[2005][2006][2007][2008][2009][2012]
PÄIVÄKIRJA BY KIKKA
2007
|
24.12. |
RAUHALLISTA JOULUA ! |
|
19.12. |
Jengin tanssit Parolassa nuorisotalon vintillä. Tanssittiin "vääksysetti" kolmesti läpi ja sitten vapaata tanssia. Kertailin muutamia tansseja, jotta kaikki pääsisivät lattialle. |
|
18.12. |
Vanajan kirkossa raikui joululalut ja osa jengistä oli laulelemassa. Ihanaa!!! Joulu tulee.... vaikkei lunta olekkaan. |
|
16.12.
|
Treenattiin
Fitfysin tiloissa pari tuntia Rock settiä Tiinan avustuksella.
Käytiin liikesarjoja läpi moneen kertaan ja niin me vaan aletaan
saamaan liikkeet samanaikaisiksi sekä samanlaisiksi. |
|
15.12.
|
Seija Eerolan 60v. juhlat - Aulangon
Retkeilymaja |
|
14.12.
|
Treenattiin Vääksysettiä meillä mun iltavuoron jälkeen. Uudella puolella oli vähän vilakka, mutta kyllä me pian polkattiin itsemme lämpimiksi. Setti on jo nyt hyvin hanskassa, joten hyvillä mielin huomena keikalle. |
|
12.12. |
Treenattiin Vääksysettiä Parolan nuorisotalon vintillä. |
|
11.12.
|
Mulla oli tänään iltavuoro, mutta vielä töitteni päälle pidettiin Vääksytreenit meillä. Viikonloppuna on keikkakin, johon mennään esiintymään tällä uudelle "setillä", niin pitää tämä viikko tiiviisti treenailla. Hyvällä mallilla ohjelma on, vaikka harjoituskertoina tämä oli vasta kolmas. Huomena tanssitaan taas :) |
|
9.12.
|
Fitfysillä Rock treenit Tiinan kanssa. Käytiin vaihevaiheelta koko setti läpi ja tehtiin muutamia paikanvaihtoja. Eli siis joiltakin osin vaihtuu myös tanssijoiden askeleet päikseen. Mä olin ihan uuvuksissa treeneissä. itsenäisyyspäivän, perjantain ja lauantain siivosin ihan simona. Kun iski neljän päivän vapaaputki, niin oli pakko laittaa kämppää ojennukseen joulua varten sitten ei oikeen jaksanut tanssia |
|
2.12.
|
Tänään treenattiin Parolan nuorisotalon vintillä Vääksyn kisojen ryhmäsettiä tunnin verran Tiinan avustuksella. Biisi on lilttiä, pläääh. Vääksytreenien päälle otettiin parin tunnin sessio Rock-setin kanssa. Tehtiin uusia käsiliikkeitä ja tarkistettiin askelluksia joihinkin kohtiin. |
|
30.11.
|
Tänään meidän piti olla esiintymässä Hämeenlinnan Kaupungin pikkujouluissa Verkatehtaalla, mutta keikka peruuntui. Paikalla on valtavasti väkeä ja lasipihan lattialla ei olisikaan ollut meille tilaa esiintyä. Esiintymispaikaksi oli muutettu rappusten yläpäässä oleva tila, joka ei alkuunkaan riittänyt meidän isolle ryhmälle (5m X 4m). En kerta kaikkiaan uskaltanut ottaa riskiä, että joku tyttösistämme putoisi pitkät kivirappuset alas! |
|
29.11.
|
Eilen vietettiin Turengissa ja tänään Parolassa viimeistä opisto tanssituntia tänä vuonna. Pikkujouluiltiin nyyttäriherkkuin, DancALot Gang oli esiintymässä Rock setillä ja mukana tanssimassa. Opetin Conga tanssin, mutta musiikkina oli NRJ:n aamupoikien Heiluta mun joulukinkkuu biisi. (Kiitos Terhille biisi-vinkistä!). Kylläpä tää puolikas opistovuodesta taas hurahti aivan liian äkkiä. Nyt alkaisi sitten ansaittu joulutauko, mutta kovasti jo odotan kevätkautta ja tanssien alkua |
|
21.11.
|
Juha ja Eetu tuli tänään Turengin opistolle esiintyyn duo ohjelmallaan. Pojat lähtee perjantaina kohti Englantia kisaamaan British Masters In Line kisaan. Tanssijat oli ihastuksissaan poikien esiintymisestä KIITOS ETTÄ TULITTE VIERAILULLE! Huomena
pojat esiintyy myös Parolan opistotunnilla. |
|
19.11.
|
Tänään
töiden jälkeen hain Tiinan tänne treenaamaan mua puoleksitoista
tunniksi. Puolet ajasta korjattiin valssilinjoja ja jalkoja ja toinen
puolikas tarkennettiin cuban variaatioita ja iskostettiin mun kaaliin
ongelmakohtia. Polkattu ei tälläkertaa ollenkaan, joten se
on vuorossa sitten Tiinan reissun jälkeen. |
|
16.11.
|
Lassila & Tikanoja Oyj - Pikkujoulut
Tölkkimäen hallilla |
|
15.11.
|
Tämä lukukausi alkaa käymään vähiin. Eilen opetin Turengissa ja tänään Parolassa tanssit Clap Your Hands ja Easier Touch. Ens kerralla onkin kertaus kerta ja sitä seuraavalla viikolla jo pikkujouluillaan, jonka jälkeen jäädään joulupaussille. |
|
10.11.
|
Gang pikkujoulut
Valkamassa kera nyyttäripöydän antimien, pihasaunan lämmön
ja uuden puolen tanssiaisten. Videoitakin tuli tuijoteltua porukalla
:) |
|
8.11.
|
Eilen oli
Turengin opisto tunnit ja tänään Parolan. Opetin tanssin
My Greek No 1, koska siitä oli tullut toivomuksia. Ja onhan se
hauska tanssi. Vaikka siinä on tag, restart ja AB osuudet, niin
hvyin oppilaat sen oppivat. |
|
5.11.
|
2.-3.11.2007
Swedish Masters In Line |
|
29.10.
|
Turengin opistotanssit ja vuorossa oli tanssit: Badda Boom! Badda Babg! ja Country 2 Step. Nämä tanssit Ani opettaa huomen Parolassa tuuratessaan mua, kun me lähdetään Ruotsia kohti jo klo 15. |
|
30.10. |
Kotosalla yksilöt kertaalleen läpi. |
|
29.10. |
Kotosalla yksilöt kertaalleen läpi. |
|
28.10.
|
Aijaijai ja voivoivoi..... Eilen tytöt treenasi, kun mä olin töissä ja sitten siirryin työpaikan kekkereihin. Ja tänään ei ollut ollenkaan kiva treenata. Naama valkosena tuskanhiki päällä taistelin kolmetuntisen läpi. Koska treenit oli Tiinan kanssa Fitfysillä ja viimestä kertaa ennen kisoja, niin ei auttanut olla poiskaan. |
|
25.10.
|
Eilen oli
Turengin opistotunnit ja tänään Parola. Pidettin kertaus
tanssit ja voi että kun oppilaat on ihan äärettömän
hyviä. Niillä on hallinnassa jo monen monta tanssia! |
|
22.10.
|
Tiina tuli tänne meille kotiin pitään mulle yksäriä. Käytiin jokainen tanssi yksitellen läpi virheineen ja onneksi ei mitään pahaa löytyny. Niitä samoja asioita joihin ennenkin pitänyt kiinnittää huomiota painettiin mieleen. Josko muistaisi kaiken tän kisalattiallakin. Kun Tiina lähti, niin vielä itsekseni harjoittelin polkkaintroa, jonka Tiina sai aikaan. Että silleen.... mieletöntä viipellystä ja vähän reilu viikko vaan aikaa harkata. |
|
21.10.
|
Aamusella treenailin itsekseni kotona Rock setin Metallicaa ja Lordia ja sitten illalla treenattiin Tiinan kanssa koko ryhmä Fitfysillä kolme tuntia. Kisat lähestyy ja tän kerran jälkeen olisi enään yhdet yhteiset treenit.... hui |
|
20.10. |
Kahden tunnin yksilötreenit Kuumolassa. Treenien jälkeen jäi tosi hyvä fiilis - homma on hanskassa. |
|
18.10.
|
Parolan
opistotunneilla tanssittiin samat tanssit kuin eilen Turengissa. |
|
17.10. |
Opisto tanssit Turengissa ja mentiin jenkaten High Test Love:n tahtiin ja sitten toinen vikkelä perään, Monday Mi Amor. |
|
16.10. |
Koti peilien edessä kaikki tanssit kahdesti läpi............treenataaaaaaaaaaaaaaan..... |
|
15.10. |
Koti peilien edessä kaikki tanssit kolmesti läpi..... treeniä, treeniä, treeniä..... |
|
14.10.
|
Tiinan
ja ryhmän kanssa treenaamassa Fitfysin tiloissa kaksi tuntia. Saatiin
setti valmiiksi!!!!! Ja eihän tässä oo kuin kaksi viikkoa
kisoihin :D Vähänkö taas kaikki jäi viimetinkaan...
|
|
13.10.
|
Kahden tunnin yksilötreenit Kuumolassa. Käytiin kuitenkin kahdesti Rock setti läpi Terhin ja Hanna Jiin kanssa ja sitten omien yksilöidemme pariin. Cuban sujui edelleen ja Hannakin huomasi eron torstaiseen epätoivoseen tahkoamiseen. Isojen peilien edessä huomasin, että valssikäsiin tarvitaan lisää varmuutta! Ja mun pokkaräpellykseni tosiaan kehittyy - uskomatonta!! Mutta matkaa on vielä ja tie kivinen. |
|
11.10.
|
Parolan
opistotanssit ja tanssitutin samat tanssit kuin eilen Parolassa. On
nuo irkut vaan suosittuja, kun aina ne "uppoaa" tanssijoihin
:) |
|
10.10.
|
Opisto
tunnit Turengissa ja tanssittiin Ritan valssia ja Coustin´; tyttöjen
eka irkku :) |
|
9.10.
|
Tiina piti tunnin yksärin mulle Fitfysillä. Tarkistettiin valssikäsiä ja pari vikaa kutosta. Cuban sai variaatiot sekä intron valmiksi. Kovalla työllä treenatut polkkakädet sai jopa kehuja - mahtavaa!! Lilt, se minun murheen aiheeni. Nyt sitten täysillä treemaanaan cubanin vaikeuksia.... |
|
8.10. |
Kun tyttöseni kävi untenmaille siirtyi äiti peiliensä eteen treenaamaan. Taistelin polkkakäsien ja valssivariaatioiden kanssa tunnin verran. "Polkkanorsu" alkaa olla kadonnut peileistäni :D |
|
7.10.
|
Tiinan kanssa ryhmäsetti treenit Fitfysillä. Hiottiin taas yksityiskohtaisesti settiä. Pikkuhiljaa alkaa "kadoksissa olleet osaset loksahdella paikoilleen". Tästä tulee kyllä tosi hyvä juttu!!! Treenejen päälle ajeltiin meille porukalla ja suunniteltiin settiin sopivaa meikkiä ja hiustyyliä. Ittekseni treenasin kotosalla peilien edessä pidemmän tovin taistellen Teptationin käsiliikkeiden kanssa. Jessus sentään, että se on vikkelä musiikki.... tai mun kädet hyvin hitaan. Mutta nyt aletaan olla jo hajulla... |
|
5.10.
|
Tiinan
kanssa ryhmäsetti treenit Fitfysillä. Vuoronperään
hiottiin yksityiskohtia ja tanssittiin koko settiä läpi. Tai
no se lilt puuttuu vielä perästä, mutta kaikkea aikasempaa.
Hintsun alle viiden minuutin setti on muodostumassa. |
|
4.10.
|
Tänään oli Opistotunnit Parolassa ja eilen Turengissa. Ohjelmassa oli rytmitettyjä askelsarjoja, eli shuffle ja coaster. Opetin tanssit Tush Push ja D.H.S.S. Tänään 1½ tunnin ryhmäsetti treenit vintillä. |
|
2.10. |
Tiinan yksäri: Valssin tsekkaus ja Tiina teki koko cubaniin + polkkaan kädet. Päiväkirjaan tuli kirjattua kolme asiaa, jotka PITÄÄ muistaa valssissa. |
|
30.9.
|
Jengi kokoontui Fitfysin tiloihin treenaaman ryhmäsettiä. Saatiinkin hyvin pakettia kasaan. Meillä on mahtava myrskyisä aloitus, smoothia, rajua funky ja rytinää + hintsusti ehdittiin aloitteleen myös lopun lilttiä. |
|
29.9.
|
Ootte kyllä mahtavia opistoryhmäläiseni!! Tänään oli Parolan kertaus päivä ja eilen Turengin. Kerrattiin kaikki seitsemän tanssia, jotka ollaan opeteltu edellisillä tanssikerroilla. Kun kaikki oli kertaalleen tanssittu läpi, niin laitoin läppärin soittamaan biisejä peräjälkeen ja jok`ikinen teistä pysy aivan mahtavasti mukana! Otte te hyviä!! Tänään Parolan opistotunnin jälkeen treenattiin ryhmäsetin Attitudea, kun kaikki eivät ole tanssineet sitä. Ja päälle vielä kaikki yksilöt kertaalleen läpi. |
|
22.9. |
Meillä
pidettiin tänään pientä palveria suunnitellen Gangin
tulevaisuutta. |
|
20.9.
|
Eilen
oli opistotanssit Turengissa ja tänään Parolassa. Opetin
Kid Rock ja Slappin Leather tanssit ja on ryhmissä vaan hyviä
tanssijoita, kun oppivat niin vikkelästi!! Tänään opistotuntien jälkeen jengi keräänty traanaan vintille yksilökisatanssejaan. Mä ite hioin valssivariaatioita ja jalkatyöhön alan olla jo tyytyväinenkin, ja sitten kun saan kädet samallalailla mukaan myös variaatioissa kuin perusseinillä niin ..... hyvä. Epätoivosesti koitin saada kädet mukaan "sievästi" polkassa, mutta se on niin himskutin nopee biisi, että tässä riittää työsarkaa! Eilen oli Tiinan kanssa yksäri vanhoissa Fitfysin tiloissa. Tarkennettiin valssin variaatioista yhtä pyörähdystä, että missä milloinkin on painopiste ja mitä milläkin iskulla oikein tapahtuu. Sitten aloitettiin cuban variaatioita sekä polkan käsiliikkeitä. Voihan Temptation!! |
|
16.9.
|
Ostin Tiinan peilit ja haettiin ne tänään Hessun kanssa. Ne tullaan kiinnittämään väliaikaisesti meidän uudelle puolelle, niin siellä mun on hyvä treenata :) Parolan
nuorisotalon vintti täyttyi taas jengistämme, kun illalla
astelimme paikalle kolmentunnin ryhmätreeneihin. Ennen tanssia
otettiin pikaisesti uusia kuvia näitä nettisivuja varten ja
sitten koreografian pariin. |
|
14.9.
|
Nordean henkilöstön
Kantrijuhla - Katajiston Kartanon Rocklato Esiintymässä DancALot Gang (Kikka, Terhi, Pirjo, Hanna J, Anne, Mirka, Tari, Heli, Hanna K, Jonna) Picnic Polka ja "Save a Horse, Ride a Cowboy"-ryhmäsetti + Kikan opetus - Cajun Thang ja Strut Viilenevässä syksyisessä säässä laitettiin tyttöjen kanssa polkaksi juhlakansan edessä ja sen päälle tanssittiin ryhmäsetti. Yleisönä oli kaikenmoista lännen kanssaa ja esiintymisemme päälle joukosta kuului "We want more..." Heidän toiveensa toteutui, mutta myös he saivat osallistua tanssiin. Tytöt oli seinillä apuna ja minä "liki kietouduin" mikin johtoon lavalla tanssien ja ohjaten. Kiitos Nordealle, että saimme kutsun mahtaviin juhliinne!! |
|
13.9.
|
Opiston
alkeet Parolassa. Opetin samat tanssit kuin eilen Turengissa. Onpa ihan
äärettömän ihanaa, että opisto tunnit on taas
alkaneet!!!!!!!!!!! Ja erityisen mahtavaa on, että kummastakin kunnasta
on niin paljon uusia innokkaita tanssijoita! Opiston puolitoistatuntisen jälkeen tuli Heli, Mirka ja Tari treenaamaan kisatansseja. Opetin Tarille kisapolkan ja sitten soittelin vuorotellen Newcomer ja Novice tansseja. Meikäläisellä on taas urakkaa muistella kaikki valssin tekniikka sujuvaksi päähän ja lihaksiin. Siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi oon valssia kisoja varten treenannut. |
|
12.9.
|
Opiston
alkeet Turengissa ja innokkaita tanssijoita taas sali täynnä.
Uutena tanssittiin Billy Be Bad ja Ghost Train + kerrattiin edellisen
tunnin tanssit. Illalla tein pikavisiteerauksen Tiinalla ja kävin hakemassa tikulle tiedoston Tiinan suunnittelemista valssikäsistä. Nyt sitten vaan täysi treeni päälle! Ikäväkseni Tiinan videon laatu oli niin hyvä, että koneeni takuten sitä näyttää. Mutta eiköhän tuosta jotain selvää saa.... Tiina sitten korjaa, kun opettelen omiani :) |
|
9.9.
|
Perjantaina
lähdin just ennen puoltayötä junalla kohti Oulua. Matka
sujui mukavasti makuuvaunussa pötkötellen. Suuntana oli SCT:n
Ideapäivät Oulussa. Perillä olin lauantai aamusella
ja suuntasin hotelliin aamupalalle ja sitten pikku shoppauskierroksen
jälkeen Oulun urheilutalolle. Kaksipäiväisillä ideapäivillä oli paljon tanssien opetusta ja tekniikan harjoittelua. Lauantai illan vieraana oli Sanna Hirvaskari, joka on säteilevä persoona. Kuitenkin hänen osuudeltaan itse odotin paljon enemmän :( Sunnuntaina oli mun oma osuuteni ja opetin Masters In Line Novice kisatanssit, eli Temptation, Waltz With Me ja Cry To Me. Sainkuin sainkin kaikki kolme tanssia opetetuksi tunnissa ja ehdittiin tanssimaan jokainen tanssi kahdesti tai kolmesti musiikkiin. Mutta olihan opetettavatkin hyvin vastaanottavia, kun oli ohjaajista kyse. Kolmelta sunnuntaina Ideapäivät päättyivät ja minä, Tiina ja Ani matkattiin kasseinemme kohti juna-asemaa. Tiina oli juttuseurana Seinäjoelle saakka, josta tyttö jatkoi Fannyn luo Vaasaan ja minä Anin kera istuttiin junassa Hämeenlinnaan. Ja juttua piisasi koko matkan ajaksi :) |
|
6.9.
|
Parolan
nuorisotalon vintille kertyi myös mukavan kokoinen joukko linedance
alkeisiin. Opetin samat tanssit kuin eilen Turengissa. Opisto alkeiden jälkeen Hanna Jii, Heli, Tiia ja Nuppu oli treenaamassa kisatansseja. Pieneksi paussiksi omien tanssiensa väliin opetin tytöille Temptation polkan. Siinä tanssissa sitä askelia riittää, mutta se ei ollenkaan oo niin vaikee, mitä ensi silmäys lakanaan antaa ymmärtää. Eli uskaltakaa rohkeasti kokeilla. Musiikki ei todellakaan oo mun lempparijuttuja, mutta siihenkin (ihme kyllä) oon alkanut päästä sisään, eikä se ollenkaan tunnu enään niin kammotukselta. |
|
5.9.
|
Tänään oli tämän kauden ensimmäinen opistotunti Turengin työväentalolla. Sali on täynnä innokkaita tanssijoita ja meikälikka oli innoissaan kauden starttaukseen. Opeteltiin Cajun Thang, Beginners Black Betty ja Strut. Huomena sitten olisi Parolan alkeiskurssin aloitusvuoro. |
|
2.9.
|
Tänään
puoliltapäivin tyttöjä kerääntyi meidän
uudelle puolelle ja opetin Mastersien Newcomer tanssit. Sen päälle
pidettiin Gangpalveria miettien pelisääntöjä ja tulevaisuuttamme. Parolan nuorisotalon vintillä pidettiin iltasella uuden settimme treenit. Tiina toimii taas koreografina ja setti muokataan tälläkertaa yhdelletoista jengiläiselle, jotka on lähdössä Swedish Masters kisoihin. Tuuli ja Pirjo tulee olemaan myös kaikissa treeneissä mukana, jotta osallistuminen setillä jatkossa on heillekkin mahdollista. Nyt onkin tulossa jotain aivan erilaista. Kaikki tytöt olivat aivan täpinöissään minä mukaan lukien. Nyt on minuutti koossa ja parin viikon päästä jatketaan. Tästä tulee mahtava!!!! |
|
30.8. |
Tämän kesän viimoiset Gangin Kuumolatanssit. Niin se kesä vaan hurahti ohi pikavauhdilla. Ensi viikolla alkaa taas opistot ja syksy vyöryy päälle. |
|
25.8. |
Valkaman Kesänlopetusbileet ja uudella puolella tanssit puoleenyöhön asti :) |
|
23.8.
|
Turengin Taitedenyö Esiintymässä DancALot Gang (Kikka, Terhi, Pirjo, Hanna J, Anne, Mirka, Tari, Heli, Hanna K) Picnic Polka ja "Save a Horse, Ride a Cowboy"-ryhmäsetti + Kikan opetus - Cajun Thang, Beginners Black Betty ja Ghost Train |
|
18.8.
|
Hämeenlinnan
Elomessut Esiintymässä DancALot Gang (Kikka, Terhi, Jonna, Pirjo, Hanna J, Anne, Mirka, Heli, Hanna K, Nuppu) Burning Love, Picnic Polka, Lollipop ja "Save a Horse, Ride a Cowboy"-ryhmäsetti |
|
16.8. |
Kuumola tanssit ja kerrattiin Nu Flow. Monet ei olleet viime kerralla tansseissa, niin suurimmalle osalle tämä tuli uutena. Haastetta löytyi, mutta tykättiin :D |
|
9.8.
|
Kuumola
tanssit: Niukasti oli väkeä, mutta tunnelma oli ihan mukana
:) Mä oon tässä muutaman kerran kuunnellut radiosta Nu Flow biisiä ja mieleen on muistunut Power Dancen ajoilta sellainen tanssisunnuntai, kun mä olin ihan vähän aikaa sitten siirtynyt jatkoryhmään. Paikalla tuolloin olli Tiiaisen Riikka ja hän opetti meille funkyn Nu Flow. MÄ OLIN IHAN PIHALLA!! Yleensä en luovuta vaan sitkeesti koitan pysyä perässä, mutta tuolloin oli ihan pakko väistyä lattialta, kun olin kaikkien tiellä. Jatkuvasti olin menossa väärään suuntaan. Harmiti, kun biisikin oli niin hyvä. Nyt oli aivan pakko testata, onko mitään mahkuja oppia tuota tanssia ja menihän se (tunnustan, siihen piti oikeesti keskittyä kun funky ei oo mun laji). Sain tytöt oppimaan tanssin ja heihinkin se "upposi :) |
|
1.8.-6.8.
|
Worlds
Masters In Line 2007 Aamulla aikaisin minä hipsin matkalaukkuineni pihalle muun perheen nukkuessa. Ylikärpät ja Tarja tuli noutamaan mua ja sitten kohta Helsinki-Vantaan lentokenttää. Mun matkalaukku painoi aivan älyttömästi. Lentokentältä löytyi paljon tuttuja, kun monia Suomalaisia oli matkalla samoihin kisoihin. Terminaalissa heitettiin herjaa "sardiinipurkin" kaltaisista lentokoneista ja sellainenhan se Finnair oli, johon oltiin nousemassa. Bussi lähti ajeleen kohti lentokonetta, mutta koukkasikin matkalla takaisin terminaalia kohti ja kuski kuullutteli koneessa olevan teknisiä ongelmia ja meidän pitäisi palata venttaileen terminaaliin. Kuulutus sai kohinaa aikaseksi. Mutta kun oltiin terminaalin edessa, niin kuski kuullutti uudelleen ja kertoi hälytyksen olleen väärän. Eli ei-kun lentokoneeseen. Kun saatiin sijoitettua ahterimme penkkiin, niin kapteeni kuullutteli, että navikaattorin päivitys- deadline oli ollut eilen ja sitä ei ollut päivitetty, joten päivitys tehdään nyt ja kestää noin kolme varttia --> mölinää, kohinaa ja taputuksia :D Eli me ooteltiin ja ooteltiin, ja lopulta päästiin ilmaan. Manchesterin lentokentällä saatiin laukut suht nopeeta liukuhihnoilta ja sitten parikytä suomalaista kerääntyi terminaalin parkkipaikan reunalle. Tiina ja Tarja kävi tilaamassa koko sakille kolme tilataksia, niin meidän ei tarvinnut lähteä etsimään juna-asemaa ja raijaamaan kaikkia kamavuoriamme. Taksimatka Blackpooliin kesti noin tunnin ja kuin ollakkaan meidän hotellin tien varrella oli tietöitä ja taksit eivät päässeet kuskaamaan meitä ihan hotellin eteen. Eli sitten vaan suomalaiset riviin ja vetään kamojaan. Luojankiitos matkalaukussani on pyörät!! :D Hotelli oli pieni, soma ja englantimainen. Kokolattiamattoa joka puolella, tekokukkia ja aivan mielettömän kapeet käytävät. Saatiin jättää laukkumme säylitykseen yhteen huoneeseen siihen asti, kunnes saadaan huoneet. Lähdettiin tekemään tutustumiskierrosta englantilaisten lomakaupunkiin sekä kisapaikkaamme Winter Gardeniin. Tämä jälkimmäinen oli mielettömän upea kaikkine kattojen kaiverruskuvioineen ja maalauksineen. Sää oli mitä mahtavin - ei tietoakaan Englannin sateista. Joka puolella oli pelihalleja ja pikaruokapaikkoja ja väki oli lomafiiliksillä. Paikallista pikaruokaa - Fish & Ships, oli tarjolla joka puolella. Rasvasta kuin mikä, mutta olihan se pakko matkan aikana testata. Kun saatiin hotellihuoneet, niin ne olikin oikeet miniatyyri versiot. Mä vähän aikaa väänsin matkalaukkuni kanssa, että missä ihmeessä säilyttelen sitä siinä "komerossa". Lopulta se löysi paikkansa Minnan sängyn päädystä. Sänkyn patja oli pehmeä ja kenollaan, tyyny oli iso ja kova, mutta suihkuun olin ihan tyytyväinen - sieltä tuli lämmintä vettä ja riittävällä paineella. Iltasella teihtiin visiitti vielä Winter Gardenissa olevaan baariin jossa pari papparaista soitti mielettömän hyvin rautalanka musiikkia. Mun oli aivan pakko äänittää puhelimella - meni ihan kylmätväreet. Pakko kuunteluttaa papat Hanna Jiillä kotosuomessa :D Aamulla on aikaisin kisojen aloitus, niin piti mennä myös suht ajoissa nukkumaan. Kun ei saatu kuivaajaa toimimaan huoneessa adapterilla, niin päätin tehdä kisoihin sykerö-sotku-nutturan kun kiharoiden teko olis mennyt vaikeeksi. Aamusella fiksattiin hiukset ja naamataulut kisakuntoon ja sitten syötiin hotellin alakerrassa englantilaisittain aamupalaa, eli rasvasta makkaraa, paistettua munaa, papuja, teetä ja paahtista. Ei ihan mun tyylin aamiainen, mutta kyllä sillä nälkä lähti. Kun päästiin Winter Gardeniin kilpailutiloihin, olin entistä vakuuttuneempi siitä että paikka on mahtava. Minnan yksilöt oli ensin ja tyttö tanssi tosi hyvin. Surku, ettei rahkeet riittänyt kuitenkaan karsinnoista eteenpäin. Myöhemmin perjantaina oli Senior Duojen semifinaali ja me karsiuduttiin; ei päästy finaaliin. Mutta taso oli järisyttävä, et ei meillä olis ollut mitään jakoo... Illan päätteeksi käytiin syömässä kunnon pihviateria, kun pelkkä pikaruoka ei houkutellut. Lauantai toi tullessaan mun vuoron kisata yksilöissä ja minäpä sitten päätin nähdä yöllä painajaisia ja hankkia migreenin. Päätä särki niin penteleesti. Pahassa unessa olin kisaamassa jossain mulle tuntemattomassa kisapaikassa, mutta MIL kisat ne oli. Tajusin ihan viime tinkaan, että mun tulee olla lattialla kisaamassa ja kiiruhdin sinne aivan omalla tyylilläni Funkyn tiimellykseen. Olin aivan pihalla; ei mitään hajua askelista ja koitin pysyä mukana. No, niinhän se Rachael sitten tuli noutamaan Kikka polin kisalattialta moittien, että en vetänyt ollenkaan Novice tanssijan elkein ja tämä oli kuulemma viimeinen kisa mitä kisaan - mut on diskattu. Mä sitten vaeltelin pitkin kisapaikkaa parkuen ja siihen parkuun heräsin. Ihan kiva juu katsella tälläsiä unia MM-kisojen aamuna..... Onneksi mulla oli migreenilääkkeet mukana ja sain niillä kivut pois. Kisapaikalla oli aikamoinen hälinä. Varsinaisia pukuhuoneita ei ollut ollenkaan, vaan tyypit vaihteli vaatteitaan ihan pöytäryhmissään ja osalla oli sellaset nilkkoihin asti olevat kaavut päällä joiden alla vaatteiden vaihto tapahtu. Kaavun aukosta pää vaan keikku näkyvissä :) Onneksi Tonterin Anja sai hankittua yläkerrasta huoneen, jossa oli isot peilit ja tilaa vaihtaa vaatteita + oli katseilta suojassa. Kilpatanssilistasta sai seurailla aika tarkkaan omaa vuoroaan, kun siinä näkyi vain päivän aloitusaika ja sitten oli kaikki hiitit allekkain kerrottuna. Mulla meinasi ekaan vetoon tulla kiire, kun kordinaattorin jonoissa oululaiset huomasi, että olin unohtanut kisanumerolappuni. Eli pieni spurtti vielä ennen smoothia, että minäkin olen lattialla numeroituna. Smoothiin olen tyytyväinen, Cubanin olisin pystynyt meneen paremmin, mutta ei sekään paha ollut ja funky oli mitä oli :) Jotenkin ajattelin, että tässä välissä olis ollut enemmän aikaa relata, vaikka olis päässyt jatkoon. Mutta eipä ollut. Oli ihan pakko nykäistä Tarja mukaani ja vielä käydä Pedrolta tarkistamassa, että mun numero oli sanottu semifinalistien listassa - kyllä, eli takaisin vaaleanpunaisiin. Kierros tanssittiin läpi uudelleen ja nyt meni nappiin. Parempaan en olis pystynyt! Eli olen tyytyväinen. Valitettavasti tanssit ei riittänyt finaaliin. Iltajuhlassa esiintyi tuomarit ja MIL väki. Hieno esitys, mutta olin kyllä odottanut vieläkin enemmän heiltä. Tietysti näillä staroilla on vain hetki aikaa ennen kisojen alkua treenata showtaan yhdessä, niin se tuo haastetta. Seuraavana päivänä saikin ihan rauhassa kannustaa jatkossa olevia suomalaisia ja kyllä me hyviä vaan ollaan. Pokaaleita tuli 11 kappaletta joista 8 oli kultaa. Ei yhtään hullummin!! Suomenliput aaltoili ja Suomi sakin ääni kantoi. Norjalaisten pöydästä päät kääntyili, kun me hurrattiin. Aivan mielettömän mahtava hetki!! Illalla osa suomalaisista istui naapuri hotellin baarissa juhlimassa menestystä ja Ari tarjosi Seeran kunniaksi samppakaljaa. Hilpeys hiipi itse kunkin yli ja olipa miellä mukavaa :) Aamulla lähdettiin taksein kohti Manchesteria ja perille päästyämme kävin Minnan ja Teijan kanssa vielä syömässä. Sitten otin taksin yksikseni ja ajelin lentokentälle. Osa matkakavereista jäi vielä vuorokaudeksi Enkkuun. Isolle lentokentälle tultuani mietin, että kuinkakohan Kikalle käy. Mä oon matkustellut niin vähäsen ja lentokoneella en oo koskaan mennyt yksikseni ja tuo kielitaitokin ontuu... Mutta niin mä vaan löysin oikeen tiskin, josta sujautin matkalaukkuni lähtemään koneeseen ja sitten suuntasin mutkittelevaan jonoon ja tullitsekkaukseen. Lentokentän myymälöissä kuluttelin loput punnat ostellen tuliaiskarkkeja ja sitten etsin oikean terminaalin. Siellä olikin suuri joukko tuttuja - olin siis selviytynyt testistä :) Mä olin niin uupunut, että nukahdin lentokoneeseen. Säpsähdin hereille, kun lentoemo keräsi astioita. Onneks, meinas mennä lentoateriat ohi suun. Eli sain safkani. Noin yhdentoista aikaan illalla oltiin koto Suomessa ja sain kentältä mukavasti bussilipun. Bussi lähti vartin päästä ja matkasi suoraan lentokentältä Hämeenlinnan linja-autoasemalle. Ja sieltä taksi kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan. Sitä ennen oli pakko käydä silittämässä nukkuvien pikkusten tyttösteni otsia "Äiti on palannut kotiin." Mukava reissu ja polte jäi kytemään, että ensi vuonna pitäisi päästä taas :) Kiitos koko matkaseurueelle. Iso kiitos Tiinuliinulle valmennuksesta!! |
|
31.7.
|
Hämeenlinnan Verkatehtaan avajaiset Sää valitettavasti ei suosinut meitä, eli vettä tuli ajoittain taivaan täydeltä :( |
|
30.7.
|
Janete on kipeä.... oksentelee.... Eli ei ole Kikalla enään treenejä ennen kisoihin lähtöä. Pitiä tänään illalla tanssia vielä Tiinan kanssa, mutta nyt se jää. Pakko pärjätä omillaan. Huomena kun on keikka niin silloin ei ehdi ja keskiviikkona on pakko pakata reissukamat + tytöille hoitoreput.... PLAAH! |
|
27.7.
|
Tänään
treenit Tiinan kanssa Kuumolassa ennen töihin menoa. Nyt on kovasti
varmempi olo tanssien suhteen. Vielä kun saan yhden treenikerran
ennen reissuun lähtöä, niin kyllä tämä tästä.
Kotona uuden puolen lattai vaan suhisee, kun Kikka treenaa koko viikonlopun. Tänään iltavuorossa ja huomena lauantai vuorossa aion väsätä funkytoppini valmiiksi. Meillä on töissä tosi rauhallista, niin ajankuluksi on pidettävä "Martta kerhoa". |
|
25.7.
|
Hämeenlinnan Kesätori Tänään
saatiin selvyys Englannin kisan yksilöihinkin, että päästään
Minnan kanssa kisaamaan!! HUOH! Meinas ihan oikeesti vyöryä
epätoivo päälle, jos kaikki se treenaus, töissä
päivien sisään teko (mullahan ei ole vielä palkallista
lomaa) ja ajan verotus perheeltä olis mennyt hukkaan. Puhumattakaan
siitä rahamäärästä, jonka reissuuni laitan.
Mutta hyvä, me ollaan kisassa mukana ja nyt treenataan!! |
|
24.7.
|
Mulla on
töissä iltavuoro, niin ajelin aamutuimaan hakemaan Tiinaa
ja siitä sitten Kuumolaan. Eli vietettiin nimipäiväämme
treenejen merkeissä. Hintsun päälle viikko Englantiin
lähtöön ja Tiina alko muuttaan mun variaatioita!?!???!???
No, ehkä mä ne vielä hanskaan.... Mutta mistä mä
revin ajan treenata???? Cuban joutu tarkkaan syyniin ja uudistu + funky
sai kädet ja hei, "mitä, mitä, ihmettä????".....
Alkaako mun kropasta oikeesti löytyyn bodyroll?? En usko ittekkään
:D |
|
21.7.
|
Kantrikuninkaalliset
Orimattilassa |
|
20.7. |
Minna on ollut taas tämän viikon hoitamassa meillä kotona Janettea ja Petraa. Eli meille on tullut oiva tilaisuus treenata duoa. Tänään Minna lähti kotiin, mutta vasta illalla. Ehdittiin hyvin tanssia mun työpäivän jälkeen ja saatiinkin roimasti kehitystä aikaan. |
|
19.7.
|
Kuumolatanssi
ilta ja tänään vuorossa kantria, kantria ja kantria,
kun Kantrikuninkaalliset kolkuttelee ovella :) |
|
18.7.
|
Hämeenlinnan Kesätori |
|
12.7. |
Tänään opetin Kuumolassa vain yhden tanssin ( Say Hey )ja kertailtiin edellisen tunninta tanssit. |
|
11.7. |
Meillä treeniä Hanna Jiin, Jonnan ja Nupun kanssa Kantrikuninkaallisia varten. |
|
10.7.
|
Kuumolassa yksäri Tiinalta Blackboolin kisoja varten. Käytiin läpi Cuban ongelmiani. Ihanaa, sain selvyyden mikä rytmissäni mättää. Tuli mielettömän huojentunut olo, kun nyt tietää mitä harjoitella :) Eikä sitten ollenkaan viime tinkaan.... 3 viikkoa lähtöön. Smoothiin tehtiin pientä hienosäätöä ja Funkya vähän ehdittiin "vilaseen päältä". -----> ja nyt treenaamaan! |
|
5.7. |
Parituntiset
kesäiset Kuumolatantsut. Aion opettaa irkkua ja lattaria: Uno,
Dos, Tres |
|
29.6. |
Mun piti treenata aamulla Kuumolassa Tiinan avustuksella, mutta treenit peruuntu :( TARVII TREENIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!! |
|
28.6.
|
Kuumolatanssit klo 18-20. Opetin tanssit Cruisin, Body In Motion ja Picnic Polka. Tänään
Kuumolassa paikalla olleille kerroin TUV:in uusimmasta jäsenestä. |
|
21.6.
|
Kuumola tanssit klo 18-20. Kovaa vauhtia lähestyvästä Juhannuksesta huolimatta oli salissa mukavasti tanssijoita. Kerrattiin edellisen kerran tanssit ja uusina opetin Grace Kelly ja Kid Rock tanssit. |
|
16.6.
|
Tänään
olin töissä lauantaista huolimatta. Kerään vapaapäiviä
elokuun Blackboolin reissua varten, niin juuri näillä lauantaihugeilla
niitä on helppo kerryttää. Työpäivän päälle
sinkosin kauppaan ja sitten kotiin fiksaamaan kämppää,
saunaa ja pihaa. Viiden jälkeen alkoi jengiä kerääntyyn
meidän pihalle ja ihan hyvin saatiin väkeä koolle, vaikka
pelkasin että kesäisenä viikonloppuna kaikilla on omat
menonsa. Grillattiin, herkuteltiin, tanssittiin, saunottiin, höpötettiin,
naurettiin ja osa hyppi pomppulinnassakin :) "Tanssisaliksi"
raivattiin meidän tuleva olkkari, joka on vielä täysin
remontissa. Rakennussälä vaan lakasten ja sinkoon & läppäriin
virtaskat -> jamit voi alkaa! Oli hauskaa!! |
|
14.6.
|
Kuumola tanssit klo 18-20. Paikan päälle oli tullut jengin lisäksi kolme tanssijaa. Tosi kiva, että uskaltauduitte paikalle!! Ensi torstaina taas uudelleen!! Opetin tanssit Big Girl Boogie, Lollipop ja Hugging, Kissing And Going On tanssit ja sen päälle sitten soittelin toivemusiikkeja. Olipa kiva taas tanssia "vapaasti" (ei siis treenaten kisoja varten). |
|
10.6.
|
Tiinan tekniikkatreenit Kuumolassa klo 10-14 ja paikalle meidän jengiä ja Make. Tiina kävi läpi kaikki motionit askel kerrallaan ja tosi tarkkaan. Erittäin hyvä paketti!! Mun harmiksi mun edellisiltana satuttamani kantapää kiukutteli. Aluksi yritin tanssia sen kanssa, mutta pisto tuntu sen verran ikävältä että siirryin sivuun katseluoppilaaksi. Paree parannella sitä, ettei tule rikottua sitä ihan oikeesti. Mutta vähänkö otti päähän, että treenit meni ohi!! |
|
9.6.
|
Tonkabilly
2007 Harjulantilalla: |
|
7.6. |
Vimoset treenit ennen Tonkabilly tapahtumaa! Olin miksannut musiikin valmiiksi levylle ja sitä soitettiin uudestaan ja uudestaan. Tytöt pyörähteli lattialla toinen toisensa jälkeen ja esitys olisi koossa :) Sitten vaan odottelemaan viikonlopun koitosta. |
|
31.5.
|
Edelliset
kisat vielä tuoreena mielessä ja nyt jo ilmoittaudutaan tuleviin
kisoihin. Eli Kantrikuninkaalliset olis kyseessä - leikkimieliset
skabailut heinäkuussa Orimattilassa. Jengistä on kilpailuun
lähdössä mun lisäksi Hanna J, Jonna ja Nuppu. |
|
29.5.
|
Arki on
vierähtänyt taas käyntiin... Kisakuvat on päivitettynä
sivuille, kuin myös kisamenestys, Hämeen Sanomissa oli pieni
juttu meidän reissusta ja nyt suunnataan ajatuksemme kohti seuraavaa
reissua :) |
|
27.5.
|
25.5.
- 27.7. LINEDANCE
SHOWDOWN 2007 |
|
25.5.
|
Pakkaus
puuhat meneillään täällä kotopuolessa.... SCT:n
laatikko mukaan, kisavaatteet mukaan, läppäri mukaan......
mitä vielä?? Kikka mukaan :) |
|
24.5.
|
Vikat ryhmä-Kuumolatreenit
ennen kisoja!!!! Viimeisteltiin ryhmäsetin loppua ja alkohan meille
selvitä, mitä meidän pitää tehdä.... Hanna
K satutti jalkansa spagaatissa - toivottavasti koipa toipuu lauantaiksi
ja ei vaikuta kisasuorituksiin. ***Parannuspuhalluksia*** |
|
20.5.
|
Eilen olin
Polttarikeikalla Minnan kanssa Linnanpuiston lavalla. Kiva, kun meille
tuli tällänen mahdollisuus "kenraaleihin" duuomme
kanssa, kun sen valmistelu jäi niin viimetippaan. Mutta niin se
vaan on nyt saatu valmiiksi ja ehditty esiintymäänkin. "Tyllerömekot"
päällä Duo Pink vetäisi Swingit aurinkoisella, mutta
tuulisella lavalla. Railakas polttari väki taputti "We Want
More!! We Want More!!" :D Esiintymisen päälle opetin
juhlijoille Strutin, Ghost Trainin ja Waterloon ja tyttöset oli
tosi innoissaan. Meno jatkui kuulemma linnanpuistossa vietetyn tunnin
jälkeen iltasella ravintolassakin. Mahtavaa, että Strutin
askeleet valloitti!! |
|
17.5.
|
Helatorstai
ja meillä Kuumolatreenipäivä: |
|
15.5. |
Kikalla nokka tuhisee ja kurkku on kipeenä - great. Pitihän se sattua, että just ennen kisoja kaappaan ittelleni jonkun kevätpöpösen. Nyt mielettömät lääkinnät päälle, että jaksaa pyörähdellä kisatantereella... |
|
14.5.
|
Gang treenit Turengin koululla viimeistä kertaa. Päästiinkin tällä kertaa saliin - kumilattialle :( No, olihan meille nyt tilaa enemmän ja se oli hyvä juttu. Tiina veti napakasti treenit läpi ja tarpeen vaatiessa saatiin tiukkaakin palautetta. Käytiin läpi lähinnä paikkoja ja tarkistettiin muodostelmien symmetrisyyksiä/rivien suoruuksia. Kauheeta, kun näin ennen kisoja tuntuu, että aika saa jonkun ihmeen turbovauhdin päälle. Enään vaivaset pari viikkoa kisoihin... |
|
11.5.
|
Kesken työpäivän vetäsin punasen tanssipaidan päälleni ja hyppäsin autooni ajellen Hämeenlinnan Läntiseen lähiökeskukseen. Siellä vietettiin tänään keväistä jokavuotista juhlapäivää ja Gang oli kutsuttu esiintymään + minut opettamaan juhlaväkeä. Ajankohta oli tosi hankala meidän ryhmän koululaisille ja päivätyötä tekeville: klo 12.30-13.30. Mutta onneksi mä sain järkättyä työpäivääni paussin ja Hanna Jiillä oli vasta iltavuoro. Me yhdessä syyhkimme lämpimässä auringon paisteessa asfaltti kenkiemme alla My Greek No 1 ja Porushka Paranya tanssit. Yleisö eli mukana :) Sitten opetin Strutin & Ghost Trainin ja kaiken ikäistä väkeä tuli riveihin tanssimaan. Hanna oli "takaseinällä" jelppimässä ja myös Kerttu (opistotunneiltamme) oli mukana. Kiitokset Tuulalle, että pääsimme juhliin mukaan!! Toivottavasti vierailumme aiheutti rivitanssikärpäsen puremia :) |
|
10.5.
|
Ilta Kuumolassa treenaillen Showdownin kisatansseja. Minnan ja Tiinan kanssa aloitettiin jo puoli kuudelta duon parissa viilaten yksityiskohtia. Duon päälle soittelin taasen ekan jengin yhteisen tunnin kaksiminuuttisia. Toinen tunti oli sitten ryhmän aikaa ja Tiina laittoi meitä ojennukseen :) Nyt hei joka iikka treenataan kotona askeleet takaraivoon, että näillä yhteisillä kerroilla voidaan vaan hioa askeleita sakissa toimiviksi. Enään ei käy, että joudutaan tsiikaan askeleita kavereilta, nyt ne on osattava. Eiks vaan!! KAKSI VIIKKOA KISOIHIN!! |
|
8.5. |
Duo treenit: Nyt olisi settin gore valmis lopetusta myöden. Voi että kun se näyttää niiiiiiiiiiin hyvältä, kun Tiina sen meille tanssii :D Meillä on vielä kuitenkin paljon tekemistä! Ja eikun treenaillaan!!!!!!!!!!!!!!!! |
|
7.5. |
Gang treenit Turengin koululla tokavikaa kertaa. Nyt fiksattiin paikkoja oikein urakalla! |
|
6.5. |
Duo treenit: Johan pomppas!! Kirjaimellisesti. Nyt on sitten sellasta pompottelua ja potkimista, että nämä kun opin oon enemmän kuin tyytyväinen :D Voi mua poloa mihin oon ryhtynyt, HAHAHAHAHHAHHAHAH |
|
4.5.
|
Duo treenit.....
HUI!! Kikka ja Lindy Hop kuullostaakin ihaneripuralta, mutta pakko se
on laittaa kinttuun vipinää ja yrittää. Mulla oli
vähintäänkin Miss Piggy fiilis, kun katselin itseäni
peilistä kaposen Minna vieressä ja aattelin vielä sen
pinkin unelman päälleni. Tiinan alustus puheet ei luonut luottamusta
lisää, eli nyt joudutaan tekeen töitä ja reippaasti. |
|
3.5.
|
Kesäkausi startattiin Kuumolassa treenaillen Showdownin kisatansseja. Minä toimin tiskijukkana soittaen pariminuuttisia peräjälkeen ja tyttöset laittoivat lattailla parastaan. Tosi hyvällä mallilla alkaa olla kaikkien kisatanssit, mutta on syytäkin kun enään on vain kolme viikkoa kisoihin!!!!!!! Tokalla tunnilla harkattiin ryhmäsettiä ja olipa jäätävä tunne joutua (päästä) taas peilien eteen! Mut kyllä se tästä.... |
|
30.4.
|
Ylikärpät sai mut ja perheeni vieraakseen tänään. Tutkailtiin nettisivuja, Blackboolin hotelli tarjontaa, lentoje enkkuihin ja muutenkin suunniteltiin elokuuta. Ryanair olikin peruuttanut kaikki elokuun lentonsa Enkkuihin.... tai olihan lentoja vielä Lontooseen, mutta 9 tunnin junamatka ei oikein houkutellut. Siispä pitää turvautua kotimaiseen Finnairiin. Surffailujen päälle meidän sakki lähti kotiin ja minä Minnan ja Teijan kanssa ostoksille. Hanna Jiin vinkistä käytiin Seppälässä katsomassa tarjontaa ja niinhän se mekko, mitä ekana katsottiin päätyi lopulta muovikasseihin. Käytiin me muutamassa muussakin liikkeessä, mutta tämä Seppälän ihana pinkki luomus vei voiton. Ihana pinkit tyllihelma mekot saavat paljettinauhaa ehostukseksi ja sitten vaan LindyHoppaamaan :D |
|
29.4.
|
Gang treenit Turengin koululla nyt näin poikkeuksellisesti sunnuntaina. Josko jengi pitäisi huomena treeneiltä vapaata, kun on Vapun aatto. Mutta muistattehan, että tanssiminen ei silti oo kiellettyä!! Koska paikalla oli vajaa miehitys, niin paikkojen tsekkaus olisi ollut hankalaa. Niinpä sitten hiottiin yksitellen liikesarjoja ja niissä jokaista nilkan, käden, pään asentoa ja jopa ilmeitäkin :D Hyvät treenit!!!!! |
|
27.4.
|
Power Dancen ajoilta sekä opiston oppilaistani tuttu Merjan vietti tänään Harjulantilalla 50v. synttäreitään ja mut oli kutsuttu paikalle tanssittajan ominaisuudessa. Merjan toivomuksesta opetin Strutin, Ghost Trainin sekä Waterloon. Tanssikansa oli innoissaan ja meno ylimmillään. KIITOS MERJA, ETTÄ SAIN TULLA PAIKALLE!! JA ONNITTELUT VIELÄ KERRAN!! |
|
25.4.
|
Duo treenit Tiinan luona ja saatiin kertsi tuotettua. Eli nyt oltaisiin setin puolessa välissä. Enään tarvitaan askeleet pariin väliosaan :) AUTS!!! Setti uusiksi!!! Kun tällä mammalla on ikää kertynyt enemmän kuin 17 vuotta, niin eihän me mihinkään Juniori sarjaan enään kuuluta. Eli biisi ei sitten ollutkaan I Don´t Feel Like Dancing vaan Swing Sweet Pussycat!! Et ei sen nopeempi pläjäys ...... kuin mun kunto kestää :) Eli, alotetaampa sitten aivan alusta tämä duuon valmistus ---> |
|
24.4.
|
Gang esiintyi tänään Hämeenlinnan kirjastolla. Siellä vietettiin sekä eilen että tänään Tanssinpäivää. Mukana oli monenlaista tanssiesiintyjää ja teemana oli Häät. Meidän sakki esitti My Greek No 1 ja Porushka Paranya tanssit sekä päivän loppuhuipennukseksi ryhmänä "Masters setin". Meitä olikin esiintymässä nyt liki kaikki - tosi mahtava juttu!! Eli lattialla pyörähteli Anne, Hanna J, Tiia, Nuppu, Hanna K, Terhi, Jonna, Nita, Mirka, Tari, Heli, Minna, Teija ja mä. |
|
23.4.
|
Gang treenit
ja "tumppu-kaulaliinapallo sotaa" koululla Tiinan kanssa.
Harjoiteltiin näkökenttämme laajentamista, päänliikkumista,
shuffel steppejä, ytyä meidän liikkeisiimme ja kuvioihin
menoa. Tiina oli tiukkana ja komensi meitä minkä kerkisi ;) |
|
22.4.
|
Tänään
puoliltapäivin kotiuduin Country Cruisingilta. Reissussa meitä
oli Nita, Anne, Heli, Terhi, Pirjo, Anne, Raija ja minä. Eilen
lähdettiin bussilla kohti Turkua jo varttia vaille kuusi, eli herätys
oli ollut aivan liian aikaisin. Silmät täynnä unihiekkaa
istuttiin bussissa, rustattiin ristikoita ja keksittiin Minnan ja mun
duolle sopivaa nimeä :) |
|
19.4. |
Parolassa
tanssittiin tämän kauden viimeistä kertaa, nyyyyyyyyh.
Entistä nopeempaa kiisi tämä vuosi. Ikävöin
teitä jo valmiiksi :( |
|
18.4.
|
Minnalla
ja mulla oli ekat duo treenit Tiinan luona tänään illalla.
Meikäläisen pitää ihan tosissaan keskittyä
-> funkymenoa ja reipasta sellasta :) Saa "smooth Kikka"
kipittää minkä koivistaan ehtii. Peilikuvana tehtävät
käsiliikkeet veivattiin kertaan jos toiseenkin. |
|
16.4.
|
Gang treenit koululla Tiinan kanssa. Hiottiin pikkutarkasti jokaista setin kohtaa, Tiina puuttui liki jokaiseen liikkeeseen (HYVÄ!), tsekattiin kuvioihin siirtymiset sekä viimeisteltiin kuvioita. Enään ei puutu kuin pikkunen luikautus setistä, eli tosi hyvässä tahdissa on setti edistynyt. Hienosäätöähän tarvitaan aina ja vielä kovasti paljon, mutta nyt sitä on helppo alkaa tekemään, kun askeleet on jokaisen mielissä. Pian aletaan tarvita taas peilisalia! |
|
15.4.
|
Gang treenit koululla: Ensin tunnin treenaus tulevaa Tanssinpäivän esiintymistä varten ja sen päälle tunnin SD-setti treenaus. "Laiteltiin osasia paikoilleen" ja hiottiin askelia takaraivoon :) Kerroin Gangille Minnan ja minun päätöksestä lähteä kisaamaan duona. Mennään ensin Showdowniin (Masters In Line) ja elokuussa osallistutaan myös Blackpoolissa duolla. Tiinan kanssa aletaan työstämään ohjelmaa keskiviikkona. |
|
12.4. |
Tokavikat tanssit Parolassa kertaillen koko kauden tansseja. |
|
11.4.
|
Tänään
oli viimeiset opistotanssit Turengissa. Aivan liian nopeeta on mennyt
tämäkin kausi!! Ei vielä saisi kesäloma alkaa !!!!!!!!!!! |
|
9.4.
|
Päätettiin
Pääsiäinen ryhmätreeneillä. Tiivis kaksi tuntimen
taas Tiinan napakassa ohjauksessa ja saatiin paljon harjoiteltavaa.
Kaikki liikesarjat on alkaneet jäämään tosi nopeeta
kaikkien mieliin, mutta ryhmän kuvioiden kanssa edelleen saa tehdä
töitä. Kun kymmenen tyttöstä koittaa tehdä
liikkeet juuri oikeaan aikaan, niin on siinä sovittamista. Mutta
tuleehan siitä näyttävää kun onnistutaan. Eli
treenaamme lisä :) |
|
6.4.
|
Pitkäperjantai ja klo 11.00 saapui 15 Gang tyttöä meille. Otettiin mittoja, kirjattiin niitä ylös ja huomena Kikka marssii kangaskauppaan. Sitten siirretään iso urakka ompelijalle ja kisa-asut alkaa valmistua. Ihanaa saada uusi yläosa jo vuoden käytetylle punaselle paidalle! Kerrankin
kun saatiin näin kattavasti jengiä koolle ja uudetkin kasvot
olivat paikalla, pidettiin valokuvaus hetki tuolla meidän pihassa
pirteen rapsakassa säässä :) Hiukset hulmuten lyhkähihasissa
paidoissamme, iho kananlihalla värisimme linssiluteina. Eläväisiä
kuvia :) |
|
4.4.
|
Tänään
oli opistotanssit Turengissa, mutta huomena ei ookkaan Parolan tansseja
kun Pääsiäisloma kiirii päälle - kiirastorstai
siis syynä. Turengilla olisi sitten enään yksi kerta ja Parolalla kaksi. Turengin kanssa ens viikolla juhlitaan kevätjuhlaa nyyttäreiden merkeissä - kivaa, mutta niin haikeeta! Eilen olin Tiinan luona "hämyvuorolla" ja Tiina työsti mulle SD-kisaan NC2S kädet jakoitti epätoivosesti saada Kikan noveltyyn meininkiä. Miten ihmeessä voi olla taas niin työn takana.... Mutta en alistu oleen Kikka Smooth Valkama, vaikka smooteista tykkäänkin. Muutkin tanssit pitäis taittua ;) |
|
2.4.
|
Gang
treenit Turengin koululla Tiinan kanssa. Hiottiin edelleen edellisen kerran
haastavia juttuja ja "järjestettiin osasia paikoilleen".
Funkyäkin saatiin menoon mukaan, vaikka biisi on selkeetä kantria
:) Tästä tulee ihan mahtisetti!! Ja niin tässä vaan kävi, että Blackpool kutsuu mua!!! Lähden kuin lähdenkin elokuun alussa Englantiin kisaamaan Mastersien MM kisoihin. Ihan mielettömän mahtavaa. Gangin jäsenistä Minna ja Teija on kanssa lähdössä ja messiin tulee myös meidän Hessu ja sitten Tarja ja Sirpa. Tää on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin siistiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!! |
|
29.3. |
Eilen ja tänään oli taas opistoillat. Tää kevät kiitää AIVAN LIIAN NOPEETA!!!! Kohta on Opiston lukukausi taas loppu. Alan jo nyt ikävöidä teitä ihanoita tanssijoitani!! |
|
26.3.
|
Gang treenit Turengin koululla Tiinan kanssa ja saatiin pätkiä tehtyä sinne tänne settiä. Harjoiteltiin Applejackeja, Bodyrolleja, Mashpotatoes liikkeitä, hidastettua kävelyä/juksua.... Kaikki tytöt tuntuu olevan aivan täpinöissään ja odottavat innolla setin valmistumista. Aina Com
otti mut tänään työntekijäkseen, Jeeeeeeeeee!!!
Nämä aikasemmat 3½ viikkoahan mä olen ollut siellä
töissä, mutta Varamiespalvelun kautta. Nyt olen Ainalainen
- palveluneuvoja. Työkaverit on aivan mielettömän mukavia
ja muutenkin työssä viihdyn erittäin hyvin. Tässä
duunipaikassa voisi viihtyä taas pitkäänkin :) |
|
22.3.
|
Eilen ja tänään oli taas opistoillat. Meikäläisen jalat on ihan tönkkönä. Hassua, ettei ennen vaikuttanut juurikaan jalkojen jaksamiseen, vaikka oli koko päivän jalkojen päällä. Nyt kun istuskelee koko päivän hyvässä tuolissa, niin johan on koivet jumissa - ja varsinkin kankut. Toivottavasti korppakin tottuu tähän istumatyöhön!! |
|
18.3.
|
Hyvin leppoisat
gangtreenit pidettiin jälleen Turengin koululla. Tiia ja Nuppu
oli ekaa kertaa mukana tutustumassa jengiin. Istuttiin aulan rappusilla
ja pidettiin oikein esittelykierros napostellen samalla viimosia Masters
kisojen palkintoherkkuja. Harmi, ettei ihan koko jengi päässyt
paikalle. |
|
15.3.
|
Eilen ja
tänään oli opistotanssit. Alkeille opetin tanssit Cruisin´ja
Mini Mariana. Cruisin´on ohjelmassa tulevaa Booming Bootsin järkkäämää
Country Cruisin risteilyä varten. Jatkossa ehdittiin ottamaan vain
yksi uusi tanssi, Inside Your Heaven. Paljon rytmityksiä ja käännöksiä
- paljon muistettavaa, mutta aivan ihana tanssi. Ja niin me vaan opittiin
se :) |
|
8.3.
|
Eilen ja
tänään oli opistotanssit. Opetin sekä alkeille että
jatkolle Built 4 Bluejeans tanssin, joka oli helmikuussa SCT:n suositustanssi.
Kovasti tykätty tanssi, vaikkei kuitenkaan ole ihan mun suosikkikaartia.
Toisena tanssille kummallekkin ryhmälle opetin cubanin. Alkeille
valitsin haastavamman Urban Grace tanssin, mutta todella hienosti kumpikin
alkeisryhmä sen klaaras. Jatkolle otin uusimman tanssini, Naci
Orishas. |
|
4.3.
|
Turengin koululla tapasi revohka enemmän ja vähemmän väsyneitä tai flunssaisia Gangin tanssijoita. Suunnitellut ryhmätreenit päätettiin pitää iisimmin. Mielettömän hyvin oli askeleet muistissa ja saatiin muutamaan kertaan vedettyä valmis kolmasosa läpi. Sitten suunniteltiin taas kisa-asuja. Saatiin valmiiksi visio siitä, millainen yläosa voisi olla. Värikin on selvillä :) Alaosa, eli mustat suorathousut saavat pysyä vielä Showdownin. Otetaan ne vaikka sitten seuraavalla kerralla muutoksen kohteeksi. Minä marssin ennen seuraavia treenejä kangaskauppaan silmittelemään tarjontaa ja selaamaan kaavakirjoja - jospa päästäisiin tässäkin asiassa eteenpäin.... |
|
1.3.
|
Opiston alkeissa kerrattiin aikaisempia tansseja. Jatkossa opetin Cho-Co-Latten ja Hernando´s Hideawayn, joita oli toivottu. Kivaa, talvilomat on lomailtu!! Kikan alusvaatteiden myyntiura päättyi suht lyhyeen.... Tänään olin ekaa päivää töissä Aina Com:illa (entinen Hämeen Puhelin). Voi että mä oon täpinöissäni - intoo piukassa :) Työpaikka, ihmiset ja koko kokonaisuus vaikuttaa erittäin positiiviselta!! |
|
19.2.
|
Tiina piti meille ryhmätreenit Turengin koululla. Tinde oli tehnyt koreografiaa noin kolmasosan valmiiksi ja jokíkinen näytti olevan tosi tyytyväinen siihen. Biisi on aivan mahtava - se tarttuu välittömästä päähän soimaan. Ja onpa taas ihanan näyttävää, kun kymmenen pimua pyörähtelee reippaan musiikin tahdissa. Askeleet tuli opittua ja nyt kun Tiina lähtee reissuun, niin pidetään pari kertauspäivää näiden askelten kanssa, ennen kuin saadaan taas Tiina takaisin jatkamaan settiä. Opistolla on talviloma. Surku!! Olisin niiiiiiiiiiiiiin mielelläni tanssittanut opistolaisiakin tällä viikolla. |
|
18.2.
|
DancALot
Gang kokoontui meille katseleen Masters kisavideoita ja herkutteleen
palkinnoksi saamamme korillisen makeilla. Suunniteltiin tulevia kisoja
ja tapahtumiakin ja erityisesti mietittiin millanen voisi olla seuraava
ryhmämme asustus. Kuitenkin vuosi takana samassa asussa, niin kaikki
kaipaa uusiutumista :) |
|
15.2.
|
Eilen
ja tänään oli taasen opistotanssipäivät. Opetin
alkeissa ihanan SemiCubanin, Make It Up ja jatkolle cubanin ja liltin,
jotka on Showdownissa keskitason kisatansseina. Back To Louisiana tanssin
olenkin jo viime kesänä opettanut TUV-tansseissa, mutta edelleen
se on tosi kiva. Ja tästä Tompan liltistä tulee aivan
varmasti suosittu. |
|
13.2.
|
Vanajaveden Opistolla vietätään YSTÄVÄNVIIKKOA 12.-18.2.2007. Silloin kursseilla opiskelevat voivat tuoda ystävänsä tunneille mukaan tutustumaan. Täällä tehdään totaalista pään nollausta kotioloissa parin kisaviikonlopun päälle. Täydellistä tanssimattomuutta on mahdotonta ottaa nytkään, kun opistotunnit ja torstain keikka on valmisteltava. Ja eihän tässä malta olla aattelematta seuraavia kisoja, eli katse kohti Showdownia. Tällä viikolla taidan ottaa opistotunneilla opetettavaksi SD:n aloittelija ja keskitasotanssit. Kisatansseista kun aina tuppaa tuleen suosittuja. Ja josko vaikka talviloman jälkeen jatkon kanssa tanssittaisi myös edistyneiden sarjan NC2S, se kuin on aivan yli-ihana! |
|
11.2.
|
Finnish Masters 2007 on onnellisesti ohi ja olipa meillä mukavaa!! Kun ryhmiä meidän sarjassa oli vain me, niin kultaahan sieltä hienosti tuli. Mutta myös yksilöissä DancALot Gang loisti. Tiukkaa taistelua monessa sarjassa, ihan huikeita kehityksiä/tsemppauksia tytöiltä. Näyttäviä pokaaleita kannettiin kotiin kuusi kappaletta ja jokaisen kaulassa kimalteli Masters-mitali. Olen teistä ihan äärettömän ylpeä. Ja omaan hopea suoritukseenikin olen tyytyväinen :) Ja eiks se niin mennyt, että kyllä me marraskuussa suunnataan Ruottinmaalle Masters kisoihin? |
|
8.2. |
Eilen oli Turengin opistotunnit ja tänään Parolan. Terveiseni Vääksyn kisoista sai aikaan isot taputukset ja Gangin tytöille läheteltiin terveisiä. Kiitos :) |
|
4.2. |
Gang treenit Kuumolassa..... Se olisi niinkuin kenraaliharjoitus, kun Mastersit on jo viikon päästä ohi. Viilausta, viilausta ja viilausta, mutta hyvällä mielellä :) |
|
3.2.
|
Vääksyn kisat on takanapäin ja Gang toi upean "tytön" kotiin. Eli voitettiin ryhmäkilpailussa (kultaa) kiertopalkinto. Kisat oli entiseen malliin Kantrivoittoiset, mutta mukavan kodikkaan. Yksilöissäkin Gang loisti: Minnalle hopeeta, Hanna Koolle kultaa, Hanna Jiille hopeeta, Pirjolle hopeeta ja mulle hopeeta. Gangiläisistä Heli, Anne, Nita ja Teija oli kannustusjoukoissa. Ensi vuonna pitää mennä taas kisaamaan, jotta saadaan pitää "tyttö" kotona ;) |
|
2.2.
|
Tänään oli tyttösilläni Naperojumppa Parolan koululla ja mä kävin treenaamassa autiossa pukuhuoneessa kolmen vartin ajan. Tai taisi mennä yli puolet ajasta Mirkan kanssa jutusteluun. Mirkan tyttö tanssii myös Naperojumpassa ja Mirkka itse mun opistoryhmässäni nuorisotalon vintillä (Parola). Juteltiin tulevista kisoista ja kuin ollakkaan, Gang sai uuden jäsenen. Eli tänään on Tanskasen Mirka liittynyt jengiimme ja Showdownissa olisi hänen ensimmäinen kilpansa DancALot Gang nimen alla. Aikaisemminhan Mirka on nähty kisalattialla Vöyrillä UCWDC:n kisoissa. Tervetuloa joukkoon mahtavaan!! |
|
1.2.
|
ONNEA
TUULI-ÄIDILLE JA TUOREELLE ISILLE!! |
|
31.1.
|
Viideltä
aloitettiin Minnan, Teijan ja Hanna Jiin kanssa koretreenit Turengin
työväen talolla. Samat tanssit kuvioissa kuin eilenkin keittiössä.
Minä ja Minna mennään Vääksyssä esittään
Hannan tanssia ja ainakin Minna tulee mun kanssa "valssaamaan".
|
|
30.1. |
Hanna Jii oli keittitreeneissä täällä meillä ja aiheena oli meidän kummankin koreografiat. Minä opetin Hannalle valssini ja Hanna mulle "pussailu/halailu" tanssinsa :) Ens lauantaina sitten pitäisi syyhkiä niitä Tallukan kisalattialla ja kisata niillä myös vastakkain. |
|
28.1.
|
Gang treenit
taas Turengin koululla. Ensin parituntinen Masters ryhmäsettiä
ja sitten tunti Vääksy settiä. |
|
27.1.
|
Tänään
oli Vanajaveden opiston tanssiopejen kokous Turuntiellä. Käytiin
läpi tulevaa kautta, 2007-2008. Innolla aion olla vielä kolmannenkin
vuoden opistolla töissä ja luulempa että vielä senkin
jälkeen. Joten pitänee alkaa laittaan rehtorille kurssitoivetaan.... |
|
26.1.
|
Jo eilen
oli ounasteltavissa, että migreeni on lähestymässä
ja aamulla kun heräsin, niin kauhea päänsärky oli
päällä. Hammasta purren ja toivoen, että migreenilääkkeet
auttaisi raahauduin Siroon. 8½ tunnin työpäivä
edessä, minä ja Anne kaksin putiikissa töissä ja
tiedossa ruuhkaa kun on Ale ja muuttomyynti..... ajatuskin itketti.
Silmät sikkuralla selvisin työpäivästä suuremmitta
töppäilyittä (kai) ja sitten kiireesti tyttöjä
hakeen tarhasta ja kuskaamaan niitä Parolan koululle naperojumppaan.
Koulun pihalla treffattiin Hanna Jiin kanssa ja mentiin laittamaan pikku
prinsessani ballerina asuihin. Kun tytöt saatiin ohjaajan huostaan,
niin minä hipsin Hannan kanssa poikien pukukoppiin treenaamaan
:D Viikon päästä kun on JO Vääksyn kisat, niin
käytiin pari juttua läpi Hannan tansseista ja sitten kerrattiin
kaikki ryhmäsetin variaatiot. Tehokkaat kolmen vartin treenit ja
poppikoneena puhelimeni - ja ope ihan raatona, silmät sirrillään
ja tippalinssissä. Ollaan me Hanna vaan huvittavan hurahtaneita
tähän harrastukseemme!! :D |
|
25.1.
|
Parolan tanssipäivä: Tänäänkin tanssijat saivat paperilappuseni eteeni ja rukseja piirtyi aaneloselle. Parolalaiset halusivatkin kaksi tanssia per tanssikerta. Että tämä menikin näin päin. Parolasta lähti yhdentanssin toive, mutta homma toteutuu Turengissa. Mutta pääasia on, että suurin osa saadaan tyytyväisiksi :) Aion kuitenkin Parolassakin rauhoittaa tanssi illan yhteen uuteen tanssiin, jos opetettava tanssi on haastavampi. Kertaillaan sitten silloin enemmän ja otetaan muuten rennommin. |
|
24.1.
|
Turenki
tanssi tänään :) Jatkossa opetin My Greek No. 1 tanssin
ja voi että kun mä tykkään siitä. Vähän
hömppäilyä mukana ja päähän-jäävä
biisi. Toisena tanssina opetin Borushka Poranyan. Olen kauheesti tykännyt
tanssista, mutten koskaan ole osannut sitä. Jostain tanssimisen
aloitusajoilta mulle oli vaan jäänyt sellanen mielikuva tanssista,
että se on kauhean vaikea. Sitten lakanoita plärätessäni
tajusin, että tanssi on neljän seinän ja vain 32 iskun
juttu ja askeleet on ihan simppeleitä. Ja tietysti piti heti opetella.....
ja opettaa muillekkin :) |
|
21.1.
|
Aamulla
aikasin herättelin tyttöseni ja hipsittiin aamupalan päälle
pakkasessa odottavaan isännän pakettiautoon, jonka olin pakannut
edellisenä iltana täyteen tyttöjen vauvaleluja ja pieneksi
jääneitä vaatteita. Oikein arvattu; matkan pää
oli MLL kirpputori. Tytöt oli lopultakin ihan tohkeissaan myymässä
vauvalelujaan, kun lupasin, että niistä saaduilla rahoilla
saa ostaa jotain "isotyttömäisempää".
Neljä tuntia vilinää ja vilskettä ja kauppa kävi
kuin häkä. Kirpparin jälkeen nälkä kilju kyljissä
ja päätin ajaa Mäkkärin luukulle. Kovin hyvä
ruokailupaikka tanssia harrastavalle.... ja varsinkin ennen treenejä
:) Syöpöttelyn jälkeen suunnistettiin Turengin koululle.
Harmi, että Hessu joutu lähteen töihin, sillä tytöthän
tulivat sitten mukaani. Tosi riskialtis yhdistelmä: kaksi alle
kouluikästä mukaan kolmen tunnin treeneihin, neljän tunnin
kirpparihälinän jälkeen.... Mutta minkäs teet! Tytöt
ottivat leluja mukaan ja minä toivoin rauhallisen leikinnän
ihmettä ;) Kahden tunnin Masters treenien päälle me vääksyyn lähtiät vielä jatkettiin tunnin verran. Puhti alko olla jokaisella vähissä ja se todellakin näkyin tanssissa. Ykkös ja kolmos seinät alkavat olla jo shuffeleita vaille kunnossa, mutta kakkonen ja nelonen tekee tepposia käsien kanssa. Mutta josko ensi lauantaina olisi reippaampaa porukkaa treenaamassa kuin ei ole parituntista Maters viipellystä edeltämässä. |
|
20.1.
|
Kolmelta Vääksyyn lähtiät tulivat keittiötreeneihin, eli paikalla mun lisäkseni Hannat, Minna ja Pirjo. Seilattiin shuffeleita edestakaisin pienissä tiloissa, huidottiin kukin vuorollamme kattolampulle vauhtia ja etsittiin jalkojen ja käsien sujuvaa yhteistoimintaa. Huomena taas treenattaisiin tätäkin Masters ryhmän päälle. |
|
19.1.
|
Illalla
töiden päälle ajelin kauheella haipakalla hakemaan
tyttöjä päiväkodista ja sitten kiikutin "narisevan"
Janeten kotiin iskän kanssa iltaa viettämään.
Petran kanssa jatkettiin matkaa ja haettiin Tiina kyytiin. Sitten
Turengin koululle kuulemaan "rankkaa tuomiota" :D |
|
18.1.
|
Opisto
tanssit Parolassa. Alkuvuoden lomareissut ja ehkä talvenflunssat
oli veroittanut väkeä. Vain seitsemän tanssija oli
tullut paikalle. Opetin uutena tanssina vain Dancing Violins irkun.
Tunnillta syntyi keskustelua uusien opetettujen tanssien määrästä.
Osa kertoi toivovansa vain yhtä uutta tanssia per tanssikerta.
Nythän olen opettanut pääsääntöisesti
kaksi, toisen haasteellisemman ja toisen helpomman. Mietin asiaa
vielä illalla ja päätin, että ensi viikolla
tuon tansseihin lappusen, johon jokainen tanssija voi kertoa mielipiteensä.
Ja sen lapun pohjalta toimin jatkossa. Tietenkin haluan toimia teidän
toiveiden mukaan. Ja kun valitettavasti on täysin mahdotonta
täyttää jokaisen tanssijan toiveet, niin pyrin kartoittamaan
valtaosan mielipiteet ja löytämään kultaisen
keskitien :) |
|
17.1.
|
Opisto
tanssit Turengissa. Sekä jatkolle että alkeille opetin
ihanan tunnetun irkkutanssin, Dancing Violins ja sitten jatkolle
toisena tanssina Geek In The Pink ja alkeille High Test Love tanssit.
|
|
15.1.
|
Se
olisi sitten maanantai, ihanuus - vapaapäivä. Aamupäivä
pörrättiin tyttöjen kanssa kylällä ja kolmen
aikaan olin kotosalla passissa, kun Hanna saapui käsiliikkeiden
mietintähetkelle. Toivottavasti sain annettua jotain vinkkiä
ja valaistusta..... |
|
14.1.
|
Gang treenit koululla. Ensin pari tuntia Masters setin parissa ja sitten puolituntinen "Vääksyä". Vain Hanna ja Jonna eivät olleet paikalla. Treenit suju mielestäni jo tosi hyvin. Enään tarvittiin pientä viilausta joihinkin kuvioiden vaihtoihin ja kerrattiin joitakin käsiliikkeitä, jotta kaikki tekisivät ne samoin :) Vääksy settiä hurautettiin muutaman kerran läpi ja sekin sujuu äärettömän hyvin siihen nähden, että toista kertaa vasta oli nämä kuviot ja kädet. Nyt jätetään jutut päähän hautumaan sekä omatoimisen harjoittelun varaan viikoksi. Näiden parissa tapaamme sitten taas ensi lauantain keittiötreeneissä. |
|
13.1.
|
Hannat, Minna ja Pirjo tuli keittiötreeneihin. Ohjelmassahan oli Vääksyn ryhmätreenit. Vaikka tunnelma oli tosi tiivis paljon tilaa vaativan tanssin kanssa, niin kaikki kädet ja kuviot tuli opittua. Huomena päästään "ihan oikeesti" isommissa tiloissa koittaan juttuja musiikkiin. |
|
11.1.
|
Eilen ja tänään tanssattiin opistolla ja VOI ETTÄ MÄ NAUTIN!!!!!!!!!!!!!!! Ihanaa, että pääsee normaali rytmiin taas paussin jälkeen ja pääsee tanssimaan. Oli niiiiiiiiiin kiva nähdä teitä opistolaiseni :) |
|
8.1.
|
Mulla oli taas illan hämärissä yksityistunti Tiinalla. Näytin, mitä olen saanut funkyn kanssa aikaseksi ja sain kuulla epäkohdat, joita sitten aletaan urakalla parantamaan. Muita tansseja ei käytykkään nyt läpi, kun halusin jeesiä/ideoita Shoot The Roosteriin. Ja löytyhän niitä :) Illalla kirjoitin kaikki ideat doccarille ja lähettelin tytöille ennakko tutustumista varten. Ens lauantaina sitten aloitetaan kunnolla treenaus Vääksyn ryhmään. |
|
7.1. |
Gang treenit Masterseja varten koululla. Viilailtiin paikkoja ja syövytettiin askeleita & käsiliikkeitä muistiimme. Parituntisen jälkeen tanssattiin vielä pienemmällä porukalla Shoot The Rooster Vääksyä varten. |
|
6.1.
|
Se
olisi sitten Joulut jouluiltu ja vuodet vaihdettu..... Menipä tuo
Joulu jotenkin ihan huomaamatta ohi. Ei siihen vaan osannut kunnolla asennoitua,
kun ei ole lunta :( Mä olen ihan mahdoton jouluhörhö ja
tää lumettomuus oli ISO MIINUS!! Mutta niin se vaan on, että
se olisi Loppiainen tänään ja kaikki koristeet on karsittava
pois ja jäätävä odottamaan vuoden kulumista ja ensi
joulua.... Uuden vuoden kunniaksi olen ottanut itseeni niskasta kiinni ja treenannut keittiössä kisatansseja. Perusaskeleet ja variaatiot alkavat olla takaraivossa, mutta viimeistelyä vaaditaan vielä kovasti paljon ja kaikkien askelien syövyttämistä muistiin. Ettei käy katoamistemppuja kisalattialla. Huomena olisi ryhmätreenitkin taas koululla. Mukavaa saada taan jenki kokoon!! Mastersien setin jälkeen pitää treenata Vääksyn kisojen tanssiakin. Sinne pikkukisoihin olemme lähdössä vähän pienemmällä porukalla, minä, Hannat, Pirjo ja Minna. Tosi hyvä, että Hannat pääsee pienemmälle kisalattialle kokeilemaan kisaamista ennen Masterseja! Kaikki me kuusi ollaan menossa myös yksilöihin Vääksyssä. Mulla harmillisesti ei toinen kisatansseista olekkaan sama Mastersien tanssien kanssa, niinkin aloittelijoilla on. Onneksi tämä Helluva Polka on ihan mukava tanssi ja olen sen aikasemmin opetellut. Treenaamista en tosin ole ton tantsun sutheen vielä aloittanut.... joten, olisikohan tänään se ilta!! |