä, mutta nyt vei perhe voiton. Ihana päästä kahden pikkuisen tyttösen halaukseen kahden vuorokauden eron jälkeen :)
Mutta olipa tosi kiva olla toteuttamassa SCT:n ideapäiviä. Toivottavasti kaikkilla muillakin oli yhtä mukavaa kuin minulla - viihdyin todella. Ensi vuonna matkustelemmekin sitten pohjoiseen ideapäiväilemään - siellä viimestään tavataan!

7.9.

 

 

 

Parolaan ei valitettavasti toteutunut jatkoryhmää, mutta reilun kokoinen aloittelija ryhmä saatiin pystyyn. Ja tosi kiva, että he jotka olisivat halunneet sinne jatkoon tulivat kuitenkin alkeisiinkin. Pyrin nyt käynnistyvän kurssin aikana antamaan kaikille jotaikin. Tulen ottamaan heti "alkukäynnistyksen" jälkeen helpomman + haasteellisemman aloittelijatason tanssin per tanssikerta. Näin saadaan uusille tulokkaille sekä aikaisemmin tanssineile, kumpaisellekkin mielekästä menoa. Tanssipaikka oli vaihtunut Parolassakin. Ennen tanssitin väkeä Parolan koululla kumimatto salissa, joka ei ole kovin hyvä tanssille. Nyt olemme Nuorisotalon vintillä ja paikkaa voi sanoa jopa viihtyisäksi.

6.9.

 

 

 

 

Klo 16 olin Miemalassa Perttulan koululla. Aikomus oli antaa näytetanssitunti Perttulan koulun opettajille. Srut ja Ghost Train taittui mukavasti opettajilta ja niinpä sovimme, että vierailen kymmenenä keskiviikkona opejen töiden jälkeen heitä tanssituttamassa.
Kiitos kutsusta!! Teitä on kiva opettaa!
Miemalasta ajelin Turenkiin työväentalolle pitään opiston jatko tanssit. Sieltä löytyi riveistä monta tuttua naamaa :) Olipa kivä nähdä pitkän kesätauon jälkeen!!
1½ tuntia hurahti nopeasti ja sitten taas Kikka hyppäsi autonropposensa rattiin ja matkasi Kuumolaan opiston alkeistunnille. Tosi ihanaa päästä pitään tuntia hyvään isoon saliin peilien eteen. Monia uusia kasvoja oli saapunut tunnille - ihanaa saada uusia harrastajia tämän mahtavan lajin pariin!

5.9.

 

Gang taas jälleen koolla koulun aulassa. Treenailtiin vain puolitoista tuntia, kun mulla ja Tiinalla oli kiirus SCT:n nettikokoukseen.
Nyt jokoinen löysi smoothin lopunkin ja setti alkaa olla valmiin näköinen. Tarkennettiin paikkoja ja harjoiteltiin yksittäisiä liikkeitä.

31.8.

 

 

Illalla Gang treenit Tiinan avustuksella Kuumolassa. Hyvä, että päästiin peilien eteen katsastaan mitä ollaan saatu neljässä kaksi tuntia kestävässä treenissä. Enään pienen pieni smoothin luikautus oli hakusessa, mutta muuten hyvin jo väki tiesi paikkansa. Videointi paljasti monta fiksattavaa liikettä, eli niitä harjoittelemaan :) Valitettavasti tämä kerta taitaa jääde viimeiseksi peilien edessä harjoittelu kerraksi ennen kilpailuita. Harmi, että kaikki peilisalit on niin varattuja!

29.8.

 

 

Illan hämärissä kun olin saanut tytöt nukkumaan ajelin taas Tiinalle treenaileen.
Kääääk, mun cuban on ihan kuralla. Ennen niin vahvalta tultunut motioni on täysin kadoksissa.... Toivotaan, että tää on vain ohikiitävä fiilis ja mä löydän sykkeen taas. Suorastaan pelottava tunne, kun kuukaisi enään kisoihin!
Funkyyn syntyi toisen seinän variaatiot ja siinä onkin Kikalle purtavaa! Meikäläisestä funky on kaukana, joten näitä rutiineita hiotaan hiki stetsonissa.

24.8.

 

 

 

 

TAITEIDENYÖ TURENGISSA
Tänään minä, Minna, Nita, Teija, Pirjo, Heli ja Anne esiinnyttiin ensin Turengin urheiluhallilla ja heti sen jälkeen Riitan Kinossa. Urheiluhallilla ensin minä tanssin Dancing Foolin ja sen jälkeen Gang tanssit Coustin, Buy Me A Drink, D.H.S.S., Conga ja Maybe We´re Crazy sekä vielä Hillybilly Shoes musiikkiin tehty ryhmä koreografiamme. Poikkeuksellisesti tanssimme sukkasillamme, koska hallin muovilattialla valitettavasti tanssibootsimme ei luista ollenkaan. Urheiluhallilta poistuimme pikaisesti takakautta ja kiiruhdimme kohti Kino Riittaa. Siellä meillä oli illan toinen esiintyminen hnen lyhyemmällä setillä: Dancing Fool, Conga ja HillyBillie Shoes /ryhmäkoreografia. Tämän esiintymisen jälkeen ehdittiin vähän istahtaakkin ja jutella Riitan kanssa. Kiitos Riitta, että saimme taas kutsun Kinoosi!

23.8

 

 

 

 

Neljännet ryhmäkisatreenit Turengin koululla ja suunnitelmissa West Coast Swingin jatkaminen. Ensiksi saatiin nivottua lilt ja WCS yhteen ja sen jälkeen Tiina jatkoi luomistyötään ja swingiin tuli jatkoa. Enään puuttuu pieni "luikautus" swingiä, kun pätkitty osuus vanhaa/tuttua ryhmäkorea on hallinnassa.

Riitta Kino Riitasta soitteli tänään ja saimme kutsun esiintymään heillekkin Taiteidenyöhön. Koko ryhmä lähtee innolla myös tähän esiintymiseen. Eli huomiselle on tulossa kiireinen tanssintäyteinen ilta. Ensin kahdeksalta esiinnymme Turengin Urheilutalolla puolentunnin ajan ja siitä jatkamme Kino Riittaan esiintymään vartiksi. Kivaa, innolla täällä odottolen jo huomista :)

22.8.

 

Olin tänään illalla Tiinalla ja kummityttö loi mulle variaatioita. Olipa hän tuottoisalla päällä!! Valmiiksi tuli lilt ja cuban kakkosseinä sekä smooth ja novelty kädet. Valssihan on valmiina, koska sama tanssi oli Showdownissa. Nyt kun vaan pysyisi terveenä, jotta pystyisi harjoitteleen!! Mustaherkkamehua litra tolkulla kitusiin, niin eiköhän se tästä.

21.8.

 

Vielä pika treenit Taiteidenyötä varten koulun tiloissa. Kaikki valmista! Tosin mulla kurkku ihan järkyttävän kipeä ja ajoittain tuskanhiki päällä + nokka tukossa. EI EI EI; mä en halua kipeeksi just nyt!! Nyt ei voi sairastaa!!

20.8.

 

Turengin koululla parveili taas DancALot Gangin jäseniä. Urheilusalissa meillä oli treenit tulevaa Taitedenyötä varten. Meidät on pyydetty esiintymään Turengin Urheilutalolle. Parissa tunnissa saatiin harjoiteltua puolentunnin esitys. 24.8. klo 20.00-20.30 Gangin esiintyymis vuoro ja lauteilla on n lisäksi Anne, Heli, Minna, Nita, Pirjo ja Teija

16.8.

 

Vanajaveden opiston Liikunnan ja Tanssin Esittelypäivä Hämeenkaaressa ja minäkin olin opettamassa kolmen vartin ajan rivitanssia. Isoon saliin saapui runsaasti väkeä ja Gangiläisten lisäksi siellä oli muutamia tuttuja kasvoja :) Vilkutuksia teille kaikille :) Toivottavasti sain jonkun innostumaan rivitanssista!

15.8.

 

Kolmannet ryhmätreenit ja Gang sekä Tiina koululla. Biisin vaihto ja vuorossa oli West Coast Swingiä, eli väliin vähän rauhallisempaa menoa. Pikku pätkä ehdittiin oppia ja ens kerralla päästäänkin kokeilemaan koko settiä, kun miksaus on valmis ja setistä loppu me jo osataankin :)

10.8

 

Toinen ryhmäkisatreeni koululla ja Tiina taas mukana. Olen tosi tyytyväinen tyttöihini! Eka kolmasosa menee jo todella mallikkaasti, vaikka harkkakertana tämä oli vasta toinen. Treenattiin twistejä ja käsiliikkeitä ja tietysti tsekattiin jokaisen paikkoja, jotta pysyttäisiin symmetrisesti. Seuraavalla kerralla päästäänkin jo uuden biisin kimppuun :)

5.8.

 

Valkaman perinteisissä kesänlopetusbileissä ensimmäistä kertaa pihahiekka pöllysi rivitanssijoiden temmellyksessä. Olipa mukava tanssia, kun ilma suosi ja fiilis oli korkealla; viis kehnosta tanssialustasta. Hiekkaa pöllyttämässä oli minun lisäkseni Anne, Heli, Nita ja Pirjo. Kiva kun olitte bileissä mukana!

2.8.

 

Tänään startattiin kisatreenit Turengin koululla. Tiina oli mukana ja oli valmistellut mielle kolmasosan ryhmäkoreografiasta. Se on mahtava! Pinottiin itsemme myös näyttävään aloitus/kuvaus asentoon :)
Olipa taas mukava startata ryhmätreenit ja suunnata kohti syksyisiä Vöyrin kisoja!

31.7.

 

 

 

WOW, MIKÄ SAUNAILTA!! Ylikärpät Kerkkolan peräkulmilta kutsui koko Gangin saunailtaan ja olipa mukavan rentouttavaa!!
Aluksi vallattiin Karin autotalli ja pistettiin tanssiksi. Ohjelmassa oli Vöyrin Starter tanssejen opettelu. Teijan Keittiön omatekemät Hampurilaiset salaatteineen ja vadelmatorttuineen katosi alta aikayksikön kun Gang istuutui pöytään. Pihasauna ja "pihapalju" testailtiin, muisteltiin edellisiä kisoja videoita katsellen ja Vöyrin ilmoittautumislomakkeita täytellen :) Aika lensi siivillä ja meinasi lipsahtaa hämyvuorolle...
Isot Kiitokset Kärpille!!

24.7.

 

 

 

TUV järjesti viikonlopuksi tekniikan ja tanssin täyteisen viikonlopun uudessa "bussiaseman tanssisalissa". Paikalla oli myös Jenny Stephenson ja paljon uutta asiaa tuli opittua.... ja sitten kun kroppa vielä tottelisi ;)
Viikonlopussa ehdottomasti parasta oli Jossun, Arton, Stiivin ja Oskun vierailu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! TERVETULOA PIAN UUDELLEEN!! Harmi kun tuota matkaa on välillämme niin hitsin paljon... Mutta kun tuo aika juoksee, niin pianhan me taas nähdään Vöyrissä!
Vilkutuksia ja haleja koko teidän köörille!!

21.7.

 

 

KESÄKURSSI 17.-21.7.2006 / VANAJAVEDEN OPISTO
Tän viikon olen illat viettänyt Turuntie kakkosen kuvaamataidon luokassa tanssien. Mulla oli siellä pikkunen kesäkurssi ja tanssijoita oli paikalla yhdeksän. Gangistä Nita ja Heli oli mukana. Valitettavasti paikalle aikonut Tuuli oli kotona kuumeen kourissa. Oma äitinikin oli ekaa kertaa uskaltautunut mun pitämälle tanssitunnille ;)

1.7.

 

Turengin VPK:n talolla juhlittiin kaksos tyttösten 50-vuotis syntymäpäiviä ja Gang oli pienellä kokoonpanolla esiintymässä. Minä tanssin Dancing Foolin kisavariaatioin ja sitten sitten minä, Minna ja Teija esitettiin yksi tanssi. Lopuksi vielä opetin Cajung Thangin. ONNET VIELÄ KERRAN SISKOKSILLE!!

18.6.

 

 

Summer Dance Camp 2006 on takanapäin ja olipa taas mukavaa. Olin kolmatta kertaa itse paikanpäällä ja taidampa olla ensi kesänäkin, kun juhlitaan leirin viisi vuotis synttäreitä.
Oli ihana nähdä Kemin Noita; vilkutuksia Jossulle sinne pohjosiin!!
Capital Heel´s:in väelle ja Juttarille SUUREN SUURET KIITOKSET upeasta leiristä!
Vaikka lähtöä edeltävä tieto papan kuolemasta pisti ajoittain kyyneleet silmiini, niin nautin reissusta! Haleja, lohdutusta ja olkapäitä oli tarjolla - erityisesti haluan kiittää Ania ja Juttaa; haliruts!

8.6.

 

 

 

Kikka on pitänyt täydellistä kesälomaa. Yli viikkoon en ole tanssinut, mutta nyt kyllä jo polttelee.
Tänään suurin osa Gangista vieraili meillä. Tosi kiva kun kävitte!! Kahviteltiin, juteltiin Showdownista, selailtiin lehtijuttuja ja katseltiin videolta sekä ryhmä että yksilökisaamiset. Sitten tietysti mietittiin seuraavaa etappia. Se tulee olemaan Vöyrin kisat 29.9.-1.10. Starter luokkaan on lähdössä monta Gangiläistä, ryhmäkokoonpano on kehitteillä ja kaippa sitä minäkin yksilöitä menen vääntämään ja kuin myös koreografioitani.
Huomena käynnistyy tämän tönön uudella puolella starter + novice tanssien harjoittelut ;)

29.5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Linedance Showdown 2006 on takanapäin ja Gang palasi kotiin hymy huulillaan.
Perjantaina ajeltiin Heikin kanssa Hesaan ja perillä oltiin neljältä. Kävin Arin pitämällä viiden tunnin TLD1 kurssilla, josta sai paljon uutta sekä vahvistusta vanhoille tiedoillekkin. Arin iloinen ja huumoripitoinen tyyli vetää kurssia sai viisi tuntisen hurahtamaan ohi todella nopeasti. Nyt on todistus kurssista kansioissa ja seuraavaksi pitäisi tähdätä kohti tasokoetta.
Illalla urakoitiin urheilutalon tiloissa järjestellen paikkoja. Heikki olikin kurssin aikana puhaltanut kolmesataa ilmapalloa ja TUV tiimi oli asetellut pimennysverhoja, valoja yms. Minä ja Jossu laitettiin info tiski valmiiksi aamua varten ja vasta iltamyöhäsellä päästiin hotellihuoneisiimme valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin.
Lauantai aamuuna runsas hotelliaamuainen herätteli meidät ja sitten kiireesti kisapaikalle. Aamu infossa alkoi rauhallisesti, mutta pian ruuhkaakin nähtiin. Ensimmäinen työvuoroni kesti pari tuntia, joka vilahti ohi. Kun Gangiläisiä alkoi saapua paikalle tajusin, että hukini on lopussa. Workshop sali 2 oli vapaana, niin käytimme tilaa viimehetken harjoitteluun. Pariin kertaan tanssittiin koreografia läpi. Tutustuttiin kisapaikkaan ja käytiin läpi kilpailun vaiheita, jotta tiedolla vähennettäisiin jännitystä. Tosi tyyneltä Gang vaikutti. Mulla oli vielä parin tunnin infotiski vuoro ennen Team Challenge kilpaa. Kävin tekemässä sen ja sitten vielä koreografia kertaalleen läpi, jonka jälkeen rauhoittumaan ja keskittymään. Meidän kilpasuoritus oli ensimmäisenä ja toinen kilpaileva ryhmä kisasi meidän jälkeemme.
Kisasuoritus oli mahtava!! Monia kehuja sateli ja toiveikkaina jäimme odottamaan sunnuntain palkintojenjakoa!! Mutta sitä ennen olisi vielä monta koitosta.....
Lauantai illan Gaala oli katsomisen arvoinen. Tom Mickers on häikäisevä, vaikkakin aikaisemmin näkemäni sapelitanssi oli tätäkin esitystä parempi. Iltamenot jatkuivat vielä, kun minä lähdin hotelille valmistautumaan sunnuntaiaamuun. Vielä ennen unia "hius-projekti", yksilötanssit kertaalleen läpi ja sitten untenmaille.
Sunnuntai aamuna harjoiteltiin Minnan, Nitan ja Teijan kanssa koreografioitani läpi ja itse kisasuoritus oli jo klo 9. Jännitystä antoi vielä levyn testaus tulos - eka levy ei toiminut hallin koneissa. Onneksi mukana oli useapi levy :) Eli pääsimme tanssimaan tuotoksiani. Iso kiitos teille tytöt, että olitte mukanani kisalattialla! Koreografia muuhun kuin Kantrimusiikkiin - sarja meni nappiin. ABC tanssiani ehdittiin Jossun kanssa hivenen kokeileen aulassa ja edellisenä yönä hotellin aulassa -> ja sitten kisalattialle. Muuten opetus ja treenaus on tapahtumut puhelimen ja messengerin avustuksella. Ja kuinka ollakkaan askeleet katosi kummankin mielistä. Mutta ei hätää, Jossu. Se meni hyvin - pienet askelten katoamiset ei saanu hymyjä hyytymään ;)
Sitten meillä oli pieni paussi ennen kuin oppilaideni yksilösarjat alkoi. Kisavaatteet ylle -> alakerransta löytyi tyhjillään oleva workshop sali ja vielä kerran tanssit kertaalleen läpi ja sitten jännittämään / kannustamaan. Mä en meinannut pysyä nahoissani katsomossa; niin hyviä olitte jokainen!! Onnittelut Nita, Minna, Jonna, Terhi, Saija, Pirjo, Heli ja Anne!! Jo se, että voititte itsenne ja astuitte kisalattialle on suuri saavutus.
Tyttöjen kisailujen jälkeen hipsin valmistautumaan omiin yksilöihini. Kiitos Teijalle, että jeesit mua "hakaneula-shown" kanssa ja muutenkin hoidit huoltojoukkojen pestin yksinäsi upeasti. Sun tyyni rauhallisuus oli juuri sitä, mitä kaipasin tuohon tilanteeseen. Otatko vastaan vakipestin ;) Kummankin tanssini sain läpi mokailematta ja olen ihan tyytyväinen. Hektisen aamun takia olisin kaivannut pidempää keskittymisaikaa, mutta menihän tämä näinkin.
Heti sarjani jälkeen siirryin taas infopisteeseen hommiin. Muu Gang lähti pizzalle. Meikäläiselläkin maha kurni, mutta työt oli hoidettava. Onneksi Heikki hoiteli mamman safkapuolen ja nouti Hesestä aterian. Työvuoroni kesti tapahtuman loppuun asti, mutta Heikki tuli päästämään mut palkintojen jakoon. Hyvä niin, sillä DancALot Gang sai SEITSEMÄN mitalia!! Uskomaton saalis!! Jonna Myllymaan ja Nita Ramposen kulta sekä Minna Ylikärpän hopea aloittelija sarjoissa olivat upeat saavutukset.

Minun tansseistani Come Back ja We Share This Love sai hopeaa ja Daddy pronssia. Koreografia muuhun kuin Kantrimusiikkiin - sarjassa Daddyn ja valssin keskinäiset sijoitukset meni juuri niinkuin olin ajatellut. Daddystä tosin sain myönteistä palautetta, mutta onhan se mukava menevä biisi.
Olen erittäin tyytyväinen omaan yksilösijoitukseeni. Kisavastuksinani oli häikäisevä kaarti ja mitalisijasta en uskaltanut edes unelmoida. Tavoitteina ole, etten olisi viimeinen - enkä ollut :) Sijoitukseni oli nejäs kuudesta tanssijasta. (valssi 3,4,4,5,5 ja novelty 3,3,5,4,5)
Kaikkein merkittävin mitali mulle tässä Showdown mittelossä oli meidän DancALot Gang ryhmän sijoitus Team Challenge sarjassa. Useilla treeneillä, sinnikkyydellä ja meidän mielettömän hyvällä yhteishengellä taistelimme kulta sijan. MIELETTÖMÄN MAHTAVAA TYTÖT!!!
MÄ OLEN NIIIIIIIIIIIIN YLPEÄ TEISTÄ!!!!!
Iso kiitos kuuluu myös pienelle kummitytölleni koreografia-avusta; Kiitos Tiina!!

Kisan päätteeksi vielä räpsittiin valokuvia. Päästiimpä koko Gang samaan kuvaan Tom Mickersinkin kanssa ;)
Sitten lähdettiin kotimatkalle kukin omin kyydein. Tänään, kun arki astuu taas elämään, niin moni teistä voi tuntea itsensä toimettomaksi. Nyt ei enään liki jokaisen päivän kohdalla kalenterissa lue DancALot Gang treenit. Mutta sekin aika taas tulee. Vetästään hieman henkeä, juhlitaan viikon päästä yhdessä Annen ylppäreitä ja kokoonnutaan parin viikon sisään meille tunnelmoimaan kisavideon parissa. Mietitään sitten yhdessä alas istahtaen, minne tähdätään seuraavaksi :)

KIITOS TYTÖT, te ootte ihanoita ja KULTAISIA (kirjaimelliseti) !!!!!!!!!

Jonnalle lämmin kiitos ruususta!! Tuolla se koristaa nyt keittiönpöytää :)

26.5.

 

 

Olen lähdössä Hessun kanssa kohti Helsinkiä. Siellä nähdään Gangiläiseni!! Soitelkaa, jos tulee asiaa - vaikka pientäkin!! Ette pysty häiritsemään mua! Tai jos olen juuri TLD1-kurssilla, niin soittelen takaisin, kun on sopiva hetki. Pian nähdään!!

Tsemppiä kisoihin DancALot Gang!!

25.5.

 

 

Treenit Turengin koululla ja jokainen ryhmäläinen paikalla. Annen äiti oli katselemassa ja piti näkemästään. Ryhmäkin tuntuu olevan tyytyväinen ohjelmaan ja tällä fiiliksellä on hyvä lähteä kisoja kohti. Kerrattiin asioita, joita on hyvä muistaa kilpailutilanteessa sekä kisapaikalla. Sovittiin koska tavataan, missä ja milloin treenaillaan.
Ennen kotiin lähtöä vielä mietittiin Minnalle introa toiseen tanssiin ja sitten odottelemaan kisareissuun lähtöä :)

23.5.

 

Viimeiset Kuuloma treenit tältä erää edessä. Enään ei olisi kuin yksi kokoontuminen torstaina jäljellä. Harjoiteltiin parisen kertaa ryhmäohjelma läpi. Sitten muutamaan kertaan yksilöt ja osa testaili kisa-asujaankin. Sitten vielä mun koreografioita ja ilta oli purkissa.

21.5.

 

 

Tiina treenaa Lahdessa oppilaitaan ja Ani toipuu kotosalla niskatukineen, niin minä tuurailen Team Unique Visionin tunnit Hämeensuojassa. Tanssit ovat tältä erää viimeiset, eli viimeisiä kisatreenejäkin viedään ennen Showdownia.
Parituntisen vapaantanssin/opetuksen aikana kertailtiin keväällä tanssittuja suosikkeja ja opetin pari uuttakin:
When I Leave ja A Little Hip. Nämä ovat Novice tanson kisatansseja UCWDC:llä

20.5.

 

 

 

 

 

Nummen päiväkodilla oli tänään perhepäivähoitajien Tyky-päivä ja minut oli tilattu tanssituttaamaan hoitotätejä. Muutama tuttu kasvokin salista löytyi, kun samalla alueella asutaan ja samoissa leikkipuistossa päivisin käydään.
Ensin esitin Dancing Fool tanssin kilpailuvariaatioin ja sitten opetin tanssit
Strut ja Ghost Train. Toivottavasti kiinnostuneet kysymykset tunnin jälkeen tuovat lisää rivitanssin harrastajia Hämeenlinnaan!!
Kiitos hoitotädit, teidän kanssa oli mukava tanssia!!
Päiväkodilta ajelin Kuumolaan kiireellä. Autoon oli pakattu ryhmäkisavaatteet, koreografiakilvan vaatteet ja sitten yksilökisani vaatteet. Parille Gangilaiselle oli lainatut stetsonitkin mukana - Kiitos Mirja-Liisa. Tarkistettiin vielä, että jokaisella meistä on kädet samoissa asennoissa koko ohjelman ajan ja myös muutaman kuvion paikkoja viilattiin. Kaikilla asut istui hyvin päälle tuottamatta ongelmia. Tanssit on todella hyvällä mallilla. Ei enään stressiä tytöt!! Pieniä kertauksia päivittäin, mutta tosiaankin pieniä!! Nyt ruvetaan jo keskittymään kisaan!

19.5.

 

 

Liimaputeli kaupasta ja tyttöjen päiväunien aikana liimaushommiin. Valmista tuli ja olen tyytyväinen. Basaarista ostettu toppi sai aivan uuden ilmeen punaisilla kivillä.

Kikan takkupehko ja Mikhail Gorbachev -kulmat taas kisakuntoon Annen taitavissa käsissä!! Kiitos Anne ja Top Cut!!

18.5.

 

 

 

 

Saijan kanssa tarkisteltiin vielä ennen kisalattialle astumista askeleita. Saija on ekaa kertaa osallistumassa yksilöihin. Meillä treenipaikkana toimi nyt talomme uusi puoli ja tuleva olohuone. Raivastin rakennusrojut sivuun saadakseni ittelleni lisätilaa tanssiin. Eli Hessun kärsivällisyyttä taas kysytään ;)
Yöllä SCT:n nettikokouksen ja muutaman tietsikkatyöni jälkeen aloitin urakan, jota olin siirrellyt jo viikon verran. Uni kirvelsi silmiä, mutta nyt tätä hommaa ei kertakaikkiaan voi enään siirtää... Eli, kisatoppi ja hame kivitykseen. Kun kello oli ylittänyt kahden loppui liima; hitti sentään. Mutta toppi oli jo hyvällä mallilla. Päätin, että seuraavana päivänä marssin kauppaan ostamaan lisää liimaa ja jatkan urakan loppuun samanpäivän aikana! Huoh, nukkumaan!

17.5.

 

 

 

 

Noudin Nitan tänään linkkuasemalta treenaileen meille koreografioitani. Nita, Minna ja Teija on  tulossa tanssimaan Come Back ja Daddy tanssit kanssani Showdowniin ja Tajakan Johanna tanssin We Share This Love.
Tosi nopeita oppiin tämä Gang nuoriso. Tunnin jälkeen Nitaltakin tanssit sujuivat hienosti. Viikonloppuna sitten treenataan kaikki neljä yhdessä Kuumolassa kisa-asuissa.
Illalla mesettelin Johannan kanssa ja kyllä on tietotekniikassa todella suuri apu tanssitouhuissakin! Varmisteltiin muutamia kohtia tanssilakanasta, että Johanna on tulkinnut ne oikein. Weppikameraa suunnattiin mun jalkoihin ja askeleet välittyi Kemiin asti, kätevää :) Kiitos valtavasti teille kaikille, Johanna, Nita, Minna ja Teija, että tulette esittämään tanssini kisoihin. Yksin ei olis kiva syyhkiä siellä isolla lattialla.

16.5.

 

 

Ryhmän kanssa treenausta parin tunnin ajan Kuumolassa. Tiina oli paikalla tsekkaamaassa tanssin kulkua. Tarkisteltiin ja muuteltiin käsiliikkeitä, harjoiteltiin vaikeiksi koettuja askelsarjoja.
Meidän Gang on kokenut huiman kehityksen parissa kuukaudessa ja näillä eväillä voidaan hyvillä mielin lähteä vajaan parin viikon päästä siintävään Showdowniin!

15.5.

 

No, ei vieläkään. Migreeni jatkuu! Yölläkin heräilin muutamaan kertaan. Tänään otankin sitten aivan iisisti, että tästä vitsauksesta päästään eroon! Ajattelin niin treenata yksilöitäni keittiössä, mutta jääköön tuonnemmaksi.... Eihän tässä ole kuin 11 aamua kisoihin lähtöön :S

14.5.

 

 

 

 

 

 

Äitienpäivä ja heräsin lasten lauluun, ihanaa!
.... mutta Migreeni oli taas seuranani entistä kovempana; pahus! Kiersimme perinteiset äitienpäivä kierrokset: mammalle eli isäni äidelle kyläileen, sitten mamille eli omalle äidilleni ja sitten muorille eli isäni tyttöystävälle. Minä en ollut kovin hyvä visiteeraaja - äidillänikin vaan nukuin itku silmänurkassa. Kotiin päästyä lisää lääkettä ja takaisin nukkumaan! Jouduin jo soittelemaan Tiinallekkin kunnostani. Illalla olisi Team Unique Visionin tunnit Hämeensuojassa ja minä en tosiaankaan ollut tanssikunnossa. Tiina oli luvannut tunnit pitää, mutta hänkin oli toipilaana kipeän nilkkansa kanssa. Ani on sairaslomalla.  
Hessu herätti mut parintunnin unien jälkeen ja olo oli parempi, muttei kuitenkaan normaali. Lähdettiin käymään äitienpäivä aterialla ravintolassa ja syöminen kohensi oloa. Siitä siirryinkin suoraan Hämeensuojaan katsomaan, miten Tiina jakselee. Äitienpäivä vaikutti tanssijoidenkin määrään; paikalla oli vaan kolme Päivistä ja Tuija. Minä kertasin Heartbreaker tanssin, mutta muuten otin rauhallisesti istuksien. Tanssi ei tuntunut hyvältä ollenkaan :(
Kotimatkalla poikkesin mummuni haudalla vieden muutaman. Sitten kotiin lääkitsemään itseään. Huomena tämä on pakko olla ohi!!!!

13.5.

 

 

 

 

 

Vierailin päivällä Ylikärpillä ja tanssittiin läpi kaksi tekelettäni, Daddy ja Come Back. We Share This Love tanssia en ole vielä tytöille opettanut, mutta näytin sen kertaalleen läpi. Minna ei varmankaan tule sitä tanssimaan, vaan valmistautuu silloin jo omaan suoritukseensa. Tosi ihana, että Teija ja Minna ovat tulossa esittään kanssani tansseja. Ja hyvä, jos Nitakin liittyy mukaan. Kemiläinen Tajakan Johanna lupasi olla mukana myös tarvittaessa - hypätä infotiskistä tanssahtaan tanssini, KIITOS JOSSU!
Kuumolassa treenailtiin ryhmän kanssa tunnin verran. Nyt alkaa olla jokaisella mielessä kaikki koreografian vaiheet. Tarkisteltiin kuvioiden suoruuksia ja kaikkien ehtimisiä paikoilleen. Juteltiin myös, että viikon päästä otetaan kisavaatteet päälle testaukseen, että itse kisalattialla ei tulisi niiden kanssa ikäviä yllätyksiä.
Mä kärsin koko päivän orastavasta migreenistä ja tanssien ajan sain sitä taltutettua buranalla. Kotiin tultua kunnon lääkettä ja nukkumaan, niin ilta oli jo parempi. Nyt Kikka aloittaa kunnon magneesium kuurin. Teija puhui sen auttaneen hänen migreeneihin. Mutta nyt kunnon lääkitys yöksi päälle ja josko huomena olisin taas terässä....

9.5.

Tänään treenattiin taas Kuumolassa ja Tiina oli mukana. Hiottiin yksittäisiä ryhmäkoreografian liikkeitä ja varmisteltiin käsien asentoja. Kaksi tuntia hurahti taas vauhdilla ohitse.

8.5.

 

 

 

 

 

Teija ja Minna tuli tänään kyläilemään ja harjoiteltiin tekemiäni tansseja. Oon ilmoittautunut kolmella tanssilla Linedance Showdownin Koreografia sarjaan. Ekaa kertaa olen menossa kisaamaan omalla tanssilla..... saas nähdä kuin käy. Tanssit on tehty musiikkeihin, jotka olen laittanut "talteen" jo kuukausia sitten. Musiikit on valittu perusteella, että pidän niistä kovasti ja uskon muidenkin pitävän, eikä niihin ole montaa muiden tekemää tanssia.
Teija ja Minna ovat tulossa esittään kisoihin näitä tansseja tai osaa niistä. Myös Nita tuntui halukkaalta tulemaan mukaan. Hankaloittamassa esiintymään tulijoita on, että aloittelijoiden yksilökisa alkaa heti koreografioiden jälkeen. Moni Gangiläinen haluaa jo keskittyä omaan suoritukseensa, niin he jättävät tanssini väliin.
Illalla olin Tiinan yksärillä ja tsekattiin sekä Dancing Fool että valssi läpi. Tiina vaikutti tyytyväiseltä ja sanoi jopa, ettei mun tarvitsisi enään joka ilta harjoitellakkaan vaan aloittaa todennäköisesti kisoihin rauhoittuminen. Empä taida malttaa ;) Keittiössä on edelleen "kisanlähetsymis-meininki", eli pöytä seinää vasten, matot rullalla ja lattia paljaana tanssia varten.

7.5.

 

 

 

 

Aivan äärettömän ihana sää!!! Tänään olisi Wild West Clubin tanssit, mutta nyt jätän väliin. Koko kevään lämpimin päivä ja ihan selkeesti Kikallakin kevättä rinnassa. Pakko antaa laatuaikaa sekä perheelle että siinä sivussa puutarhalle ja lemmikille :) Kävin Petran kanssa ostamassa marjapensaita ja istutettiin ne maahan. Käännettiin yhteistuumin pikkuriikkinen kasvimaamme ja suunnitteluasteella on uusi aita. Vanha pajuaita joutui risukasaan. Orvokeitakin "ilmestyi jostain" pihaamme - keltaset orvokit on IHANIA! Tipi pääsi ensimmäistä kertaa tänä vuonna ulos. Pikkuhäkki kannettiin isoon pihakeinuun ja siitä poju lauleli tovereilleen pihapuihin. Koko perhe oltiin koko päivä "ulkoruokinassa". Ihanaa päästä taas oikein kunnolla grilliruuan makuun! Tämä päivä oli kuin pieni loma!!
No, enhän mä ihan tanssimatta jaksanut olla.... Kyllä tässä illalla on kisatansseja taas käyty läpi. Tänään vaan mun kädet ei mainaa totella mua ollenkaan. Josko niillä oli vain kuokan-pitely-päivä?

6.5.

 

 

 

Gang tapasi taas Kuumolassa. Ensin treenattiin tunti pihassa niin että hiekka vaan pöllysi. Nostettiin mieleen koreografia, ettei muisteluun mene vuokrallista aikaa. Toinen tunti sitten oltiin sisällä peilien edessä. Hiottiin lähinnä kuvioiden muutoksia - tarkistettiin että jokainen ehtii ajoissa paikalleen. Hyvällä mallilla ollaan tytöt tanssimme kanssa!! Kuumolatreenin jälkeen ajeltiin Minnan kanssa heille. Eilen illalla tein lopultakin päätöksen, että lähden kisaamaan Showdowniin kolmella koreografiallani. Minna ja Teija on luvanneet tulla esittämään tansseija mun kanssa ja harjoiteltiin tansseista ensimmäinen. Hyvin tytöt oppivat!

5.5.

Aamulla Mirja-Liisa treenaamassa meillä aloittelijoiden tansseja.

2.5.

 

Aamulla Mirja-Liisa treenaamassa meillä aloittelijoiden tansseja.
Illalla treenailtiin Kuumolassa kaksi tuntia Tiinan kanssa ryhmäkoreografiaa ja nyt se sitten olisi valmis. Kyllä, koko kisaohjelma on valmis. Kolme viikkoa aikaa kisoihin ja nyt sitten vaan hiotaan koreografian liikkeitä ja ryhmän kuviovaihtoja. Mä olen ERITTÄIN TYYTYVÄINEN meidän ohjelmaan!!

1.5. 

Vapun jälkeinen elämä on hyvä aloittaa Tiinan kanssa yksärillä :) Hiottiin Dancein Foolin käsiä.

30.4.

 

 

HYVÄÄ VAPPUA DancALOt Gang!!
HYVÄÄ VAPPUA kaikki YSTÄVÄNI!!
HYVÄÄ VAPPUA Team Unique Vision!!
Tänään Kikkaa ei näy Hämeensuojassa, vaan vietän perheeni ja ystäväperheen kanssa rauhallista kotivappua  :)

29.4.

 

 

Tänään tanssinpäivää vietettiin Hämeenlinnan kirjastolla. Gang esiintyi hivenen isommalla kokoonpanolla kuin eilen. Nyt paikalla oli mun lisäksi Terhi, Pirjo, Nita, Minna ja Saija. Kuuden tanssijan voimalla esitettiin ensin Feet Don´t Fail Me Now ja Ghost Trainiin tuli Teijakin katsomosta mukaan. Yleisössä oli väkeä ihan kivasti, vaikka ulkona oli todella lämmin ja kaunis sää. Eturivistä löytyi kaksi Valkaman keijukaistakin ;)
Liki suoraan kirjastolta ajeltiin Kuumolaan ja treenailtiin ryhmätanssia tunnin verran Tiinan kullanarvoisella opastuksella.

28.4.

 

 

 

 

Puoliltapäivin minä, Saija, Minna ja Anne esiinnyttiin Turengissa Urheilutalolla. Siellä ala-asteen oppilaat viettivät tanssinpäivää ja Minna välitti Gangille kutsun tulla esiintymään. Mini-kokoonpano saatiin paikalle keskellä päivääkin.Tanssimme pari tanssia: Feet Don´t Fail Me Now ja Coustin. Katsomon takaosassa istui kaksi Valkaman keijukaista ja äitini. Tultiin tyttöjeni kanssa suoraan tapahtumaan Janeten kerhon vappujuhlista, jotka tottakai oli naamiaiset. (Albumista löydät pari kuvaa.)
Illalla minä ja Minna treenailtiin Kuumolassa tunnin verran peilien edessä omia kisatanssejamme. Muita Gangiläisiä ei ilmaantunut paikalle.
Tosi hyvä, että pääsi peilin äärelle tarkisteleen tekemisiään. Valssikin alkoi pysymään mielessä koko tanssin ajan ;)

27.4.

 

Se olisi sitten viimeiset opistotunnit tänä keväänä. Tanssittiin ja herkuteltiin nyyttärituomisin. KIITOS Parolalaiset mukavasta lukuvuodesta!! Toivottavasti nähdään taas syksyllä rivitanssin merkeissä!

26.4.

Aamulla Mirja-Liisa treenaamassa meillä aloittelijoiden tansseja ja illalla olin koululla Gangin kansa harkkaamassa tanssipäivinä esitettäviä tansseja.

25.4.

 

Ryhmätreenit turengin koululla ja Tiina mukana. Juhlasali oli vapaana ja "vallotettiin" se. Paljon tilaa me tarvittiinkin uusien kuvioiden harjoittelussa. Siinä oli taas Kikalla illalla kirjoittamista, kun yritin saada paperille sanoin sen mitä uutta koreografiaan tuli. Minä kun yritän meileillä pitää poissaolijatkin ajantasalla.

24.4.

Tiinalla yksarillä ja uurastettiin introjen parissa. Dancing Foolin intro on älyttömän pitkä ja eihän siinä voi vaan paikallaan nököttää.... Mutta keksihän se Tiina mulle tekemistä :)

23.4.

 

Team Unique Vision tunit Hämeensuojassa Anin vetämänä.
Mun jalat oli niin uuvuksissa, että otin vähän rauhallisemmin. Ajatella, minäkin maltan joskus olla tanssimatta, kun musiikki pauhaa!

22.4.

Ryhmätreffit jälleen Kuumolassa ja Tiina mukana jatkamassa koreografiaa. Hiottiin myös liikesarjoja ja tarkistettiin kuvioissa tanssijoiden paikkoja.

21.4.

Ryhmällä Kuumolassa treenit peilien edessä.

20.4.

 

Tuulin kanssa treenattiin meillä ryhmäkoreografiaa. Apple Jackit sai aikaan naurukohtauksia, mutta eihän lannistuta - kyllä me ne opitaan!!
Sit illalla olin Parolassa opistotunteja vetämässä.

19.4.

 

Ryhmätreeniä Turengin koululla ja taas "askeleen" lähempänä valmista koreografiaa.
Illalla vielä Tiinan minisaliin treenaamaan yksilöitä. Tänään vuorossa Dancing Foolin stailaukset ja kädet. Vaikka tanssia oli päivän osalta takana ja kotona isän hoivissa oli kipeä Petra, niin silti treenit meni kivasti.

16.4.

  

Team Unique Vision tanssit Hämeensuojassa ja minun vuoro ohjata. Kertasin Tiinan edellis sunnuntaina opettamat tanssit Urban Grace ja Back To Louisiana. Uutena opetin tanssit A Cuppa Tea ja Heartbreaker

13.4.

 

 

Kiirastorstai ja ryhmätreenit koulun aulassa. Käytiin läpi maanantaina ja keskiviikkona tehdyt uudet askeleet, tarkennettiin missäkin kuka on milloinkin ja perehdytettiin Heli askeleisiin, joka on ollut poissa treeneistä viikon verran. Kuviot löytyi ja myös jatkokysymyksiä Tiinalle :) Seuraavan kerran treenataan yhdessä keskiviikkona koulun aulassa tunnin verran. Nähdään silloin!!
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KOKO GANGILLE - muistakaa myös lepäillä vähän ;)

 12.4.

 

 

 

 

 

 

Puolentunnin pikatreenit Tiinan kanssa koulun käytävässä, ennen opistotuntejen alkua.... Kuvioiden vaihteluhässäkkää oli ilmassa, mutta niin vain  oikeat paikat löytyivät ennen tanssitinnin alkua :) Opistotunnit oli nivottu yhteen viimeisen kerran kunniaksi. Seka alkeis- että jatkoryhmä tuli tanssimaan kolme tuntia yhteen putkeen. Soittelimme toivelistalta tansseja ja välillä maiskuteltiin nyyttäriherkuin. Tiina opetti kovasti toivotun Pon De Replay tanssin. Cheeseburgerkin oli taas mukana ohjelmassa ja tiimellyksestä on muutama valokuvakin albumissa.
KIITOS OPPILAANI, ihanasta hali-sydämmestä ja kortista!! Olin aivan sanaton tunnilla ne saadessani. Nyt sydän komeilee tietokoneeni päällä käsiään levittäen. Siitä sen näen usein.... kyllä, paljon tulee vietettyä aikaa tässä tietokoneen äärellä. Paras paikkahan sydämelle olisi vaikka kassin hihna, mutta pelkään kadottavani sen siitä.
Niin, se oli sitten kevään viimeinen tunti Turengissa.... Toivottavasti nähdään syksyllä uudelleen opistotanssien parissa. Ja muistattehan, että kesälläkin Opistolla tanssitaan yhden viikon aikana rivitanssia! Eli viikko 29, 17-21.7.2006. Tervetuloa myös sinne tanssahtelemaan!! Luvasssa on kertausta sekä uusia tansseja.
Nähdään pian!!

 10.4.

 

Ihana, ihana Turengin koulu!! Kiitos mahdollisuudesta käyttää teidän aulaa treeneillemme!
Tänään harjoiteltiin tunnin verran ja Tiina oli paikanpäällä katsastamassa kuvioita. Edellisellä tapaamisellamme valmistuneeseen goren loppuun tehtiinkin muutoksia, jotka istuu musiikkiin mielettömän hyvin. Kotiin opiskeltavaksi tuli taas muutamia liikkeitä. Nyt olisi noin kolmasosa koko koreografiasta valmiina.....

 8.4.

 

 

Käytiin Gangin kanssa treenaamassa Kuumolassa. Aivan mahtavat tilat!! Hyvä puulattia, tilaa reilusti ja koko pitkän seinän leveydelta peiliä - kyllä meidän kelpasi tanssia. Suuri kiitos Teijalle, että hankit meille treenivuorot!!
Kaikki ryhmän jäsenet ei olleet paikalla, niin ohjelmassa oli askelten päähän pänttäystä + opetettiin toisillemme askelsarjoja ja selvitettiin rytmityksiä. Tähän asti valmiina oleva gore on jo tosi hyvin hallussa. Seuraavan kerran treenataankin jo maanantaina.

7.4.

 

 

 

Illalla kun sain meidän perheen pikkukansan untenmaille, ajelin Tiinalle. Peilihuone ja kullanarvoiset tanssivinkit kutsuivat taas Kikkaa. Mun selkä on edelleen jupatissa, mutta treenauspolte on kova ;) Hipsuteltiin kuitenkin liikkeitä läpi paljon varovaisemmin, ettei selkä menisi pahemmaksi. Nyt oli paljon parempi päivä, kuin edellisellä yksärikerralla. Vaikka olin kuvitellut, että edellinen kerta meni täysin hukkaan vastaanotto vaikeuksieni takia, niin olihan sieltäkin jäänyt muistiin jotain - johonkin selkärangan ytimiin. Sieltä ne vaan pulpahteli esiin.... Nyt olisi valssin kuviot kunnossa. Seuraava vaihe olis, että ne pysyisi oikeessa järjestyksessä Kikan päässä tanssiessa ja sen jälkeen, että jokíkinen liike menisi viimeistellysti. Eli --->TREENAAMAAN!!

1.4.

 

 

Aprillipäivä ja aikainen aamuherätys! Aamu viideltä olin jo Wetterhoffin nurkalla nousemassa bussiin ja siitä se matka alkoi. Turengista nousi kyytiin tuttuja kasvoja. Ihana, että olin saanut houkuteltua oppilaistanikin mukavan kokoisen joukon matkaan!
Laivamatka oli kertakaikkisen IHANA! Paljon tanssia, hyvää ruokaa (vähän liiankin paljon - napa nauku) ja ihanaa seuraa!! Kiitokset Nitalle, Minnalle, Teijalle, Saijalle, Raijalle,Ramille, Terhille, Tiinalle ja Pirjolle!! Toivottavasti olette ens vuonnakin lähdössä mun kanssa Cruisaamaan :)

29.3.

 

 

 

MUN SELÄSSÄNI ON IHAN UUSIA LIHAKSIA!! Eilinen treeni taitaa tuntua?
Tänään Tiina oli kolmannen kerran treenaamassa ryhmäämme. Taas pätkä etenemistä ja uusi haastava askellus kotitehtäväksi. Ens viikolla sitten harjoittelemmekin ilman Tiinaa, mutta hiotaan tätä tähän mennessä opittua. Kirjoittelen paperille jok´ikisen askeleen niin selkeästi kuin pystyn, jotta teidän olisi helpompi harjoitella kotona. Yllätetään Tiina taidoillamme parin viikon kuluttua ;)
Sitten.... jokainen Gang tanssija voisi avata kalenterinsa ja meilailla mulle teille sopivia pidempi treeni aikoja. Voitaisiin pitää oikeen kunnon mittaset ryhmätreenit tässä lähitienoilla.

28.3.

 

Tänään testattiin Tiinan uusi "peilisali". Pieni ja todella sievä - peileistä on todella paljon hyötyä harjoittelussa! Kyseessä oli siis yksäri valssaten ja kylläpä se Tiina laittoi mua vaikka millaselle venkuralle.... Ajoittain hiipi ajatuksiin, että tuleekohan tästä yhtään mitään. Ei auta muu, kuin harjoitella ahkerasti!!

26.3.

Team Unique Vision tanssit Hämeensuojassa. Ani ohjaajana. Mukavasti tanssijoita paikalla, niin kisatreeneissä, kuin "tanssin-parituntisellakin".

22.3.

Ryhmän toiset treenit Tiinan kanssa. Taas muutama askelsarja lisää koreografiaan ja lisää kotitehtäviä jokaiselle ryhmäläiselle....

19.3.

 

Team Unique Vision tanssit Hämeensuojassa ja minun vuoro ohjata. Kertasin tanssit Bosa Nova, B-Bop A Lula, All Day Long, Papa Loves Mambo ja uutena opetin tanssin Sinfull. Väkeä oli taas mukavasti paikalla.

18.3.

 

 

Päivällä kolmen aikaan poimin Tiinan ja Anin kyytiini ja sitten suuntasin autonnokan Turenkia kohti. Siellä Nita ja Minna odottelivat R-kioskilla. Matka jatkui Helsinkiin ja siellä Vartiokylään. Capital Heels järjesti taas jokavuotisen tapahtumansa, Heels Up!:in Mukana oli nyt ulkomaan eläviäkin, Rob Glover ja Pedro Machado. Paljon hyvää musiikkia, tanssia sai jalat väsyksiin, erittäin hyviä opetustuokioita, näyttävät esiintymiset ja mukavaa seuraa. Kiitos matkakavereilleni mukavasta seurasta!! Ja Kiitos Capital Heelsin väelle - onnistuitte taas järkkäämään mahtavan tapahtuman.

15.3.

 

Teimme Tiinan kanssa sopimuksen DancALot Gangin treenaamisesta. Tänään meillä oli ensimmäiset todelliset ryhmätreenit. Päästiin kolmessa vartissa tosi iso pätkä uutta koreografiaa eteenpäin. Oli tosi hyvä, että jokainen meidän toukokuussa kisaamaan lähtevästä porukasta oli paikalla ja aivan mielettömän hyvin omaksuitte koreografian alun ja ryhmätanssi systeemejä. Viikonpäästä jatketaan tästä mihin jäimme!

12.3.

 

Team Unique Vision aloitti tänään tanssitunnit Hämeensuojassa; kisatreenit klo 16.30-17.30 ja vapaatatanssia/opetusta klo 17.30-19.30. Tänään Tiina oli ohjausvuorossa. Tupa oli aivan täynnä väkeä. Tiina, Ani ja minä vuorotellaan "ohjauspuikoissa".

8.3.

Keskiviikko ja puolentunnin treenit Metelnickin tanssin sekä uuden ohjalman suunnittelun parissa.

4.3.

 

 

Poikkeuksellisesti aika tanssintäyteinen lauantai päivä. Yleensä enemmin tulee tanssittua lauantaisin vain tanssireissuissa. Nyt ei ollut sellaisesta kyse.
Päivällä Tilitoimisto Ylikärppä lainasi mulle ja Minnalle tilojaan, kun harjoiteltiin Showdownin yksilötansseja. Stailikin vielä lisättiin mukaan ja ollaan askeleen edempänä kisakoitosta.
Illalla ajelin Hauholle MLL Hämeenlinnan yhdistyksen hallituksen virkistyspäivää viettämään. Mökillä tyttöjen kesken suunniteltiin tulevaa yhdistyksemme hyväksi ja piristykseksi loppuun tanssitin kollegojani rivitanssin ympyröissä.

1.3.

 

Keskiviikko ja opistotanssit Turengissa. Ennen alkeita treenattiin puolisen tuntia Metelnickin tanssia. Se alkaa olla jokaisella jo hallinnassa. Jok´ikinen DancALot Gang tyttö on oppinut tanssin mielettömän nopeasti ja hyvin. Voisitte alkaa harkita jatkoryhmään siirtymistä!! Viimeistään ensi syksynä sitten, eikö vaan ;)

12.2.

Keittiöni muuttui taas tanssisaliksi :) Nita tuli tanssimaan kisatanssejaan ja tosi hyvällä mallilla ollaan niiden kanssa. Ja vielä yli kolme kuukautta aikaa harjoitella.

20.2.

 

 

Valkaman keittiö oli ääriään myöten täynnä, kun Nita, Minna, Pirjo, Saija, Heli, Anne H. ,Terhi ja minä laitettiin jalalla koreesti. Otettiin hivenen tuntumaa tulevaan ryhmäkilpailun musiikkiin, "Hillybilly Shoes" By Montgomery Gentry. Peter Metelnick on tehnyt jo vuosia sitten musiikkiin tanssin Feet Don´t Fail Me Now  ja sen avulla oli hyvä tehdä tuttavuutta. Likat ne "lenkuttivat" jalkojaan kuin vanhat tekijät, niin onnistui Applejackit kuin Heel Jackit muutaman yrityksen jälkeen. Tyttöjen innokkuus oli ihanaa katseltavaa!!
Katsottiin vielä yhdessä tanssivideoita ja vähän visioitiin tulevaa koitosta.

18.2.

 

Ylikärpän Teijan toimisto oli tänään tanssisali testauksessa. Harjoiteltiin Minnan kanssa Linedance Showdown kilvan tanssija, mietittiin mitä käsillä tulisi tehdä ja mitähän sitä voisi stailata.... Tosi nopea oppimaan tämä Minna!

12.2.

Viimeinen Power Dance tanssitunti ainakin toistaiseksi. Minna pitää breakkiä.....

5.2.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2nd TRADITIONAL COUNTRY WESTERN DANCE COMPETITION 2006 Eilen aamulla suuntasin autoni nokan kohti Vääksyä. Matkalla poimin Saijan mukaan Turengista. Matka sujui lepposissa tunnelmissa. Perille päästyämme  heti hotelli Tallukan aulassa oli tuttua väkeä. Anne miehensä Heikin kanssa oli ehtinyt paikalle.
Noudimme kilpailulaput ja kiikutimme kisavermeet pukuhuoneeseeen. Pyysin Saijaa luotsaamaan muita saapuvia opiston kilpailijoita, kun mun piti kiiruhtaa SCT:n kokoukseen. Kiitos luottamuksesta!! Kokous valitsi minut hallitukseen ja sain sihteerin viran. Alan hoitamaan myös Läntisen Etelä-Suomen aluevastaavan tehtäviä. Innolla otan pestin vastaan! Kokouksen päätyttyä riensin etsimään oppilaitani. Nita ja Minna saapuisivat myöhemmin, mutta kaikki muut ryhmästäni oli jo paikalla. Buutsit jalkaan ja tanssimaan kisamusiikkeja. Lattia oli liukas ja varsinkin Pirjo joutui "luistelemaan"bootseillaan. Onneksi pohjien kastelu auttoi vähän ongelmaan. Kilpailutanssien musiikkeja ei oltu vaihdettu. Aloittelijoiden smoothiin olisimme toivoneet vaihdosta. Minä taas kiittelin, että
We Are The Same tanssin musiikkia ei muutettu- se on taivaallinen!!
Pientä ja suurta jännitystä oli ilmassa. Anne, Tuuli, Terhi ja Pirjo - teitte mahtavat suoritukset. Se, että voititte itsenne ja uskaltauduitte lähtemään kisaan, on jo itsessään todella suuri juttu.  Kun opiston tanssikertoja on takana vain 15 iltaa ja te olette jo nyt kisalattialla, niin ei voi muuta kuin stetsonia nostaa!! Teidän innostusta on ihana seurata!  
Omat tanssini kun alkoivat, niin Nita, Nitan äiti, Minna ja Teija saapuivat paikalle. Saija näytti tytöille pukuhuoneen yms. kun minä riensin lattialle. Ensin soitettiin Cuban. Se meni nappiin!  Sain kroppani tekeemään ne asiat, mitä Tiinan kanssa juuri oltiin käyty läpi keittiössämme. Ihan kummallista, kuinka joskus menee pitkiä aikoja, ettei tunnu kehittyvän ollenkaan ja sitten tulee "snap" ja kaikki ikäänkuin loksahtaa paikoilleen. Tiina sanoikin, että meikäläiseen ei tehoa toistojen määrä vaan se, miten asiat esitetään ja minkälaisena hetkenä. Ei ole väliä, vaikka treenitilana olisi vain pikkunen läntti keittiön lattialla. Jos fiilis on hyvä, niin pari oikeaa sanaa ja mä osaan toimia oikiun. Kummallista :D Ihan siis eri sorttia, kuin ystäväni Ani. Mitä enemmän on käskyissä ääntä, niin sitä paremmin Ani oppii.
Liltti ei sitten mennytkään niin hyvin, kun Cuban... Mä sekosin aivan täysin! Siihen asti, kun oli kartalla tanssissa, niin kaikki oli hyvin, mutta sitten.... JÄRKYTTÄVÄÄ! Ei siinä voinu muuta kuin smailata haavi auki. Kun toisen seinän jälkeen sai stailata, niin oli ihan mahdottomuus tsekata muilta, missä mennään. Onnekseni kaikki muutkin sekosi, joten lopulta oli tanssilattialla neljä naista, jotka vaan hymyili, eivätkä tienneet ollenkaan minne pitäisi mennä. Ei enään ikinä tälläsiä tilanteita tähän osoitteeseen :D :D
Ryhmäkilpailut alkoivat illalla kuudelta. Sarjassa oli kuusi ryhmää ja meidän vuoro oli viidentenä. Tytöillä oli mieletön tsemppi päällä. Menitti todella hyvin koko ohjelman. Ei tainnut yksikään liike mennä väärin -
OLITTE MIELETTÖMÄN UPEITA!! Nita ja Minnakin vetivät setin todella hyvin! Taidettiin muuten olla ainoa pääosin aloittelijoista koostuva ryhmä.
Palkintojen jako toi tullessaan mukavan yllätyksen. Meikäläinen tanssi kultaa, siitä lilt katastrooffista huolimatta. Mä olin niin yllättynyt ja onnessani, että kyyneleet tirahti poskille.
Suuren suuret onnittelut Terhille hopeamitalista ja Pirjolle pronssista!! Kyllä meidän kelpaa olla ylpeitä, kun kotiin kiikutetaan kolme mitalia!
Harmi, ettei ryhmämme sijoittunut... Mutta tästä se treeni vasta alkaakin ja suunnataan kohti uusia kisoja. Ryhmälle mietitään jo kovasti nimeä - vinkkejä otetaan vastaan!

Upea reissu!! Vuoden päästä taas Vääksyssä tavataan!

1.2.

 

 

 

 

 

 

 

Syntymäpäiväni kunniaksi pidetään Studio Kino Riitassa kulttuuri juhla, jossa myös ryhmämme tanssii. No, ei vaiskaan :D
Synttärit kyllä on, mutta minua ei senkummemmin kannata juhlia.
Kuudelta aloiteltiin Turengin koululla normaalisti Opiston rivitanssit, mutta tällä kertaa tanssimassa oli sekä alkeis- että jatkoryhmä. Kun puolitoista tuntia oltiin tanssittu, hyppäsi ryhmäsakki kisavaatteisiin ja esiinnyimme muille opistolaisille. Sitten pian jatkoimmekin matkaa Studio Kino Riittaan, jossa oli Riitan päivän Matinea. Meidät oli pyydetty paikalle esiintymään illan tanssillinen osuus. Tosi oiva tilaisuus pitää kenraaliharjoitus! Opistolta katsojiksi liittyivät mukaan myös Teija, Raija ja Tiina. Pientä jännitystä oli ilmassa, mutta sehän kuuluu asiaan. Sarjannon laulaessa hipsimme salin takaosaan kuuntelemaan. Ja sitten olikin meidän vuoro! Valokeilassa ei juuri nähnyt yleisöä, mutta taputus kuului hyvin, kun he innostuivat polkan tahdista. Lattia oli liukas, mutta onneksi kukaan ei kaatunut. Jokainen ryhmäläinen tanssi osuutensa todella hyvin! Upeeta Terhi, Minna, Saija, Nita, Tuuli, Anne ja Pirjo!! Ylititte itsenne tänä iltana ja viikonlopun uudelleen!
Opetin innostuneille katsojille
Strut  tanssin ja päätteeksi vielä minä, Terhi, Tuuli, Nita, Minna, Teija ja Raija tanssimme Ghost Train tanssin. Käyntikortteja hupeni lompakostani. Toivottavasti tämä tietää meille lisää esiintymisiä tai lisää innokkaita rivitanssin harrastajia!!
Kiitos Studio Kino Riitalle, että saimme tulla vieraaksenne!

30.1.

 

 

 

 

Hämeenlinnan Linnankasarmi ja klo 17. Musiikki pauhaa ja neljä tyttöstä suihkii kisatanssejaan läpi MLL Hämeenlinnan yhdistyksen tilossa. Liki viimeisiä treenejä viedään ennen ensimmäistä kilpailukokemusta.
Paikalla oli Anne, Terhi ja Tuuli. Minäkin aina väliin tanssahtelin omia biisejäni. Innoissani testailin uusia stailauksiani ja kuinka ehdin tekemään parit pyörähdykset - tuntu onnistuvan. Työmyyrä Anne suoriutui kisatansseistaan uskomattoman hyvin siihen nähden, ettei ole harjoitellut juurikaan. Vai huijasitko sä? Salaa harkkaaja?? :D Siskosten kanssa naurettiin mahat kippurassa jännityksen tuomia eleitä. Terhin säteilevä hymy muuttui aika-ajoin paniikinomaiseen keskittyneeseen ei-niin-säteilevään ilmeeseen ja Tuuli jäykisteli käsiään minkä ehti. Mutta pikkujuttuja - ei hätää, nämä eleet jätetaan vaan harjoitustilanteisiin hauskuuttamaan meitä! Tosi hyvällä mallilla ovat tyttöjen tanssit. Olette ihan valmiita kisalattialle.

29.1.

 

 

Tiinan yksäri keittiössämme. Mahtavaa, mä kuulemma olen löytänyt mun liltin!! Kyllä, näin on päässyt käymään. Jostain se vaan on putkahtanut kohdalleen, mutta kyllä sitä on odotettukkin! Mutta mikä parasta, että löytyi vielä näin kisojen alla! Cuban-lanteisiin laitettiin niin kovasti vauhtia, että hetkeksi meinas rytmitajukin kadota. Luulin kadottaneeni otteen koko tanssiin, mutta loksahtihan se takasin paikoilleen ja entistä pysyvämmin. Suuret kiitokset Tiinalle, että kiireisen aikataulunsa keskellä sain vielä treenata kanssasi!!!!!!!

28.1.

 

 

Keittiötreenit jatkuvat. Tänään harjoittelemassa oli Pirjo. Pöytä ikkunaa vasten, tuolit sivuun, matot rullalle ja tanssimaan. Voi kumpa olisi jo tanssihuoneeni valmis.... Sellainen on rakenteilla talomme alakertaan ja minä tietysti jo malttamattomana odottelen valmistumista!
Paljon on positiivista muutosta tapahtunut Pirjon tanssissa. Smooth alkoi näyttään jo tosi hyvältä. Vielä viikko treenejä sitten kohti suurta koitosta. ONNEA MATKAAN!!

23.1.

 

Tänään Terhin kanssa valssattiin meidän keittiössä. Eli ohjelmassa oli aloittelijoiden kisatanssien harjoittelua ihan kahden kesken. Monta asiaa löydettiin vielä "sulateltavaksi", mutta en epäile yhtään, ettetkö sinä niitä ehtisi laittaan kuntoon ennen kisalattialle astelua. Ylihuomena taas treenaillaan isommalla sakilla, eli nähdään pian :)

19.1.

 

Pakkanen paukkuu, -28C. Ei se kuitenkaan Parolan kouluun sisälle hiipinyt. Siellä oli ihan lämmin! Tanssijoita oli vähänlaisesti, mutta mukaavaa oli silti. Toivottavasti ensi viikolla on "tupa täysi".

18.1.

 

 

Kiva kun kävit Ani kyläilemässä! Oli mukava tanssata taas kahden ja joskus ohjausta näinkin päin... Mites menee löytyneiden kahden uuden seinän kanssa? ;)

Illalla tanssailin Turengissa opistolaisten kanssa. Ennen alkeiden alkua harjoiteltiin ryhmäsakin kanssa Alicea koulun aulassa. Tosi hyvällä mallilla on meidän Alice. Viimeisimmät lisäyksetkin alkoivat sujua ihan ok. Kunhan muistatte vielä niitäkin treenata, niin ollaan valmiita kisalattialle.

14.1.

 

 

 

Kisatreeniä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeenlinnan Yhdistyksen tiloissa Linnankasarmilla:
Paikalla oli Anne, Pirjo, Juho ja Eetu. Tanssittiin vuorotellen aloittelijoiden ja edistyneiden tansseja. Tytöillä alkaa tanssit olla jo hyvällä mallilla. Poitsut vasta harjoittelivat tanssiensa askeleet, mutta hehän ovatkin sellaisia konkareita, että lyhkänen valmistautumisaika ei pelota. Kun muut oli treeninsä treenaillut, tanssahtelin minä vielä pariin kertaan läpi omat tanssini. Cuban tuntuu omalta, mutta sen Liltin kanssa mä en todellakaan oo sinut. Askeleet osaan kyllä vaikka unissani, mutta se motion.... ja stailaukset.... HUOH. Ne pitää ihan tosissaan ottaa työnalle!

7.1.

 

 

 

Aamusta lähdin Aallon Tiinan kanssa ajelemaan kohti Tamperetta. Siellä oli yhteistyöpalveri yhdessä Suomen Tanssiurheiluliiton kanssa. Paikalla oli liiton varapuheenjohtaja Teo Laitinen, minä, Tiina, Samuel Lackman, Tomas Ekblad sekä puhelimitse Diana Pushkina. Meistä paikalla olijoista tehtiin väliaikainen valiokunta välittämään tietoa rivitanssijoille. Palverissa käytiin läpi mahdollisia yhteistyömuotoja. Jos yhteistyö saadaan syntymään, tullaan tulevaisuudessa valitsemaan virallinen valiokunta välittämään tietoa rivitanssijoiden/yhdistysten ja STUL:in välillä. Vuoden 2007 tilanne tulee riippumaan STUL:n liittohallituksen periaatteellisista päätöksistä, rivitanssiseurojen liittymishalukkuudesta sekä liiton vuoden 2007 budjetoinnista.
Palverissa käytiin läpi monia asioita, joista  olisi etua rivitanssille. Mahdollisesta yhteistyöstä tullaan tekemään tiedote rivitanssin luetuimmille nettisivuille. Minä itse näen liittymisen STUL:iin rivitanssijoiden edunmukaisena ja suosittelen sitä rivitanssiyhdistyksille.

5.1.

 

 

 

Tänään illalla treenailtiin Opiston kilsaajien kanssa Nummen Päiväkodilla. Saatiin suht edullisesti tarhan tilat vuokralle ja siellä sitten lelujen keskellä tanssahtelimme. Alkaa ryhmäohjelma olla jo todella hyvällä mallilla. Käsiliikkeet on muistissa, restartit tehdään oikeissa kohdissa ja hymykin löytyy liki aina jokaisen tanssijan kasvoille. Mietteitä heiteltiin ilmaan siitä, miten kenenkin hermot kestää kilpailuissa - "Pystynkö tanssimaan ollenkaan?" "Juoksenko karkuu?" "Sekoilenko  tanssilattialla omiani?" Näihin ei ole vielä vastausta - kuukauden kuluttua se sitten nähdään. Lähdetään leikkimielellä [mutta kuitenkin voitontahtoisina ;) ] ottamaan mittaa itsestämme - SE MENEE AIVAN VARMASTI UPEASTI!

4.1.


 

CAPITAL HEELSIN keskiviikon tansseissa oli taas ihan mukavasti väkeä. Kiitos, että sain tulla teille taas ohjausvierailulle. Ohjattavakseni valitsin We Are The Same Cubanin, joka on ensi kuussa Vääksyn kisoissa keskitason toinen kilpailutanssi, sekä Fine Brown Frame Smoothin, johon ihanstuin Ruotsin reissullani. Taisitte myös te ihastua? Kysymyksiä lakanan/musiikin löytymispaikoista ainakin tuli

2.1.
2006

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

WORLD CHAMPIONSHIPS COUNTRY DANCE SWEDEN 2006
Tänään tultiin kotiin kuuden päivän Ruotsin reissusta. Oli mahtavaa olla niin isoissa kisoissa!!
Keskiviikko aamuna puoli kuudelta hyppäsin taksiin mieheni Hessun kanssa ja suunnattiin Minnalle. Siellä jo Lotu odottelikin kyyteineen meitä matkaajia. Maiju ja Lotu ei sitten lähteneetkään reissuun mukaan - Lotu toimi kuskimiehenä. Kiitos Lotulle!"Power Dance-autolla" matka taittu mukavasti; kyydissä minä ja Hessu, Liljamon Minna, Mäkelän Mervi ja Liljeqwistin Outi. Lentokentältä seuraan liittyivät Lumpeen Sari, Aallon Tiina, Sivulan Satu sekä Mölsän Mikael. Eli aika hyvä prosentti oli rivitanssijoita siinä pikkuisessa lentokoneen pahasessa.
Olimme hyvissä ajoin kisahotellilla. Ihana kun rauhassa sai purkaa kassinsa kaappeihin, rauhoittua ja käydä syömässä. Hotellihuone oli suuri yllätys. Se tosiaan oli SUURI ja ei edes maksanut niin paljon, kuin pelkäsin ja olin varautunut. Huoneesta löytyi esim. jääkaappi, mikro ja kaksi parisänkyä. Olipa luksusta - pariskunta Valkamalle varattu kummallekkin oma parisänky :D
Iltapäivällä harjoittelimme Minnan koreografioita hotellin käytävällä olevassa isossa tilassa. Mieli pysyi varmasti jokaisella rauhallisempana, kun ehdittiin pitämään vielä muistinvirkistys-harjoitukset. Illalla kuudelta alkoi koreografia kilvat. Minä olin mukana tanssimassa
Cést La Vie aka You Never Can Tell, Numa Yei, Tarzan & Jane, Witch Doctor, Broken Heart ja Wings Of Love. Mukava, että pääsi kokeilemaan tanssilattiaa ennen omia yksilökisoja ja muutenkin ottaan taas tuntumaa kilpailemiseen. Kiitos Minna, että huolit mut mukaan :)
Torstaina heräilin ajoissa. Hessu vielä koisasi, kun siirreltyäni nojatuolit syrjään huoneessamme tanssin korvalappustereoiden säestyksellä kisatanssit pariin otteeseen läpi. Kyllä, niin suuri se huoneemme oli! Sitten nuttura kukkineen kohdalleen ja verkkareissa rauhallisesti aamupalalle. Aamupalan jälkeen kävin tutustumassa B-hallin takatiloihin. Meidän semifinaalit olikin pienemmässä salissa. Klo11 oli ilmoittautuminen yksilösarjaani (Female Newcomer Crystal) ja siitä puolen tunnin kuluttua soitettiin kilpailumusiikit ja siitä puolen tunnin kuluttua kisa alkoi. Oli ihana tuntea, kuinka kilpailupäiväksi oli osunut "hyvä tanssipäivä". Tiedättekö fiiliksen, kun on päiviä jolloin vaan raahaa kroppaansa eteenpäin ja tanssi ei luista sitten millään. Sellaisesta ei ollut tietoakaan, vaan tanssi kulki kuin tanssi kaikilla kyvyillä mitä omaan. Valssiini olin erittäin tyytyväinen, lilt meni paremmin kuin koskaan (vaikka aiheuttaakin mulle aina vaan tuskanhikeä) ja smooth osui nappiin. Cubanin alettua aloin olla jo aika väsy. Edellisen illan koreografioiden tanssimiset sekä aamuinen treeni uuvutti ja en täysin mieleiselläni tyylillä saanut lantiooni potkua. Mutta ei sekään (varmaankaan) mikään fiasko ollut. Funkyä ennen Minna huuteli mulle, että "muista koipi taakse ja tauko". Muistisääntö avukseni, kun sekoilin useasti harkoissa yhden kohdan kanssa. Kiitos Minna että muistutit - koipi oli takana ja tauon aikana en hievahtanutkaan ;) Noveltyn syyhkin läpi kaikki vähäisetkin lilt-kykyni käyttäen. Eiköhän siitäkin löytynyt vähän enemmän potkua, kuin taannoin....
Tavoitteekseni olin asettanut, että vimonen en ole ja valssilla finaaliin.... JA SE TOTEUTUI!!!
Iltapäivä tuli sinkoiltua hallien välillä ja katsottua muiden suomalaisten kisaamisia. Surku, etten nähnyt Sivulan Satun mahtavaa Maailmanmestaruus suoritusta, kun mun kilpa oli juuri samaan aikaan toisessa salissa.
Tiinan Showcase oli klo 16.30 ja olin avustamassa Tiinaa pukujen vaihdon kanssa. Ja tietysti jokainen liike lattialla oli nähtävä. Heikki kuvasi kaiken nauhalle, joten tansseja tulen tiirailemaan jatkossakin.
Illalla käytiin tulosseinältä lukemassa, että Kikka oli porskuttanut itsensä sekä valssilla että smoothilla finaaliin. Eli- valmistautuun seuraavan päivän koitokseen. Illalla venyttelin koipiani, joitka oli aika jumissa. Venyttelyä ja kuuma suihku - sitten aikaisin nukkumaan.
Hotelli oli tosi kylmä ja aamullakin mun jalat oli ihan tönköt. Lämmittelyn jälkeen ne tuntu jo paremmilta. Finaali oli A-hallissa, eli päälavalla ja ilmo sinne oli klo13. Aikaa oli siis roimasti rauhassa valmistautua, ettei ollut mitään kukonlaulun aikaan aloitteluita, niinkuin Vaasassa syksyllä.
Finaalin tansseihinikin olen tyytyväinen. Valssi meni hyvin ja tuskattomasti, mutta ennen smoothia jalat oli aivan jumissa. Johannan kanssa venyteltiin niitä takatiloissa juuri ennen tanssia ja pelkäsinkin pysynkö tolpillani tanssilattialla. Pysyin! Ja ihan ok se tanssikin suju.
Sitten taas odottelemaan tulosten laskemisia....
Finaalit jatkuivat toinen toisensa jälkeen. Viimeisenä oli vielä Tiinan Showcase finaali, johon tyttö pääsi jokaisella tanssillaan. Sijoitus oli muuten upea neljäs sija. Minä kyllä olisin rankannut korkeammallekkin!
Lauantai aamuna nukuttiin vähän pidempään. Aamupalan jalkeen taas riennettiin katselemaan kisoja. Nyt oli vuorossa nuorten finaaleita. Puolenpäivän tietämillä oli tulosseinälle ilmestynyt mun sarjan finaalitulokset. Sekä valssilla (4,2,9,2,6,10,4) että smoothilla (1,3,10,7,8,4,5) olin neljäs!! Voi jeku, että olen tyytyväinen!! Mutta, nälkä kasvaa syödessä... Hivenen harmittelin sitä, että cubanini ei päässyt finaaliin, enkä saanut toista mahdollisuutta. Over All sijoitukseni oli kymmenes. Palkintojen jako oli kahdelta ja kilpasiskoni Johanna palkittiin kolmannesta sijasta. ONNEKSI OLKOON JOHANNA!! (Tosin, minä pidin sua varmana ykkösenä!)
Uuden Vuoden ilta oli käsillä. Passattiin hotellin Buffee ateria,käytiin ostoksilla Icassa ja mentiin meidän hotellihuoneeseen istuun iltaa ennen "New Year´s Eve Variety Show":ta. Aikaisemmin illalla oli osalla kilpaväkeä alkanut äkkinäinen mahatauti. Ihmiset veikkaili, että onko liikkeellä vatsatautiepidemia vai löytyykö syy hotellin lämpöhauteessa olleista ruuista. No, oli syy mikä tahansa.... niin niitä ruokia minäkin söin ja mahataudinkin sain. Onneksi tauti ei hyökännyt mun päälle ennen omaa kilpasuoritustani, vaikkei se mukava ollut Uuden Vuoden yönäkään. Näin isoa ihmistä tauti ei heti kaatanut sängyn pohjalle. Menin sinnikkäästi katsomaan illan Shown - tosin maha mylläten ja välillä visiteerasin naisten huoneessa puhumassa Norjaa isoon luuriin. Ei kiva!! Shown jälkeen siirryttiin Hessun kanssa hotellihuoneeseen nukkumaan ja karkottamaan pöpö-paholaista.
Sunnuntaina heräsin jo paljon parempaan oloon. Ajoittain mahatauti ilmoitteli nipistyksin vierailleensa kropassani, mutta siinä se. Helpolla pääsin moniin muihin verraten. Kisahalliin ehdimme Hessun kanssa vasta puolen päivän jälkeen. Katselimme upeita Renegade vetoja ja sen jälkeen olikin Opening Ceremony. Mä kävin vetämässä kisavermeet päälleni Terhin kanssa ja oltiin ajoissa B-hallissa, josta kulkue lähti. Ajateltiin jo, että eikö muita suomalaisia tule kulkueeseen, mutta kyllähän muutkin hiipi paikalle. Mekö Terhi yli-innokkaita ;) Ruotsalainen mies oli kantamassa maamme nimikylttiä ja minä ja Terhi kannettiin isoja Suomen lippuja. Perässä tuli suuri joukko suomalaisia pienine lippuineen sekä Wild West Clubin väki tosi ison lipun kanssa. Maammalaulu raikas, kun marssimme A-hallin tanssilattialle paikoillemme. (kuva albumissa) Oli muuten mahtava, jotenkin isänmaallinen fiilis. Meinasi väkisin kiiriä tippa poskelle.
Ilta myöhäsellä katselin vielä RisingStars & SuperStars kamppailut sekä Team Match: Worlds vs USA. Mahtavia tanssisuorituksia!!!
Illan päätteeksi vielä Black Horse tanssilattialla, yksi Mariestad mukavien tanssiystävien seurassa ja sitten Hessun viekkoon nukkumaan.
Maanantai aamu - arki ja uusi vuosi - kotiin lähdön aika....
Aamupalan jälkeen pakkasin matkalaukun ja hinattiin kamat ala-aulaan. Hengailtiin Heikin kanssa ympäriinsä, vapaatanssisalissa ja katselemassa paritanssia, ostoksilla kojuissa sekä läheisessä heppatarvike-kaupassa. Tytöille löytyi tuliaisia ja mieletön koti-ikävä vyöryi taas päälle. Soiteltiin äidilleni, että ei laita tyttöjä nukkumaan ennen meidän tuloa.
Kolmelta Ruotsin aikaan taksilla lentokentälle ja viideltä koneella kohti koti Suomea. Lotu ja Maiju oli meitä vastassa lentokentällä ja saatiin turvallinen kyyti kotiovelle saakka, KIITOS!!
Väsynyt, mutta onnellinen äiti istui keittiön lattialla matkatavaroiden ja innosta hyppivien lapsiensa keskellä. Palkinnoksi saamani pleksi, jossa oli Worlds-logo ja sijoitukseni sai suurta ihailua. Halukkaita kisavideoidenkin katsojia löytyi, mutta peittelin heidät monien halausten ja suukkojen kera untenmaille. Huomena Valkamassa kolme tyttöä katsovat Worldseja läpi nenä ruudussa ja varmaan tuliais namitkin korkataan :)

LÄMMIN KIITOS TIINALLE TODELLA ANTOISISTA TREENEISTÄ!!

VALTAISA KIITOS ANNELLE KISAVAATTEIDEN "OMPELUPALVELUSTA" SEKÄ TÄMÄN LIEHULETIN FIKSAAMISESTA!!

ONNITTELUJA, KIITOKSIA JA HALEJA KAIKILLE KANSSAKILPAILIJOILLE JA REISSUSSA MUKANA OLLEILLE! Yhdessä teimme tapahtumasta elämyksen!
HYPERSUURET ONNITTELUT VIELÄ KERTAALLEEN JOSSULLE KEMIIN - sä vaan oot niiiiin paras!!

ISO KIITOS KAIKILLE TSEMPPAAJILLE JA ONNITTELIJOILLE!!

KAIKKEIN SUURIN KIITOS HESSULLENI, ETTÄ JAKSAT TÄTÄ PAHENEVAA TANSSIKUUMETTANI!!!!!!!!!!! ~~Halauksia muru!~~

Nyt hengähdän.
Keskiviikkona vierailen Capital Heelsillä.
Torstaina treenataan Vääksyn kisoja varten.
Ensi viikolla tapaan taas opistolaisiani.

Ja sitten varmaan pitäisi alkaa kunnolla treenaamaan omia Vääksyn kisatansseja!! Ja suunnitella myös koko tämän uuden alkaneen vuoden kisakalenteri. Tanssikuume vaan yltyy :)